Puolaan osui tiistaina ohjus, joka aiheutti kahden ihmisen kuoleman. Ohjuksen ampujasta ei toistaiseksi ole kiistattomia todisteita.
MTV Uutiset seuraa Ukrainan tapahtumia hetki hetkeltä.
Löydät tuoreimmat uutiset uutispalvelustamme sekä MTV Katsomosta joka päivä.
Ukrainan sodan uhreja voi auttaa monin tavoin. Tästä artikkelista löydät ajantasaista tietoa auttamisesta.
Ukrainan tilanne aiheuttaa monenlaisia tunteita. Tästä artikkelista löydät tietoja siihen, miten hakea apua itselle tai läheisellesi.
|
23.10: Ministeri Haavisto Kymmenen uutisissa: Uhka sodan laajenemisesta toistaiseksi ohi
Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) uskoo, että uhka sodan laajenemisesta on nyt ohjuskriisin puolesta ohi. Hänen mukaansa Venäjä sai tapahtuneen jälkiselvittelyjen yhteydessä varoituksen siitä, että Nato ottaa tosissaan omien jäsentensä suojaamisen.
Haaviston mukaan varmuutta siitä, mistä ohjus Puolaan tuli, ei ole vielä juuri kenelläkään.
– Ainoat todisteet ovat puolalaisilla ja ehkä suurvalloilla, jotka ovat nähneet lentoradat tiedustelunsa kautta. Puolan arvioon näyttää luottavan sekä Nato että USA, eli parempaa arviota ei tällä hetkellä varmaan ole, Haavisto totesi MTV:n Kymmenen uutisten haastattelussa.
Monet ovat ehtineet jo pelätä sota laajenevan myös muualle Eurooppaan Nato-maa Puolaan osuneen iskun takia. Voidaanko huokaista helpotuksesta?
– Jos verrataan tilanteeseen vuorokausi sitten, jolloin maailmalle levisi uutinen siitä, että Puolaan olisi mahdollisesti isketty – niin olihan se dramaattinen uutinen. Se olisi tarkoittanut sitä, että 30 Nato-maata mobilisoisi yhden Nato-maan puolesta ja ryhtyisi toimenpiteisiin Puolan suojaamiseksi. Kyllä tämä olisi merkinnyt valtavaa eskalaatiota konfliktiin.
– Tähän tapaukseen liittyvä uhka on ohi, mutta (se oli) varmasti varoitus kaikille, mukaan lukien Venäjä, siitä, että Nato ottaa tosissaan omien jäsentensä suojaamisen.
Lue lisää: Ministeri Haavisto: Uhka sodan laajenemisesta toistaiseksi ohi – varoitus Venäjälle: Nato ottaa omiensa suojaamisen tosissaan
3:14
23.02: Zelenskyi kehotti liittolaismaita luovuttamaan kaikki tiedot Puolaan osuneesta ohjuksesta
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on kehottanut Ukrainan liittolaisia jakamaan kaiken tiedon Puolaan osuneesta ohjuksesta. Ukrainan mukaan kyseessä oli Venäjän ampuma ohjus, mutta Puolan mukaan sen raja-alueelle osui Ukrainan oma ilmatorjuntaohjus tai osia siitä.
Kaksi ihmistä kuoli ohjuksen tai sen osien pudottua Przewodowin kylään Puolan itäosassa eilen tiistaina.
– Me haluamme saada kaikki yksityiskohdat, jokaisen faktan. Siksi meidän on päästävä käsiksi kaikkeen tietoon, jota kumppaneillamme on, ja päästävä räjähdyspaikalle, Zelenskyi sanoi päivittäisessä puheessaan keskiviikkona.
Zelenskyi sanoi jo aikaisemmin päivällä uskovansa edelleen, että Puolaan osui venäläinen ohjus. Presidentti sanoi perustavansa kantansa Ukrainan armeijalta saatuihin tietoihin.
Yhdysvallat on sanonut, ettei ole toistaiseksi saanut selville mitään, joka olisi ristiriidassa Puolan aiemmin kertoman tiedon kanssa, että Puolaan osui tiistaina ukrainalainen ohjus tai osia siitä.
Valkoinen talo muistutti kuitenkin lausunnossaan, että viime kädessä tapauksesta on vastuussa Venäjä ohjusiskuillaan Ukrainaan.
21.03: Yhdysvaltalaiskenraali hillitsee toiveita Ukrainan nopeasta voitosta: Ei todennäköinen
Yhdysvaltalaiskenraali hillitsee toiveita Ukrainan nopeasta voitosta: Ei ole todennäköinen
Yhdysvaltain asevoimien komentaja, kenraali Mark Milley hillitsee toiveita Ukrainan nopeasta voitosta.
Hänen mukaansa Venäjällä on edelleen merkittävää taisteluvoimaa Ukrainan rajojen sisällä sen joukkojen takaiskuista huolimatta.
– Ukrainan sotilaallisen voiton todennäköisyys lähiaikoina – kun se määritellään niin, että Ukraina saa häädetyksi Venäjän joukot pois myös Krimiltä – ei ole korkea, Milley totesi tiedotustilaisuudessa tänä iltana.
– Poliittinen ratkaisu venäläisten vetäytymiseksi on kuitenkin mahdollinen, koska Venäjä on juuri nyt heikoilla, hän lisäsi.
Lue myös: Yhdysvaltain asevoimien komentaja: Ukraina ei pystyne vapauttamaan kaikkia miehitettyjä alueitaan
20.48: Yhdysvaltain asevoimien komentaja yritti turhaan tavoittaa venäläistä virkaveljeään Puolan tapahtumien jälkeen
Mark Milley kertoi hetki sitten tiedotustilaisuudessa yrittäneensä tavoittaa Venäjän asevoimien komentajaa sen jälkeen, kun ohjus putosi Puolaan lähelle Ukrainan rajaa.
Milleyn mukaan hänen Venäjän virkaveljeään ei yrityksistä huolimatta onnistuttu tavoittamaan. (Reuters)
20.44: Puolan presidentti tapasi CIA:n johtajan
Puolan presidentti Andrzej Duda on tavannut Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA:n johtajan Varsovassa tänään keskiviikkona illalla. CIA:n johtaja William Burns vieraili aiemmin Turkin Ankarassa ja Ukrainassa Kiovassa. (Reuters)
20.15: USA ei näe merkkejä siitä, että Puolan arvio ohjusiskusta olisi väärä
Yhdysvallat ei ole saanut selville mitään sellaista, mikä olisi ristiriidassa Puolan tulkinnan kanssa eilisestä ohjusiskusta, toteaa Yhdysvaltojen kansallisen turvallisuusneuvoston edustaja Adrienne Watson.
Puolan mukaan maan itäosaan osui eilen tiistaina Ukrainan ilmatorjuntaohjus tai osia siitä. Kaksi ihmistä Przewodowin kylässä kuoli osumassa.
– Mikä tahansa lopullinen johtopäätös on, on selvää, että lopulta vastuussa on Venäjä, joka on iskenyt ohjuksillaan Ukrainan siviilikohteisiin ja infrastruktuuriin, Watson sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.
Hän tähdensi myös sitä, että Ukrainalla on kaikki oikeus puolustaa itsesään.
20.05: Zelenskyi: Puolaan ei iskeytynyt Ukrainan ohjus
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kiistää Puolan ja Naton päätelmät, joiden mukaan Puolaan eilen iskeytynyt ohjus olisi peräisin Ukrainan ilmapuolustuksesta.
– Minulla ei ole epäilystäkään, se ei ollut meidän ohjuksemme, hän kertoi uutistoimisto Reutersin mukaan ukrainalaismedialle tiedotustilaisuudessa Kiovassa.
Zelenskyi myös vaati, että ukrainalaiset pääsisivät tutkimaan ohjuksen iskeytymispaikkaa, joka sijaitsee noin kuusi kilometriä Ukrainan rajasta.
– Tämä olisi oikein ja reilua. Meidän pitäisi olla osa yhteistä tutkintaryhmää. Varsinkin on puheita, joissa meitä syytetään. Tämä on meidän oikeutemme, eikö vain? Zelenskyi kysyi.
Aiemmin tänään sekä Puola että Nato sanoivat, että todennäköisesti ohjus oli peräisin Ukrainan ilmatorjunnasta. Puolan presidentin mukaan kyseessä oli vanha neuvostovalmisteinen S-300-ohjus.
Nato korosti tänään sitä, että pohjimmiltaan syy on Venäjän, sillä tätä ei olisi tapahtunut ilman Venäjän laitonta hyökkäyssotaa Ukrainassa.
17.46: Ukraina ei harkitse asukkaiden evakuointia kaupungeista
Ukrainan viranomaiset eivät harkitse asukkaiden evakuointia kaupungeista, vaikka suuri määrä ukrainalaisia jäi ilman sähköä Venäjän eilisten iskujen jälkeen.
Venäjä iski eilen ohjuksin Ukrainan energiainfrastruktuuria vastaan monissa kaupungeissa.
Televisiossa puhunut presidentinkanslian apulaispäällikkö Kyrylo Tymoshenko sanoi, että viranomaiset keskittyvät evakuointien sijaan maan sähköverkon vakauttamiseen. Siinä on hänen mukaansa edistytty merkittävästi, kertoo Guardian. (STT)
17.33: Niinistö esitti surunvalittelunsa Puolan presidentille, kiittelee maata ”vastuullisesta asenteesta”
Presidentti Sauli Niinistö kertoo puhuneensa puhelimessa Puolan presidentin Andrzej Dudan kanssa.
Niinistö kirjoittaa tviitissään esittäneensä Dudalle surunvalittelunsa kahden ihmisen kuolemaan johtaneen ohjusiskun takia.
Lisäksi hän sanoo kuulleensa Dudan analyysin eilisen tapahtumista.
– Arvostan Puolan vastuullista lähestymistapaa näinä kriittisinä aikoina, Niinistö totesi.
17.15: Yhdysvaltain puolustusministeri: Lopullinen vastuu Puolaan pudonneesta ohjuksesta on Venäjän
Yhdysvaltain puolustusministerin Lloyd Austinin mukaan lopullinen vastuu eilen tiistaina Puolaan osuneesta ohjuksesta kuuluu Venäjälle, joka jatkaa Ukrainan siviili-infrastruktuurin tuhoamista.
– Se, minkä tiedämme tällä hetkellä varmaksi, on se asiayhteys, missä tämä tapahtui. Venäjä on kokenut takaiskun toisensa jälkeen taistelukentällä, joten se on ottanut tähtäimeensä Ukrainan siviilit ja infrastruktuurin, Austin sanoi avatessaan Ukrainan kontaktiryhmän virtuaalikokouksen.
Ryhmään kuuluu kymmeniä Ukrainaa tukevia maita.
Sotilasliitto Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg oli omissa kannanotoissaan vielä suorempi.
– Tämä ei ole Ukrainan syy. Venäjä kantaa tästä perimmäisen vastuun, koska se jatkaa laitonta sotaansa Ukrainaa vastaan, Stoltenberg sanoi Nato-maiden suurlähettiläiden kokouksessa.
Kaksi ihmistä kuoli ohjuksen tai sen osien pudottua Przewodowin kylään Puolan itäosassa eilen. Tämänhetkisten tietojen mukaan syynä oli Ukrainan ilmatorjuntaohjus.
16.57: Ukraina haluaa mukaan Puolan ohjustutkintaan
Ukraina vaatii pääsyä paikalle Puolan itäosaan, missä kaksi ihmistä kuoli ohjuksen tai sen osien pudottua Przewodowin kylään eilen. Tämänhetkisten tietojen mukaan syynä oli Ukrainan ilmatorjuntaohjus.
– Ukraina pyytää välitöntä pääsyä räjähdyspaikalle, kirjoitti Ukrainan kansallisen puolustusneuvoston sihteeri Oleksi Danilov Twitterissä.
Danilovin mukaan Ukrainan puolustusministeriön ja rajavartiolaitoksen edustajien tulisi päästä paikalle ja osallistua tapahtuman tutkintaan.
Danilovin mukaan Ukraina on valmis luovuttamaan todisteita, jotka koskevat Venäjää vastaan esitettyjä syytöksiä.
Saksa puolestaan ilmoitti tänään, että se voi lähettää omia Eurofighter-sotilaskoneitaan auttamaan partioinnissa Puolan yllä.
– Voimme tehdä näin vaikka huomisesta lähtien, jos Puola sitä haluaa, sanoi puolustusministeriön edustaja Christian Thiels.
Thielsin mukaan partiolennot voitaisiin tehdä saksalaistukikohdista käsin, eikä koneita tarvitsisi näin siirtää Puolaan. Partioitava alue sovittaisiin erikseen Puolan kanssa.
Saksan puolustusministerin Christine Lambrechtin oli määrä keskustella asiasta puolalaiskollegansa kanssa vielä tänään.
Saksan liittokansleri Olaf Scholz varoitti aikaisemmin päivällä tekemästä hätäisiä johtopäätöksiä, mutta muistutti samalla, ettei tuhoja olisi tapahtunut, jos Venäjä ei olisi hyökännyt Ukrainaan.
14.38: Ukraina: Odotamme kumppaneiltamme tietoa, miksi epäilevät Puolassa ukrainalaista ohjusta
Ukrainan turvallisuusneuvosto kertoo odottavansa lisätietoa kumppanimailtaan syistä, miksi he epäilevät Puolan räjähdyksestä Ukrainan ilmatorjuntaohjusta.
Muun muassa Puolan presidentin Andrzej Dudan ja Naton pääsihteerin Jens Stoltenbergin mukaan Puolassa kaksi ihmistä tappanut ohjus tuli todennäköisesti Ukrainan ilmapuolustuksesta, kun Ukraina suojautui Venäjän hyökkäykseltä.
Ukraina on syyttänyt räjähdyksestä suoraan Venäjää. Maan turvallisuusneuvosto sanoo uutistoimisto Reutersin mukaan olevansa valmis antamaan kumppaneilleen todisteita Puolan ohjuksen "venäläisjäljistä".
Ukraina kertoo myös haluavansa välittömän pääsyn räjähdyspaikalle ja haluavansa tapauksen tutkinnan tehtävän yhteistyössä.
Lue lisää: Ukraina vaatii kumppanimailtaan tietoa siitä, miksi ne epäilevät Puolassa ukrainalaista ohjusta – syyttää itse tapahtuneesta Venäjää
13.40: Puolan presidentti: Puolaan iskeytyi hyvin todennäköisesti Ukrainan ilmatorjunnan laukaisema ohjus – ei merkkejä tahallisesta iskusta
Puolaan iskeytynyt ohjus oli hyvin todennäköisesti peräisin Ukrainan ilmatorjunnasta, sanoo Puolan presidentti Andrzej Duda.
Presidentti Dudan mukaan kysymyksessä oli todennäköisesti onneton sattuma eikä tahallinen isku Puolaa vastaan.
Puolan presidentin mukaan ohjus oli venäläisvalmisteinen, mutta mitään todisteita ei ole sen puolesta, että ohjuksen laukaisijana olisi ollut Venäjä. (Reuters.)
12.26: Macron: Yhdysvallat jakanut tietoa Puolan räjähdyksestä
Ranskan presidentti Emmanuel Macron sanoo Yhdysvaltojen jakaneen alustavaa tietoa Puolan ohjusräjähdyksestä. Macronin mukaan on kuitenkin liian aikaista sanoa, mitä tarkkaan ottaen on tapahtunut.
– On olemassa alustavaa tietoa, jota Yhdysvallat on jakanut, mutta meidän on pysyttävä varovaisina, Macron sanoi Balilla G-20-kokouksen jälkeen.
Uutistoimisto Reuters kertoi aiemmin Nato-lähteisiinsä perustuen, että presidentti Joe Biden olisi kertonut G7-maille ja Nato-kumppaneilleen, että Puolassa räjähtänyt ohjus oli Ukrainan ampuma ilmatorjuntaohjus. Reutersin uutista ei ole vahvistettu virallisesti.
Räjähdyspaikalta löytyneet ohjuksen kappaleet viittaavat joidenkin lähteiden mukaan S-300 AD -ilmatorjuntaohjuksiin.
12.06: Zelenskyi: Venäjän iskut sammuttivat ydinvoimaloiden yksiköitä
Venäjän iskut Ukrainaan ovat aiheuttaneet useiden yksiköiden automaattisen sammumisen kahdessa ydinvoimalassa, kertoi Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi tiistai-illan lausunnossaan. Zelenskyin mukaan Venäjä teki iskunsa tarkoituksellisesti ja laskelmoiden.
Venäjä ja Ukraina ovat syytelleet toisiaan iskuista ydinvoimaloihin sen jälkeen kun Venäjä aloitti hyökkäyssotansa helmikuussa.
Zelenskyi kertoi myöhemmin Twitterissä, että noin kahdeksalle miljoonalle kuluttajalle on onnistuttu palauttamaan sähköt. Vielä illan lausunnossaan hän sanoin noin kymmenen miljoonan ihmisen olevan ilman sähköjä. Aiemmin Ukrainan viranomaiset puhuivat seitsemästä miljoonasta kotitaloudesta.
12.03: Medvedev: Länsimaat lähestyvät maailmansotaa
Tiistaina Puolaan iskeytynyt ohjus osoittaa länsimaiden lähestyvän maailmansotaa, sanoo Venäjän turvallisuusneuvoston varapuheenjohtaja ja Venäjän ex-presidentti Dmitri Medvedev.
Medvedev ilmaisi mielipiteensä tänään Twitterissä.
Hänen mukaansa väitetty ohjusisku puolalaiselle maatilalle todistaa hybridisodasta Venäjää vastaan.
Puolan ulkoministeriö sanoo, että venäläisvalmisteinen ohjus surmasi kaksi puolalaista tiistaina Przewodowin kylässä maan itäosassa lähellä Ukrainan rajaa. Vielä ei kuitenkaan ole selvinnyt, mistä ohjus ammuttiin Puolaan.
11.40: Venäjä: Eiliset iskut vähintään 35 päässä Puolan-rajasta.
Venäjän puolustusministeriön mukaan sen Ukrainaan eilen tekemät iskut eivät osuneet 35 kilometriä lähemmäksi Puolan rajaa, kertoo uutistoimisto RIA.
Kaksi ihmistä kuoli eilen illalla Przewodowin kylässä Puolassa noin kuuden kilometrin päässä Ukrainasta ohjusräjähdyksessä, jonka syyllistä nyt tutkitaan.
Venäjän turvallisuusneuvoston varapuheenjohtaja Dmitri Medvedevin mukaan Puolan ohjusräjähdys todistaa lännen hybridisodasta Venäjää vastaan.
Venäjä on tehnyt jo viikkoja laajamittaisia ohjusiskuja eri puolille Ukrainaa, myös kauas sodan rintamalta. Ohjusiskuissa on kuollut suuri määrä siviilejä, ja ne ovat muun muassa aiheuttaneet laajoja sähkökatkoja Ukrainassa.
11.31: Lähde: Biden kertoi Nato-maille Puolan räjähdyksen johtuneen Ukrainan ohjuksesta
Yhdysvaltain presidentti Biden on kertonut G7-maille ja Nato-kumppaneilleen, että Puolassa räjähtänyt ohjus oli Ukrainan ampuma ilmatorjuntaohjus. Asiasta uutisoi uutistoimisto Reuters Nato-lähteeseen perustuen.
Räjähdyspaikalta löytyneet ohjuksen kappaleet viittaavat joidenkin lähteiden mukaan S-300 AD -ilmatorjuntaohjuksiin.
11.13: Zelenskyi syytti Venäjää Puolan räjähdyksestä
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on syyttänyt Venäjää eilisestä ohjusräjähdyksestä Puolan maaperällä puheessaan G20-maiden johtajille.
Uutistoimisto AFP:n mukaan Zelenskyi sanoi puheessaan, että heidän keskuudessaan on terroristivaltio.
Toistaiseksi ei ole varmoja todisteita ohjuksen alkuperästä tai siitä, oliko räjähdys Puolassa tarkoituksellinen.
Zelenskyin vanhempi neuvonantaja Mikhailo Podoliak sanoi tänään, että Venäjä on vastuussa kaikista ohjusselkkauksista hyökkäyksensä seurauksena.
– Mielestäni on oleellista noudattaa vain yhtä logiikkaa: sodan aloitti Venäjä. Venäjä tekee massiivisia hyökkäyksiä Ukrainaan ohjuksilla, Podoliak kirjoitti lausunnossaan.
– Venäjä on muuttanut Euroopan itäisen osan arvaamattomaksi taistelukentäksi. Tarkoituksellisuus, toteuttaminen, riskit, eskalaatio – kaikki tämä johtaa Venäjään. Ja siksi ei voi olla mitään muuta selitystä millekään ohjusselkkaukselle.
10.48: Kuvia ohjusräjähdyksen paikalta julki
Uutistoimisto Reuters on julkaissut kuvia ohjuksen aiheuttamasta kraatterista ja sitä ympäröivistä tuhoista. Räjähdyskohdan vieressä näkyy muun muassa täysin tuhoutunut traktori.
Katso video tuhoista alla olevalta videolta.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
10.18: Haavisto: Puolan tapahtumat voivat pahimmillaan laajentaa sotaa
Ulkoministeri Haavisto kommentoi MTV Uutisille tänään aamulla, että pahimmassa tapauksessa Puolan kaltaiset tapahtuvat voivat johtaa sodan laajenemiseen.
– Tilanne on siinä mielessä vakava, että sodan eskalaatio lähtee juuri tällaisista, voi sanoa sattumalaukauksista tai tarkoituksellisista laukauksista. Räjähdys on tapahtunut Nato-maassa ja Puola on käynnistämässä konsultaatioita artikla neljän puitteissa Natossa, Haavisto sanoi.
Puolan tapahtumat tulevat ajamaan ohi normaalin asialistan, kun Nato tänään kokoontuu.
– Siellä varmaan kuullaan Puolan selvitys tilanteesta ja mahdollisesta tutkimusten etenemisestä. Katsotaan sitten, mitä Nato yhdessä päättää.
Lue lisää Haaviston aamuisesta tiedotustilaisuudesta täältä.
9.00: Erdogan uskoo, että Venäjälle ei ole mitään tekemistä Puolan ohjusiskujen kanssa
Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan sanoi kunnioittavansa Venäjän lausuntoa, jonka mukaan venäläiset ohjukset eivät ole osuneet Puolan alueelle, ja lisäsi uskovansa, ettei Moskovalla ole mitään tekemistä asian kanssa.
– Se, että Venäjä sanoo, ettei tällä ole mitään tekemistä heidän kanssaan ja se, että Biden sanoo, etteivät nämä ohjukset ole venäläisvalmisteisia, osoittavat, ettei tällä ole mitään tekemistä Venäjän kanssa, Erdogan sanoi lehdistötilaisuudessa G20-huippukokouksen aikana.
Erdogan sanoi, että tilanne on tutkittava ja että hän aikoo keskustella Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa Turkkiin palattuaan.
7.44: Yhdysvaltalaislähteet AP:lle: Ohjus vaikuttaa Ukrainan ampumalta
Uutistoimisto AP kertoo kolmeen nimettömään yhdysvaltalaislähteeseen pohjaten, että ohjus saattoi olla Ukrainan ampuma.
Kolme viranomaista kertoo AP:lle, että alustavien arvioiden mukaan Ukrainan ilmapuolustus ampui ohjuksen torjuakseen lähestyvän venäläisohjuksen, joka oli laukaistu kohti ukrainalaista sähköinfrastruktuuria.
Viranomaiset puhuivat uutistoimistolle nimettömästi, sillä heillä ei ollut lupaa puhua asiasta vielä julkisesti.
Puolan ulkoministeriö vahvisti yöllä, että kaksi ihmistä Przewodonin kylässä lähellä Ukrainan rajaa tappanut ohjus oli venäläisvalmisteinen.
7.40: Tämä tilanteesta tiedettiin aamulla
Puolan ulkoministeriö sanoo, että venäläisvalmisteinen ohjus surmasi kaksi puolalaista tiistaina Przewodowin kylässä maan itäosassa. Puola ei aiemmin ollut ottanut kantaa siihen, mikä räjähdyksen taustalla oli.
Puolan presidentin Andrzej Dudan mukaan ei ole kiistattomia todisteita siitä, kuka ohjuksen ampui.
Duda kertoi, että tutkinta asiasta on käynnissä. Presidentti sanoi myös, että ohjus oli mitä todennäköisimmin venäläisvalmisteinen.
Sekä Venäjä että Ukraina ovat kiistäneet ampuneensa ohjuksen Puolan puolelle.
Puola kutsui Venäjän suurlähettilään kuultavaksi antamaan "yksityiskohtaisen selvityksen tapahtuneesta"
Pääministeri Mateusz Morawiecki on kehottanut puolalaisia pysymään rauhallisina eilisestä tragediasta huolimatta. Pääministerin mukaan nyt on oltava varovaisia ja osoitettava malttia.
Hallitusta edustava Piotr Müller kertoi aiemmin Puolan nostavan joidenkin sotilasyksiköidensä valmiutta. Päätös tehtiin pääministerin koolle kutsumassa kansallisesta turvallisuudesta vastaavan neuvoston hätäkokouksessa.
Venäjä ja Ukraina eri kannoilla
Venäjän puolustusministeriö sanoo, ettei Venäjä ole iskenyt kohteisiin lähellä Ukrainan ja Puolan rajaa. Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigu sanoi, että Puolan median ja viranomaisten lausunnot venäläisohjusten iskeytymisestä Puolan puolelle ovat tahallinen provokaatio, jonka tarkoituksena on tilanteen kärjistäminen.
Ukraina puolestaan sanoo, ettei kyseessä ollut ukrainalainen ohjus. Venäjän nukkehallinnon johtaja miehitetyllä Donetskin alueella sanoi aiemmin Puolaan pudonneen ohjuksen olleen Ukrainan järjestämä provokaatio.
– Venäjä edistää nyt salaliittoteoriaa, jonka mukaan Puolan alueelle olisi pudonnut ukrainalainen ilmatorjuntaohjus. Tämä ei ole totta. Kenenkään ei tulisi niellä venäläistä propagandaa eikä levittää sen viestejä, Ukrainan ulkoministeri Dmytro Kuleba sanoi.
5.41: Vetoaako Puola Naton neljänteen artiklaan
Puolan Presidentin Andrzej Dudan mukaan Puola todennäköisesti aktivoi Naton 4. artiklan keskiviikon Nato-kokouksessa.
Neljännen artiklan mukaan ”Sopimuspuolet neuvottelevat keskenään aina, kun sopimuspuolen mielestä jonkun sopimuspuolen alueellinen koskemattomuus, poliittinen itsenäisyys tai turvallisuus on uhattuna.”
5.34: Zelenskyi: Venäjän iskut sammuttivat ydinvoimaloiden yksiköitä, sähköt saatu palautettua miljoonille
Venäjän iskut Ukrainaan ovat aiheuttaneet useiden yksiköiden automaattisen sammumisen kahdessa ydinvoimalassa, kertoi Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi tiistai-illan lausunnossaan. Zelenskyin mukaan Venäjä teki iskunsa tarkoituksellisesti ja laskelmoiden.
Venäjä ja Ukraina ovat syytelleet toisiaan iskuista ydinvoimaloihin sen jälkeen kun Venäjä aloitti hyökkäyssotansa helmikuussa.
Zelenskyi kertoi myöhemmin Twitterissä, että noin kahdeksalle miljoonalle kuluttajalle on onnistuttu palauttamaan sähköt. Vielä illan lausunnossaan hän sanoin noin kymmenen miljoonan ihmisen olevan ilman sähköjä. Aiemmin Ukrainan viranomaiset puhuivat seitsemästä miljoonasta kotitaloudest
5.30: Biden: Epätodennäköistä, että Puolaan osunut ohjus ammuttiin Venäjältä
Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin mukaan alustavien tietojen perusteella on epätodennäköistä, että Puolaan osunut ohjus ammuttiin Venäjältä.
Bidenin mukaan tähän viittaa ohjuksen lentorata. Presidentti kuitenkin sanoi, että tutkinta on vielä kesken. Hän vakuutti, että Yhdysvallat liittolaisineen selvittää tarkasti, mitä tapahtui.
Biden ja Yhdysvaltain keskeisten liittolaisten johtajat pitivät keskiviikkoaamuna hätäkokouksen Puolan tapauksesta Indonesian Balilla, jossa on meneillään G20-kokous.
1.55: Ukraina: Puolan alueelle osunut ohjus ei ukrainalainen
Ukraina sanoo, ettei Puolan alueelle osunut ohjus ollut ukrainalainen.
– Venäjä edistää nyt salaliittoteoriaa, jonka mukaan Puolan alueelle olisi pudonnut ukrainalainen ilmatorjuntaohjus. Tämä ei ole totta. Kenenkään ei tulisi niellä venäläistä propagandaa eikä levittää sen viestejä, Ukrainan ulkoministeri Dmytro Kuleba sanoi.
1.44: Puolan prsidentti: Ei varmuutta siitä, kuka ampui ohjuksen kylään
Puolan presidentin Andrzej Dudan mukaan toistaiseksi ei ole täyttä varmuutta, kuka oli ampunut puolalaiseen kylään osuneen ohjuksen.
Dudan mukaan ei ole viitteitä siitä, että vastaavanlainen tilanne tulisi toistumaan. Dudan mukaan Puola tulee toimimaan asiassa kylmän rauhallisesti.
Puolan pääministeri Mateusz Morawieckin mukaan Puola on päättänyt lisätä ilmatilansa valvontaa.
1.14: Puolan ulkoministeriö: Kylään osunut ohjus oli venäläisvalmisteinen
Puolan ulkoministeriön mukaan maan itäosassa sijaitsevaan kylään osunut ohjus oli venäläisvalmisteinen. Kaksi ihmistä menehtyi räjähdyksessä Puolan itäosassa sijaitsevassa Przewodowin kylässä. Kylä sijaitsee kuuden kilometrin päässä Ukrainan rajalta.
Puolan ulkoministeriön mukaan ohjus osui maahan kello 16.40 Suomen aikaa.
Ministeriön mukaan Venäjän suurlähettiläs on kutsuttu kuultavaksi asian tiimoilta. Venäjä on kiistänyt osallisuutensa Puolassa raportoituihin räjähdyksiin.
Lue myös: Pekka Toveri ohjusten iskeytymisestä Puolaan: "Kuolemantapaukset nostavat asian paljon vakavammaksi aiheeksi"
4:21
1.10 Nato pitää tänään hätäkokouksen Puolan tapahtumista
Nato pitää keskiviikkona hätäkokouksen Puolan räjähdysten tiimoilta. Sotilasliiton tiedottajan mukaan Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg kokoustaa jäsenmaiden Nato-lähettiläiden kanssa.
Kaksi ihmistä sai tiistaina surmansa Nato-maa Puolassa, kun vahvistamattomien tietojen mukaan venäläiset ohjukset iskeytyivät puolalaiskylään lähellä Ukrainan rajaa. Stoltenberg on painottanut, että tapauksesta täytyy saada selville tosiasiat.
1.09: Biden keskustellut Puolan presidentin kanssa
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on keskustellut Puolan presidentin Andrzej Dudan kanssa. Biden on tarjonnut Yhdysvaltain täyden tuen Puolan räjähdysten tutkintaan.
0.48: Britannia tutkii kiireisesti tietoja liittyen Puolaan iskeytyneisiin ohjuksiin
Britannia tutkii kiireisesti tietoja liittyen Puolaan iskeytyneisiin ohjuksiin ja on yhteydessä Puolaan sekä Nato-liittolaisiin, kertoo ulkoministeri James Cleverly.
Kaksi ihmistä menehtyi räjähdyksessä Puolan itäosassa sijaitsevassa Przewodowin kylässä. Kylä sijaitsee kuuden kilometrin päässä Ukrainan rajalta. Mediatietojen mukaan ohjus oli osunut viljankuivauslaitokseen.
0.29: Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov: "Minulla ei ole tietoa Puolan tapauksesta"
Kremlin tiedottajan Dmitri Peskovin mukaan hänellä ei ole tietoa Puolassa sattuneisiin räjähdyksiin liittyen. Väitteiden mukaan kyseessä olisivat olleet Venäjän ohjukset, mutta Venäjä on kiistänyt asian.
0.22: Puola nostaa joidenkin sotilasyksiköidensä valmiutta
Puola nostaa joidenkin sotilasyksiköidensä valmiutta, kertoo hallitusta edustava Piotr Müller. Päätös tehtiin pääministerin koolle kutsumassa kansallisesta turvallisuudesta vastaavan neuvoston hätäkokouksessa.
Puolan ilmoitus hätäistunnosta tuli sen jälkeen, kun vahvistamattomien tietojen mukaan venäläiset ohjukset olivat iskeytyneet Nato-maa Puolan puolelle lähellä Ukrainan rajaa. Venäjä on kiistänyt iskut.
0.10: Diplomaattilähteet: Naton suurlähettiläät tapaavat Puolan pyynnöstä
Eurooppalaisten diplomaattilähteiden mukaan Naton suurlähettiläät tapaavat tänään keskiviikkona Puolan pyynnöstä. Pyyntö perustuu Naton neljänteen artiklaan. Asiasta kertoo kaksi diplomaattilähdettä Reutersille.
Neljännen artiklan mukaan Naton jäsenmaat neuvottelevat virallisesti yhdessä, jos jonkun mielestä jäsenmaan alueellinen koskemattomuus, poliittinen itsenäisyys tai turvallisuus on uhattuna.
Diplomaatin mukaan sotilasliitto toimii varovaisesti ja tarvitsee aikaa vahvistaakseen, miten Puolassa sattuneet räjähdykset tapahtuivat.
Tiistai 15.11:
23.56: Macron ollut yhteydessä Puolan viranomaisiin
Ranskan presidentti Emmanuel Macron on ollut yhteydessä Puolan viranomaisiin Puolassa sattuneiden räjähdysten takia. Macronin mukaan keskiviikon G20-kokous on tärkeä hetki huomion kiinnittämiseksi Ukrainan tilanteeseen
23.33: Naton Stoltenberg keskustellut Puolan presidentin kanssa – pian keskustelu Bidenin kanssa
Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg kertoo keskustelleensa Puolan presidentin Andrzej Dudan kanssa maan itäosassa tapahtuneesta räjähdyksestä. Esitin osanottona kuolemien johdosta.
Stoltenbergin mukaan Nato seuraa tilannetta. Stoltenbergin mukaan on tärkeää, että kaikki faktat saadaan selville.
Valkoisen talon mukaan presidentti Joe Biden aikoo myös keskustella Dudan kanssa.
23.22: Puola vahvistaa kaksi kuolonuhria
Puolan hallituksen tiedottaja vahvistaa, että maan rajojen sisällä tapahtuneessa räjähdyksessä kuoli kaksi ihmistä. Maa nostaa sotilasvalmiuttaan ja selvittää, onko tarpeen ottaa käyttöön artikla neljä puolustusliitto Natossa.
Neljännen artiklan mukaan Naton jäsenmaat neuvottelevat virallisesti yhdessä, jos jonkun mielestä jäsenmaan alueellinen koskemattomuus, poliittinen itsenäisyys tai turvallisuus on uhattuna.
23.19: EU:n Michel sanoo unionin seisovan Puolan rinnalla
Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel sanoo olevansa järkyttynyt tiedoista, että ohjus tai muu aseistus on tappanut kaksi ihmistä Euroopan unioniin kuuluvassa Puolassa.
Twitterissä hän sanoo EU:n seisovan Puolan rinnalla. Michel sanoo olevansa yhteydessä muun muassa Puolan viranomaisiin ja Eurooppa-neuvoston jäseniin.
23.16: Latvia: Nato voisi tarjota ilmapuolustusta myös Ukrainaan
Latvian puolustusministeri Artis Pabriksin mukaan puolustusliitto Nato voisi tarjota ilmapuolustusta Puolalle ja osalle Ukrainan alueesta.
– Yksi mahdollisuuksista olisi Naton jäsenmaiden ja Puolan välinen sopimus, jolla toimitettaisiin ylimääräistä ilmapuolustuskalustoa Puolaan. Tähän sisältyisi myös osittain Ukrainan alue, Pabriks kommentoi.
– Oli tämä sitten tahallisesti tai vahingossa aiheutettua, tällainen tilanne ei ole hyväksyttävää.
Viron ulkoministeri Urmas Reinsalun mukaan Viro keskustelee kumppanimaiden kanssa yhteisestä vastauksesta tilanteeseen.
Venäjä on kiistänyt osallisuutensa tapaukseen.
23.14: Ulkoministeriö seuraa tilannetta, Haavisto yhteydessä Puolaan
Suomen ulkoministeriö kertoo Twitterissä seuraavansa uutisointia Puolasta ja ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) on ollut yhteydessä Suomen edustustoon Puolan pääkaupungissa Varsovassa sekä ulkoministerikollegoihin.
– Ensimmäiset uutiset ovat huolestuttavia. Odotamme vielä tarkempia tietoja Puolalta ja kumppaneitamme, ulkoministeriön tviitissä sanotaan.
23.09: USA:n puolustusministeriö ei pysty vahvistamaan, että Puolaan osui venäläisohjus
Kaksi ihmistä on kuollut Venäjän ohjusten iskeydyttyä Nato-maa Puolan puolelle, kertoo yhdysvaltalainen tiedustelulähde uutistoimisto AP:lle. Yhdysvaltain puolustusministeriö sanoo, ettei se pysty vahvistamaan mediatietoja venäläisohjusten iskeytymisestä Puolan maaperään, mutta sanoi tutkivansa asiaa. Myös sotilasliitto Naton edustaja kertoi liiton tutkivan vahvistamattomia tietoja ohjuksista.
Venäjän puolustusministeriö puolestaan kiisti iskut kohteisiin lähellä Ukrainan ja Puolan rajaa, kertoi uutistoimisto Interfax. Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigu sanoi viestipalvelu Telegramissa, että Puolan median ja viranomaisten lausunnot venäläisohjusten iskeytymisestä Puolan puolelle, on tahallinen provokaatio, jonka tarkoituksena on tilanteen kärjistäminen.
22.54: Marin: Seisomme Puolan rinnalla
– Puolasta kantautuvat uutiset ovat vakavia. Suomi seuraa tiiviisti Puolan tilannetta ja odottaa lisätietoa tapahtumista. Seisomme Puolan rinnalla ja reagoimme kun käsillä on tarvittu tilannekuva. Yhdessä. Yhtenäisinä, kirjoittaa pääministeri Sanna Marin (sd.) Twitterissä.
22.40: Niinistö: Uutiset Puolasta huolestuttavia
– Uutiset Puolasta ovat huolestuttavia. Tarkan ja vahvistetun tiedon saaminen on nyt ensiarvoisen tärkeää. Sen jälkeen on johtopäätösten aika. Tilannetta seurataan herkeämättä, tasavallan presidentti Sauli Niinistö twiittaa.
Myös ex-pääministeri Alexander Stubb otti iskuihin kantaa.
Nato-maahan osuminen kahdella ohjuksella, harhautuneella tai ei, ei ole koskaan hyvä ajatus. Tärkeää pysyä rauhallisena. Tuki Ukrainalle kasvaa, Venäjän tukijat vähenevät, Stubb kirjoitti.
Ulkopoliittisen instituutin tutkijan Minna Ålanderin mukaan puolustusliitto Natossa laukaistaan todennäköisemmin artikla neljä kuin artikla viisi Puolaan osuneiden ohjusten takia.
Neljännen artiklan mukaan Naton jäsenmaat neuvottelevat virallisesti yhdessä, jos jonkun mielestä jäsenmaan alueellinen koskemattomuus, poliittinen itsenäisyys tai turvallisuus on uhattuna.
Viidennen artiklan mukaan hyökkäys yhtä Naton jäsenmaata kohtaan katsotaan hyökkäykseksi kaikkia jäsenmaita kohtaan.
22.24: Zelenskyi vaatii vastatoimia
Ukrainan presidentin mukaan venäläisohjukset ovat osuneet Puolaan.
– Olemme jo kauan varoittaneet, etteivät Venäjän toimet rajoitu Ukrainaa, Volodymyr Zelenskyi kertoi uutistoimisto Reutersin mukaan.
Zelenskyin mukaan Ukraina tukee Puolaa "kuten aina". Isku Naton maaperälle on merkittävä käänne, ja toimia vaaditaan.
22.20: Mika Aaltola Venäjästä: Perin holtitonta
Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltolan mukaan ohjusten iskeytyminen Puolaan on Venäjältä perin holtitonta.
– Provokaatio testaa Puolaa, ja lisännee halua laajentaa Ukraina-tukea. Vielä on auki, kuinka tuottamuksellinen teko oli. Jos tahallinen, odotusarvona on mahdollisten iskujen jatkuminen. Venäjä on iskuilla uhkaillut koko ajan.
22.09: Valkoinen talo selvittää Puolan ohjustapausta
Yhdysvalloissa Valkoinen talo kertoo tekevänsä yhteistyötä Puolan hallinnon kanssa kerätäkseen lisää tietoa väitteistä, joiden mukaan venäläisiä ohjuksia olisi iskeytynyt Puolan alueelle. Yhdysvaltain ulkoministeriön mukaan Puolasta tulleet tiedot ovat "uskomattoman huolestuttavia".
22.07: Venäjän puolustusministeriö kiistää osallisuuden Puolan tapahtumiin
Venäjän puolustusministeriö kiistää osallisuuden Puolan tapahtumiin. Puolustusministeriön mukaan Venäjän aseilla ei ole tehty iskuja lähellä Puolan ja Ukrainan rajaa. Puolustusministeriön mukaan Puolan median ja viranomaisten väitteet venäläisten ohjusten iskeytymisestä Puolan puolelle ovat tahallista provokaatiota, jolla halutaan eskaloida tilannetta.
21.55: Euroopan päämiehet ottavat kantaa Puolaan osuneisiin venäläisohjuksiin
Euroopan päämiehet ovat ottaneet kantaa uutistietoihin Puolaan harhautuneista venäläisohjuksista. Tshekin pääministeri Fialan mukaan Venäjä on syyllistynyt entistä pidemmälle vietyyn kärjistykseen. Unkarin pääministeri on kutsunut koolle maan puolustusneuvoston, koska öljyntuonti Venäjältä Unkariin johtavasta öljyputkesta on loppunut ja ohjukset ovat iskeytyneet Puolaan, kertoo pääministerin tiedottaja Zoltan Kovacs Twitterissä.
Liettuan presidentin mukaan hänen maansa tukee Puolaa vahvasti. "Jokaista tuumaa Naton maaperällä on puolustettava".
21.12: Kaksi venäläistä ohjusta osunut Puolaan: Puolan armeija "korkeassa hälytystilassa"
Ainakin kahden ihmisen kerrotaan kuolleen Puolassa, kun kaksi harhautunutta venäläistä ohjusta iskeytyi maahan lähellä Ukrainan rajaa.
Aiheesta kirjoittaa muun muassa Express sivuillaan.
Ohjukset iskeytyivät täten sotilasliitto Naton maaperälle. Puolaan iskeytyneet ohjukset olivat osa Venäjän kohdistamaa iskujen sarjaa Ukrainaan.
Puolan pääministeri Mateusz Morawiecki on kutsunut koolle hätäistunnon, mitä luultavimmin räjähdysten seurauksena.
Samaan aikaan Puolan armeijan kerrotaan olevan "korkeassa hälytystilassa".