Nasa lähetti kissavideon 31 miljoonan kilometrin päähän

1:05img
Katso, millaisen kissavideon Nasa lähetti avaruuteen lasersäteiden avulla.
Julkaistu 19.12.2023 12:31
Hanna Vaittinen

hanna.vaittinen@mtv.fi

STT

Kissavideolla testattiin uutta laserviestintäjärjestelmää.

Yhdysvaltain avaruusvirasto Nasa on testannut viimeistä huutoa olevaa lasersäteisiin perustuvaa viestintäjärjestelmäänsä lähettämällä Marsin ja Jupiterin välisellä asteroidivyöhykkeellä seilaavaan Psyche-luotaimeen kissavideon.

Videossa, joka voi tuntua vain askeleelta avaruusteknologiassa mutta on valtava harppaus käpäläkunnalle, kissa jahtaa laser-sädettä sohvalla.

Laajakaistaisen videon lähettämisellä luotaimeen haluttiin testata laserin käyttöä datan lähettämiseen ja vastaanottamiseen. Yleensä avaruusohjelmissa käytetään radioaaltoja, mutta laserilla lähettävän datan määrää voidaan nostaa jopa satakertaiseksi radioaaltoihin nähden.

– Jotta tästä merkittävästä tapahtumasta tulisi vieläkin muistorikkaampi, halusimme tehdä myös hauskan videon, sanoi Nasan edustaja Bill Klipstein.

Kissavideo singahti onnistuneesti luotaimeen, joka oli tuolloin noin 31 miljoonan kilometrin päässä Maasta.

Lue myös: Suurin aurinkopurkaus vuosiin tallentui Nasan kameraan

Avaruusasemalle kadonnut tomaatti löytyi kahdeksan kuukauden jälkeen

Tuoreimmat aiheesta

NASA