Roba-sarjaa tähdittävä näyttelijä Andrei Alén yllättyi ohjelman suuresta suosiosta.
C More -alkuperäissarja Roba nousee tulevan viidennen tuotantokautensa myötä Suomen pitkäkestoisimmaksi poliisisarjaksi. Kultaisella Venlalla palkitun draamasuosikin uusi kausi alkaa C Moressa toukokuussa.
Ohjelmassa nähdään jälleen näyttelijä Andrei Alén poliisijohtaja Christoffer Lundin roolissa.
– Hän on yksi parhaimmista tyypeistä koskaan, jota olen tavannut. Hyvin hauska neuroottinen suomenruotsalainen, joka omaa hyvin erikoiset johtajametodit, Alén kommentoi.
Uudella kaudella poliisi joutuu maalitauluksi ja kuohuttava tilanne luo ylitsepääsemättömältä näyttävän särön poliisiaseman arkeen. Tarina alkaa sekasortoisesta terrori-iskusta, jonka seuraukset ovat robalaisille paitsi raskaat, myös henkilökohtaiset.
Roolihahmolle tapahtuu kauden aikana merkittäviä asioita myös yksityiselämän puolella.
– Henkilökohtaisella puolella käydään läpi hänen äitisuhdettansa ja suhdetta seksiin ja johtajuuteen.
Näyttelijä kertoo saaneensa paljon palautetta roolihahmostaan.
– Erittäin positiivista palautetta. En yhtään tajunnut, että se on näin suosittu ja rakastettu. Ohjelman henki syntyy kuvauksissa. Poikkeuksellisen mukava ja rento työyhteisö.