Neljä henkilöä palasi onnistuneesti avaruudesta – paluu viivästyi reilusti

Avaruudesta palanneet poimittiin merestä Floridan rannikolta, jonne alus laskeutui.

Kolme astronauttia ja yksi kosmonautti palasivat Maahan Kansainväliseltä avaruusasemalta oltuaan lähes kahdeksan kuukautta kiertoradalla, kertoo Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa.

Varhain perjantaina paikallista aikaa maahan palasivat yhdysvaltalaiset Matthew Dominick, Michael Barratt ja Jeanette Epps sekä venäläinen Alexander Grebenkin.

Maaliskuun alussa avaruuteen lentäneen nelikon paluulento viivästyi lähes kahdella kuukaudella. Viivästysten taustalla oli CNN:n mukaan muun muassa ongelmista kärsineen Boeingin Starliner-avaruusaluksen palaaminen avaruusasemalta tyhjänä sekä laskeutumisalueen huonot sääolosuhteet.

Lue myös:

    Uusimmat