Nasalla lehdistötilaisuus ongelmiin joutuneesta Hubble-avaruusteleskoopista: "Saattaa olla iso asia"

Nasa kertoo tilannetietoja uraauurtavasta Hubble-avaruusteleskoopista. 

Nasa kertoo, että Hubblen työryhmä järjestää lehdistötilaisuuden Hubblen tilanteesta tänään kello 23 Suomen aikaa.

Avaruussivusto Space.com uutisoi, että tiedotustilaisuuden aiheessa jokin tuntuu nyt olevan erilailla kuin aiemmin ja kyseessä saattaa olla iso asia.

Ongelmia gyroskooppien kanssa

Hubble meni muutama päivä sitten automaattisesti niin sanottuun suojatilaan, kun yksi teleskoopin kolmesta vielä toimivasta gyroskoopista alkoi antaa virheellistä tietoa. Gyroskooppien avulla Hubble asemoidaan osoittamaan oikeaan suuntaan. Hubblen toiminnan aikana kyseisiä gyroskooppeja on jouduttu vaihtamaankin.

Space.com pohtii uutisessaan, että toivo Hubblen tulevaisuudesta ei ole kuitenkaan täysin mennyt. Nasa nimittäin toteaa lehdistötilaisuuden kutsun yhteydessä, että "Nasa odottaa Hubblen jatkavan löytöjen tekemistä ensi vuosikymmenelle saakka."

Hubblen aiempien ongelmatapausten yhteydessä ei ole kuitenkaan ennen järjestetty erillistä lehdistötilaisuutta.

Kaikkiaan Hubblessa on kuusi gyroskooppia, jotka kaikki vaihdettiin vuonna 2009.

Periaatteessa Hubble tarvitsee vain yhden gyroskoopin toimiakseen, mutta tämä saattaisi kuitenkin rajoittaa teleskoopilla tehtäviä havaintoja. Teleskooppia on aiemminkin käytetty kahden gyroskoopin avulla. 

Mikäli Hubblella olisi käytössään enää vain kaksi toimivaa gyroskooppia, olisi todennäköistä, että vain yksi gyroskooppi pidettäisiin päällä ja toinen jätettäisiin varalle.
 

Lue myös:

    Uusimmat