NHL:n muutos lähes varma – Kekäläisellä selvä kanta

Derek Stepan
Derek Stepan tuulettamassa jatkoaikamaalia2015 Getty Images
Julkaistu 24.06.2015 07:55

MTV SPORT

Jääkiekon NHL:n ratkaisuhetket kokevat ensi kaudeksi muutoksen.

NHL-seurojen GM:t päättivät tiistaina Las Vegasissa, että ensi kaudesta lähtien jatkoaika pelataan NHL:ssä 3 vastaan 3 -pelinä. Aiemmin pelattiin 4-4-peliä, mikäli ottelu oli 60 minuutin jälkeen tasan. Muita muutoksia ei tule, jatkoaika on viisi minuuttia ja jos se ei tuo ratkaisua, edessä on voittolaukauskilpailu.

Asia vaatii vielä NHL:n johtokunnan hyväksynnän, mutta esimerkiksi ESPN:n ja TSN:n mukaan kyseessä on pelkkä muodollisuus.

Muutoksen tavoite on vähentää voittolaukauskilpailuja, ja saada ratkaisu pelaamalla. Aiemmin pyöriteltiin ideaa, että jatkoaika olisi alkanut 4-4-pelinä ja muuttunut lähempänä loppua kuuden pelaajan taisteluksi. Pelaajayhdistys NHLPA kuitenkin vastusti sitä.

Columbus Blue Jacketsin GM Jarmo Kekäläinen sanoi ESPN:lle, että esimerkiksi AHL:stä ja Ruotsin liigasta on saatu hyviä kokemuksia.

– Olen sanonut koko ajan, että vaikka rankkarikisa on jännittävä, haluaisin, että pelit ratkaistaan ennen sitä. Tämä lisää sen mahdollisuutta, Kekäläinen sanoi.

Viime kaudella 170 NHL-ottelua, eli 13,8 prosenttia peleistä päätettiin rankkarikisassa. Philadelphian GM Ron Hextall on entinen maalivahti, ja hän tietää, että maalin suulta katseltuna uudistus ei välttämättä ole mukava.

– Niin paljon kuin fanit tykkäävätkin rankkarikisoista, he tulevat todella pitämään 3-3-pelistä. Näin sitä paljon AHL:ssä, se on jännittävä, se on vapaastivirtaavaa, siinä tulee tilanne tilanteesta. Se on vaikeaa maalivahdeille, mutta se on jännää, Hextall sanoi.

GM:t ehdottivat myös videotarkasteluiden laajentamista. Se pitäisi sisällään mahdollisuuden, että valmentaja voi haastaa tilanteita. Esimerkkitilanne voisi olla se, että valmentaja kokisi maalia edeltäneen paitsion, joka jäi viheltämättä. Haastaminen veisi joukkueelta aikalisän.

Tuoreimmat aiheesta

NHL