Puola epäilee iranilaisvalmisteisen Shahed-taistelulennokin loukanneen ilmatilaansa

Puolan armeijan edustajan mukaan ilmatilassa saattoi olla iranilaisvalmisteinen Shaded-taistelulennokki.

Puolan ilmatilaa loukattiin samaan aikaan kun Venäjä teki Ukrainaan laajan ohjus- ja lennokkihyökkäyksen, kertoi Puolan armeija maanantaina

– Ainakin kolme radiosuuntima-asemaa vahvisti esineen. Sen piirteistä pystyttiin päättelemään, ettei se ollut yliääni-, ballistinen tai risteilyohjus, kertoi kenraali Maciej Klisz toimittajille.

Armeijan mukaan ilmatilaa loukkasi todennäköisesti taistelulennokki. Sotilaat etsivät lennokkia alueelta, joka sijaitsee noin 30 kilometrin päässä Ukrainan rajasta.

Puolan armeijan edustaja Jacek Goryszewski kertoi myöhemmin, että ilmatilassa oli ehkä iranilaisvalmisteinen Shaded-taistelulennokki.

– Asiasta on kuitenkin saatava varmistus, Goryszewski muistutti.

Goryszewsk tähdensi uutistoimisto AFP:lle, että mahdollinen lennokki on saattanut päätyä myös muualle kuin Puolaan.

Goryszewskin mukaan armeijalla oli koko ajan täysi valmius "neutralisoida" ilmatilan luvaton tunkeutuja.

Ilmatilaa loukattu aikaisemminkin

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kehotti aikaisemmin maanantaina Euroopan maita auttamaan Ukrainan ilmatorjuntaa.

– Useilla Ukrainan alueilla voisimme suojella ihmisiä paljon paremmin, jos eurooppalaiset naapurimme toimisivat yhteistyössä F-16 -hävittäjiemme ja ilmatorjuntamme kanssa, Zeleskyi sanoi.

Venäjä hyökkäsi Ukrainaan varhain maanantaina noin sadalla ohjuksella ja sadalla lennokilla. Ne oli suunnattu Ukrainan energiainfrastruktuuriin. Iskuissa kuoli ainakin neljä ihmistä.

Puolan ilmatilaa on loukattu useita kertoja aikaisemminkin. Maaliskuussa Puola kertoi Venäjän ampuman risteilyohjuksen loukanneen Puolan ilmatilaa. Joulukuun lopussa venäläisohjus viipyi Puolan ilmatilassa useita minuutteja ennen paluutaan Ukrainan puolelle.

Toissa vuoden marraskuussa kaksi ihmistä kuoli, kun Ukrainan ilmatorjuntaohjus putosi Przewodowin kylään lähelle Ukrainan rajaa.

Lue myös:

    Uusimmat