Huvipuistojen portilta ostettujen rannekkeiden hinnat ovat nousseet huomattavasti viimeisten vuosien aikana.
Vuoden 2018 hintoihin verrattuna esimerkiksi Linnanmäen huvipuiston rannekkeen hinta on noussut yli kolmanneksella. Kuusi vuotta sitten Linnanmäen rannekkeen sai 39 eurolla, kun nyt samainen laiteranneke maksaa 51 euroa.
Huvipuistot perustelevat suuria sisäänpääsyhintoja yleisellä hintojen nousulla sekä uusilla laitehankinnoilla. Linnanmäki kertoo hintojensa taustalla olevan myös huvipuistoa kehittävä ja ylläpitävä Lasten päivän säätiö, jolle huvipuiston toiminnalla tuotetaan varoja.
– Meidän täytyy varmistaa, että toiminnastamme jää myös katetta. Viime vuonna jaoimme 4,5 miljoonaa euroa nettona lastensuojelujärjestöille, sanoo Linnanmäen toimitusjohtaja Pia Adlivankin.
Lue myös: Linnanmäen hupikauden avaus siirtyi – "Takatalvi pääsi yllättämään"
Powerpark laitemäärään suhteutettuna halvin
Huvipuistojen hinnoittelut ovat keskenään erilaisia, minkä vuoksi lapsiperheen kohdalla rannekkeiden hintaero voi nousta ainakin kymmenien eurojen suuruiseksi.
Esimerkiksi nelihenkiseltä perheeltä, jossa on kaksi aikuista ja kaksi pienempää lasta, Linnanmäen huvilaiteranneke maksaa 204 euroa. Alahärmän Powerparkissa nelihenkisen perheen rannekkeet maksavat 156 euroa, mikäli lapset ovat alle 130 senttimetrin pituisia. Powerpark on laitemäärään suhteutettuna Suomen edullisin huvipuisto.
– Strategianamme on ollut pitää hintataso maltillisena ja siksi olemme esimerkiksi pitäneet alennetun hinnan perheen pienimpien rannekkeessa, sanoo Powerparkin kehitysjohtaja Antti Saarikoski.
Linnanmäellä ei ole käytössä kahta erihintaista ranneketta. Adlivankin kertoo, että sisäänpääsy Linnanmäen huvipuistoon on kuitenkin kaikille ilmainen ja sieltä löytyy myös seitsemän maksutonta lasten laitetta.
Särkänniemen huvipuistolla on puolestaan käytössä dynaaminen hinnoittelu, jonka vuoksi pääsylippujen hinnat ovat netistä ostettuna päiväkohtaisia ja nousevat kysynnän mukaan.
Portilta ostetun rannekkeen hinta on kasvanut Särkänniemessä muihin huvipuistoihin verrattuna kaikista maltillisimmin. Laiterannekkeen sai ostettua kuusi vuotta sitten portilta 39 eurolla, kun tänä kesänä se maksaa 45 euroa.
Lue myös: Linnanmäen ranneke jo 51 euroa! Näin paljon nelihenkisen perheen huvipuistopäivä ruokineen voi maksaa
Dynaamisella hinnoittelulla liput puoleen hintaan
Särkänniemen dynaamisen hinnoittelun ansiosta laiterannekkeen sai verkosta ostettuna halvimmillaan noin 24 euron hintaan, kun STT katsoi hintoja perjantaina. Kesän halvin huvipuistopäivä sijoittui toukokuun viimeiselle perjantaille, jolloin nelihenkinen perhe pääsisi Särkänniemen laitteisiin noin 95 eurolla. Tuolloin perheen rannekkeet olisivat yhteensä runsaat 100 euroa halvemmat kuin Linnanmäellä.
– Dynaamisella hinnoittelulla haluamme kannustaa asiakasta tekemään ostopäätöksensä etukäteen. Kun tiedämme, kuinka monta asiakasta huvipuistoon on tulossa, pystymme myös suunnittelemaan ja resursoimaan toimintaamme paremmin, kertoo Särkänniemen myynti- ja markkinointijohtaja Heikki Ihanamäki.
Heinäkuussa Särkänniemen laiterannekkeiden hinnat ovat kovemman kysynnän takia korkeammat. Perjantaina heinäkuun hinnat lähtivät liikkeelle 35 eurosta.
Kouvolan Tykkimäellä nelihenkinen perhe pääsee laitteisiin 158 euron hintaan, mikäli lapset ovat alle 120 senttimetrin pituisia. Yli 120-senttimetristen laiteranneke portilta ostaessa on edellä mainittuihin huvipuistoihin verrattuna edullisin. Verkosta ostaessa hinnassa voi säästää kolme euroa rannekkeelta.
5:00