Näyttelijäliiton toiminnanjohtaja alan ilmapiiristä: "Jos kieltäydyt, menetät työn"

1:16img
Julkaistu 19.03.2018 15:42
Toimittajan kuva

Iriz Silander

iriz.silander@mtv.fi

@iriziriz

Näyttelijäliiton toiminnanjohtaja Elina Kuusikko kertoo näyttelijöiden epäreilusta asemasta suomalaisen elokuvatuotannon koneistossa.

Ylen tänä aamuna julkaistussa artikkelissa useat näyttelijät kertovat elokuvaohjaaja Aku Louhimiehen nöyryyttävistä ja alistavista metodeista kuvauksissa. Heidän mukaansa Louhimiehen käyttäytyminen kuvauksissa etenkin naisia kohtaan on alistavaa ja joskus sadistista.

Muutamien näyttelijöiden kertoman mukaan väkivaltakohtauksissa Louhimies on halunnut aitoa väkivaltaa näyttelemisen sijaan.

Näyttelijät kertovat myös tilanteista, missä kohtauksia on vaihdettu yllättäen esimerkiksi seksuaalisempaan suuntaan. Näyttelijät kertovat kokeneensa kuvauksissa myös vaaratilanteita.

LUE LISÄÄ: Aku Louhimies vastaa Ylen jutussa esitettyihin väitteisiin: "Olen ohjaajana epäonnistunut työilmapiirin luomisessa"

Suomen Näyttelijäliiton toiminnanjohtaja Elina Kuusikon mukaan näyttelijöillä ei ole kunnollisia sopimuksia, joissa kuvaustilanteissa tapahtuvista asioista oltaisiin sovittu yhdessä näyttelijän ja työnantajan kanssa.

– Meillä ei ole olemassa mitään työehtosopimuksia. Tuottajat eivät ole halunneet niitä. Neuvottelut alkavat aina nollasta. Joillakin näyttelijöillä on agentit auttamassa sopimuksien kanssa, mikä on hyvin harvinaista. Suurin osa tekee sopimukset itse, Kuusikko kertoo.

Kuusikon mukaan sopimuksiin kirjataan usein näyttelijän velvollisuuksia, ettei esimerkiksi saa leikata tai värjätä hiuksia, pitää kasvattaa parta tai vaikka lihoa. Näyttelijöitä suojaavista tekijöistä, kuten alastomuudesta, koskettamisesta tai fyysisistä suorituksista ei yleensä tehdä tarkkoja sopimuksia.

– En ole nähnyt kertaakaan, että itse kuvaustilanteisiin liittyviä asioita olisi kirjattu sopimukseen. Saat roolin ja siellä tapahtuu mitä tapahtuu työnjohtajan eli ohjaajan käskystä. Vastuu työsuojeluasioissa on työnantajalla eli tuotantoyhtiöllä, toiminnanjohtaja kertoo.

”Kukaan ei uskalla puhua”

LUE MYÖS: Näyttelijäliitto vaatii tilastoja alan palkoista, koska lähes puolet elokuvan budjetista julkista tukea

Kuusikon mukaan ilmapiiri on niin ahdistava, että näyttelijöiden on vaikeaa puhua kokemistaan epämiellyttävistä tilanteista, jossa he ovat mahdollisesti joutuneet tekemään jotain mitä eivät olisi halunneet tehdä.

– Ilmapiiri on sellainen, että jos kieltäydyt, menetät työn tai seuraavan työn. Kukaan ei uskalla puhua. Se on täysin kieroutunutta, Kuusikko avautuu.

Ylen kirjoittaman artikkelin tapauksista ei ole tehty mitään kanteluita näyttelijäliittoon. Huonosta kohtelusta liitossa kuullaan yleensä jälkikäteen ja huhuina.

Tuoreimmat aiheesta

Me Too