NHL:ssä pelaavan Carolina Hurricanesin suomalaishyökkääjä Jesperi Kotkaniemi ei ollut lainkaan tyytyväinen omaan kauteensa.
Carolinan kausi päättyi perjantain vastaisena yönä Suomen aikaa, kun se hävisi New York Rangersia vastaan pelatun ottelusarjan voitoin 2-4.
Joukkueen pelaajat saapuivat viikonloppuna viimeistä kertaa median eteen ennen kesälomaansa. Sunnuntai-iltana oman vuoronsa sai Jesperi Kotkaniemi.
Kaudella 2022-23 oman piste-ennätyksensä (43) tehnyt Kotkaniemi teki 79 tällä kaudella runkosarjaottelussa vain 27 tehopistettä. 23-vuotias hyökkääjä kommentoi omaa kauttaan hyvinkin itsekriittisesti.
– Aika paska kaikkinensa. Vaikea kausi minulle. Nyt yritän vain unohtaa tämän ja keskityn seuraavaan, Kotkaniemi kertoo Carolinan sivuilla.
Kotkaniemi aloitti kautensa pirteästi ja teki kauden 21 ensimmäiseen peliin 15 tehopistettä. Alkukaudella Carolinan peli kuitenkin takkuili ja päävalmentaja Rod Brind’Amour teki useita ketjuviilauksia saadakseen pelin taas raiteilleen.
Kun Carolina alkoi voittaa, löysi Kotkaniemi itsensä jarrukentästä.
– Sain hyvän startin kauteen. Alussa meillä oli hieman vaikeuksia joukkueena, ja sitten löysimme vireen. Jääaikani pieneni hieman, eikä muutoksia tehdä paljoakaan silloin kuin voittaa. Niin se vain toimii tässä lajissa. Sitä on tehtävä vain parhaansa sillä jääajalla, mitä saa. Olisin ehdottomasti voinut olla paljon parempi tänä vuonna, Kotkaniemi pohtii.
Kotkaniemen sopimus Carolinan kanssa ulottuu vielä kauden 2029-30 loppuun asti. Tulevana kesänä Kotkaniemi aikoo nollata kehnon kautensa ja pyrkii palaamaan ensi kaudella vahvempana ja parempana pelaajana.
– Yritän vain tehdä kovasti hommia ja tulla vahvemmaksi, jotta olisin valmis siihen, ettei sama juttu tapahtuisi ensi kaudella, Kotkaniemi sanoo.
Uusimmat
-
09:14
Sami Pajarille puuhataan herkullista pestiä Toyotalla
-
09:02
Kalle Rovanperä ikonisen 80-luvun Toyotan rattiin
-
09:02
"Hidas tappaja": Yksinäisyydestä vakavia haittoja pitkällä aikavälillä
-
08:41
25-vuotinen haave toteutui – Kristiina on Suomen uusi fit model: "Ikä ei ole mikään este"
-
08:31
Näillä vinkeillä saat helpotusta uniapneaan
-
08:29
Uuden-Seelannin laivaston alus upposi Samoalla – kamera tallensi savumeren
-
08:24
Eduskuntatalon maali-iskun jälkien puhdistus jatkuu huomenna – julkisivun höyryurakalle varattu useita päiviä
-
08:17
Kirja-arvio: Suomi kapitalismin vietävänä
-
08:08
NHL:ssä muhii suomalainen jymy-yllätys
-
08:05
Näyttelijä Kiti Kokkonen sai mieleisensä syntymäpäivälahjan puolisoltaan: "Niin toivottu ja upea"
-
08:01
Huomasitko tätä? Antti Tyrväinen jyräsi vauhdilla joukkuetoverinsa yli – "Pelin kovin taklaus"
-
07:45
Salossa kateissa ollut vanhus löytyi yöllä – "On olemassa ihmisiä, jotka välittävät ja huolehtivat"
-
07:45
Ville auttaa kotiinsa vetäytyneitä: "Läpsäisee, että joku ajattelee olevansa niin vaivaksi ja häiriöksi"
-
07:35
Olkiluoto 2 palasi sähköntuotantoon – tehoa alennettaneen kuukausiksi
-
07:30
Pikkukunta loi menestystarinan vailla vertaa – muu Suomi on seurannut voimattomana sivusta, kun mystinen sanapari tekee tuhojaan: "Ei tarvita mitään erikoista"
-
07:25
Häikäisevää käsityötä: Barkov ja Lundell taituroivat upeat maalit Floridalle
-
07:05
Nuorten myrkytyskuolemista hyytävä havainto: Valtaosalle määrätty yhä voimakkaampia lääkkeitä
-
07:01
Missio-kilpailu jää tauolle – Mirella Merivirta ja Veronika Wirtanen valottavat vaikean päätöksen taustoja: "Se ei voi mennä niin"
-
07:01
Suomalaiselta NHL-puolustajalta kovaa tekstiä seurastaan: "Se vähän oksettaa"
-
06:54
Trump palasi rikospaikalle: Salamurhayrityksen näyttämölle nousi myös Elon Musk
-
Lataa lisää