Kaksi ihmistä on kuollut ohjusten iskeydyttyä Nato-maa Puolan puolelle, kertoo yhdysvaltalainen tiedustelulähde uutistoimisto AP:lle.
Puolan pääministeri on kutsunut koolle maan kansallisesta turvallisuudesta ja puolustuksesta vastaavan komitean, kertoo Puolan hallituksen tiedottaja. Latvian puolustusministeri Artis Pabriks sanoo Venäjän iskeneen Nato-maa Puolan alueelle
Kenraalimajuri evp Pekka Toveri ei usko että kyseesä olisi tahallinen teko. Toveri kertoo MTV Uutisten haastattelussa epäilevänsä, että kyseessä on ollut todennäköisesti tekninen vika.
– En usko, että venäläiset tahallaan maalittaisivat Puolaa, koska Venäjä ei halua joutua Naton kanssa konfliktiin, Toveri toteaa.
Toveri kommentoi, että venäläisillä on ollut ongelmia ohjusten kanssa: Venäjän paras ohjuskalusto on kulunutta ja Venäjä käyttää vanhempia, epätarkempia ohjustyyppejä korvaamaan uutta kalustoa.
Lue myös: Mediatiedot: Venäjän ohjuksia iskeytynyt Naton maaperälle – ainakin kaksi kuollut Puolassa
Toverin mukaan toinen asia on, että Venäjän aseteollisuudella on suuria vaikeuksia saada länsimaisia komponentteja.
– He tarvitsevat näitä komponentteja rakentaakseen moderneja ohjausjärjestelmiä ohjuksiinsa. Tässä voi olla kyse myös tästä.
Toveri uskoo, että sotilasliitto Nato tulee tuomitsemaan tapahtuneen.
– Saattaa olla että se tulee aiheuttamaan toimenpiteitä. Nato voi nostaa valmiutta ja ryhmittää siihen suuntaan lisää ilmantorjuntaa.
Toveri pohtii, että normaalit valtiot pyytäisivät vastaavassa tilanteessa anteeksi, että heillä on käynyt vahinko. Tällöin myös muiden maiden reaktio olisi maltillisempi.
– Jos he (Venäjä) tyypilliseen tapaan kiistävät kaiken, niin voi olla että Nato suhtautuu siihen tylymmin.
Toveri toteaa, että Puolan puolella tapahtuneet kuolemantapaukset nostavat asian paljon vakavammaksi aiheeksi.
Toveri pohti, että jos anteeksi ei pyydetä, niin Nato saattaa lisätä tukeaan Ukrainalle entisestään.
Artikkelia muutettu 15.11. kello 23.16: Otsikkoa ja jutun sisältöä muutettu siltä osin, että vielä ei ole tiedossa, että Puolaan iskeytyneet ohjukset olisivat Venäjältä.
6:44
Ohjusisku osui Nato-maa Puolaan, Venäjä kiistää syyllisyytensä – katso tärkeimmät tiedot illan tapahtumista