NHL-vahti Justus Annuselta kovaa tekstiä – "Pisin v****a"

7.22078805
Justus Annunen oli samaa mieltä suorituksestaan Colorado Avalanchen päävalmentaja Jared Bednarin kanssa, mutta arvostelu ei tuntunut hyvältä.Eric Hartline
Julkaistu 20.11.2024 21:56
Toimittajan kuva

Tuomas Hämäläinen

tuomas.hamalainen@mtv.fi

@TuoHamalainen

Colorado Avalanchen päävalmentaja Jared Bednar ryöpytti äskettäin julkisesti NHL-maalivahti Justus Annusta. Suomalainen kertoo tuoreeltaan, miltä se tuntui.

Washington Capitals voitti Avalanchen lauantain vastaisena yönä Suomen aikaa kiekkoillussa NHL-ottelussa maalein 5–2. Avalanche-päävalmentaja Jared Bednar ilmaisi ottelun jälkeen medialle, ettei ollut tyytyväinen Justus Annuseen. 

24-vuotias suomalaisveskari vaihdettiin pois Coloradon tolppien välistä toisen erän alkuminuuteilla. Hän oli päästänyt kuudesta maalia kohti suuntautuneesta laukauksesta kolme uuniin.

– Maalivahdit eivät olleet tarpeeksi hyviä, varsinkaan Justus. Ensimmäisessä maalissa ei ollut maskia. Toinen maali, ei hyvä. En pitänyt kolmannestakaan maalista, Bednar totesi tuolloin.

Annusen arvio ei Bednarin kommenteista eronnut.

Ei se hyvältä tunnu, että saa runtua, mutta ihan rehellistä puhetta se oli. Ihan samalla lailla minäkin näin sen pelin. Se meni suoraan sanottuna pisin vittua se peli. Se on semmoista, Annunen kommentoi keskiviikkona suomalaismedialle videoyhteydellä järjestetyssä tilaisuudessa.

– Pitää vain painaa kovemmin hommia. Tiedän, että en niin huono maalivahti ole mitä siinä pelissä.

LUE MYÖS: Patrik Laineen tilanteessa muutos

Tiistain vastaisena yönä Annusella kulki jo paremmin. Hän pelasi koko ottelun Avalanchen 3–2-vierasvoitossa Philadelphia Flyersista torjuen 24 laukausta.

Päävalmentaja ei kahdenkeskisesti juuri palautetta anna

7.21945792

Colorado Avalanchen päävalmentajana toimiva Jared Bednar on paikoin julkisesti kovasanainen.

Annunen avaa, että henkilökohtainen palaute tapaa tulla lähinnä Coloradon maalivahtivalmentaja Jussi Parkkilalta.

– Harvemmin pääkoutsi ainakaan vielä on tullut mitään suoraan sen enempää sanomaan. Kyllä itsekin tietää, jos osaa yhtään tuloksen taakse katsoa, miten on aina pelannut.

– Kyllä minä itsekin tiesin, että se peli (Capitalsia vastaan) ei todellakaan mennyt putkeen. Ei silloin päävalmentajan tarvitse edes tulla silloin sanomaan yhtään mitään.

"Se pitää jossain vaiheessa syödä"

7.22078862

Justus Annunen tositoimissa tuoreimmassa NHL-pelissään Philadelphia Flyersia vastaan. Siitä tuli jälleen voitto.

Kaikkiaan Annunen on pelannut tällä kaudella 10 NHL-ottelussa. Enimmillään hän on tähän saakka pelannut NHL-sesongilla 14 matsia, mikä tapahtui viime kaudella, mutta tuo lukema on menossa nyt heittämällä rikki.

Ykkösvahtina kauteen lähteneellä venäläisellä Aleksandr Georgijevillä on ollut vaikeuksia ja ykkösen paikka on Annusen otettavissa. Georgijev on tuoreeltaan ollut myös loukkaantuneena.

Pääsääntöisesti voitokkaasti torjunut Annunen on ollut todella motivoitunut mahdollisuudestaan nousta ensi kertaa urallaan NHL-seuran kärkitorjujaksi.

– Totta kai aina haluaa olla ykkösmaalivahti. En minä tänne kakkosmaalivahdiksi ole ikinä halunnut tullakaan ja istua penkillä katsomassa suurimman osan peleistä. 

– Kyllä sitä aina on halunnut pelata. Ihan sama kuka edessä on, se pitää jossain vaiheessa syödä pois ennemmin tai myöhemmin. Pitää vain todistaa itsensä joka päivä ja tehdä enemmän hommia.

LUE MYÖS: Nyt se on tiedossa – tässä päivä, jolloin Leijonat nimetään NHL-turnaukseen

Venäläinen sai ensimmäisissä peleissä vielä säännöllisesti avata, vaikka huonosti meni ja tappioita tuli toistensa perään. Vain kesken pelien maalille päässyt Annunen yritti pysyä kärsivällisenä.

– Ei se tietenkään ikinä helppoa ole. Kun lähtee kauteen, lähtökohtaisesti aina tietää oman roolinsa. Siinä yritti vain tehdä paljon hommia. Tiesi, että kyllä se paikka jossain vaiheessa avautuu. Pääsee itsekin pelaamaan, kun malttaa vain. 

– Kyllä niitä pelejä on tässä aika paljon. Vaikka ekaan neljään peliin ei päässyt yhtään starttia ottamaan, on silti 78 peliä jäljellä. 

Reagointiaika pieneksi

Eniten Annunen kokee menneensä eteenpäin saamansa ottelukokemuksen myötä. Se on auttanut pelinopeuteen sinuiksi pääsemisessä.

Vähän joka viikko tai joka kuukausi tulee uusia asioita, mutta kaikki tapahtuu täällä niin nopeasti ja pelaajat ovat niin hyviä. Isoin juttu, mitä tällä hetkellä ollaan yritetty jumpata, on se, että reagointiaika syöttöihin, laukauksiin tai mihin vain olisi mahdollisimman pieni. Sillä voittaisi vähän aikaa itselleen ja pysyisi mukana tai pääsisi vähän edelle pelaajia.

LUE MYÖS: Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen esittivät toiveen Antti Pennaselle

NHL-otteluita Annunen on pelannut Avalanchessa kaudesta 2021–22 alkaen, kaikkiaan 28 kappaletta. Koko NHL-uran torjuntaprosentti on 90,6, ja tällä kaudella kiekot ovat tarttuneet 88,6-prosenttisesti. Georgijevin tämänkautinen prosentti on vain 86,3.

Tuoreimmat aiheesta

NHL