Näyttelijäkollegat Kataja ja Veijonen edesmenneestä Risto Salmesta: Hän oli valopilkku

Kollegat muistelevat lämmöllä Risto Salmea.

Näyttelijä Risto Salmi menehtyi keskiviikkona 74-vuotiaana. Salmen kuolemasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Salmi esiintyi 40-vuotisen taiteilijauransa aikana muun muassa Taivaan tulet -televisiosarjassa. Hänen kanssaan sarjassa näyttelivät myös Juha Veijonen ja Ria Kataja.

– Tutustuin Ripaan ensimmäisen kerran Häjyt-elokuvan kuvauksissa. Sen jälkeen olimme Taivaan tulissa enemmänkin tekemisissä, Veijonen kertoo MTV.fille.

– Hän oli työkaverina luotettava, empaattinen ja sympaattinen. Hän oli hyvä ja hieno näyttelijä.

Veijonen toteaa, että Salmi oli paitsi hieno näyttelijä, myös mahtava seuramies.

Taivaan tulien kuvausten jälkeen kokoonnuimme aina hotelli Kemijärven hotelliravintola Viisikkoon ja Ripa oli valopilkku. Hän istui ja kuunteli meidän muiden puuta-heinää ja yhtäkkiä hän sanoi jonkin äärimmäisen hauskan ja terävän kommentin, hän kertoo.

– Hän oli hauska mies, jonka kanssa sai aina nauraa. Riston elämänasenne oli rento. Hän osasi elää hetkessä.

Ria Kataja näytteli Taivaan tulissa Rauni Viherkoskea, joka oli Salmen hahmon Pekka Väänäsen tytär.

– Välimme olivat hyvin kollegiaaliset. Mutta oli siellä kiva yhteys, joka löytyi, kun näyttelimme isää ja tytärtä. Teimme yhdessä kaksi kautta Taivaan tulia. Se oli ainutlaatuista, Kataja toteaa.

Isää ja tytärtä näytellyt kaksikko ei pitänyt yhteyttä, mutta yksi arkea piristävä tapa heillä oli.

– Emme olleet muuten tekemisissä, mutta lähetimme joka joulu toisillemme joulukortin. Ripa kirjoitti korttiin aina ”Hyvää joulua! Terveisin, isä”. Vastasin lähettämällä kortin, jossa luki ”Hyvää joulua isä! Terveisin, Rauni”.

– Kuulin hänen kuolemastaan eilen. Se oli pysäyttävää ja veti hiljaiseksi. Risto oli pienten suurten roolien mies. Hän näytteli rehellisiä rooleja, ei kiiltokuvia. Riston ura oli hieno ja pitkä.

Lue myös:

    Uusimmat