Ammuskelu tapahtui Alabaman Birminghamissa vilkkaalla alueella, jossa on ravintoloita ja yökerhoja.
Yhdysvalloissa Alabaman osavaltiossa ainakin neljä ihmistä on kuollut ja kymmeniä haavoittunut joukkoampumisessa, kertoo poliisi.
Poliisin mukaan useat ampujat ampuivat useita laukauksia ihmisryhmää kohti varhain sunnuntaina Suomen aikaa.
Ammuskelu tapahtui Alabaman Birminghamissa vilkkaalla alueella, jossa on ravintoloita ja yökerhoja, ja missä järjestetään konsertteja.
Poliisin mukaan se ei vielä sunnuntaina ollut pidättänyt ketään ammuskelun takia. Poliisi selvittää, kävelivätkö ampujat uhriensa luo vai ajoivatko he autolla, kertoo uutiskanava CNN.
Poliisin mukaan vielä on epäselvää, kuinka moni ihminen avasi tulen tai mikä oli teon motiivi.
Birminghamin poliisi on pyytänyt alueen yrityksiä toimittamaan poliisille valvontakameratallenteita ja pyytänyt yleisöltä tietoja tapahtuneesta.
Ampuma-aseväkivaltaa tilastoivan Gun Violence Archive -verkkosivuston mukaan Yhdysvalloissa on ollut tämän vuoden aikana yli 400 joukkoampumista. Sivusto määrittelee joukkoampumiseksi tapauksen, jossa on haavoittunut tai kuollut vähintään neljä ihmistä.
Juttua päivitetty 22.9.24 klo 13.35 kauttaaltaan lisätiedoilla.