Ex-liigakiekkoilija Pauli Levokari vaivutettiin syyskesällä 2005 koomaan, kun kaukalossa päähän jysähtänyt laukaus murskasi hänen otsaluunsa. Uutuuskirja paljastaa pelaajan elämän muuttuneen toden teolla vasta 16 vuotta myöhemmin.
Levokarin karu tarina tulee ilmi hänen puolisonsa Riina-Maria Metson kirjoittamassa uutuuskirjassa Rivipelaaja – Ammattikiekkoilun kulissien takana (Atena, 2024).
Kirjassa äänessä ovat Levokarin lisäksi Jonne Virtanen ja Marlo Koponen. Nimensä mukaisesti teoksessa käsitellään jääkiekkokaukaloiden varjopuolia ja sattumuksia kolmen tähtiluokituksen alapuolella uransa tehneen pelaajan kautta.
Nyt 46-vuotias Levokari muistetaan SM-liigasta kovaotteisena puolustajana. 199-senttinen järkäle teki kaukalossa rumaa jälkeä taklauksillaan ja nyrkeillään, mutta sai myös itse kokea lajin vaarallisuuden.
LUE MYÖS: SM-liigaan palannut Jarno Pikkarainen avoimena vaikeasta ajastaan – "Siinä tulee vieroitusoireita"
Vuonna 2005 Levokari sai Turussa pelatussa harjoitusottelussa TPS:n kultaranteen Kai Nurmisen lähettämän laukauksen alaviistosta kypärän visiirin alta päähänsä. Hänet kuljetettiin jäältä Turun yliopistollisen keskussairaalan teho-osastolle.
Siellä Levokari vaivutettiin muutamaksi päiväksi koomaan aivopaineiden laskemiseksi. Puolustajan otsaluu oli säpäleinä. Tämän ja usean muun päävamman urallaan saaneen Levokarin toimintakyky kääntyi huonompaan suuntaan kuitenkin vasta heinäkuisena perjantaina vuonna 2021, jolloin perhe oli yhdessä ruokakaupassa.
– Kaupassa kaikki oli sujunut normaalisti. Muistan, että vielä kassalle tullessamme Pauli puhui puhelimessa jonkun tuttavansa kanssa. Vain minuuttia tai kahta myöhemmin hän sai ensimmäisen kohtauksensa, Riina-Maria Metso kirjoittaa kirjassa.
– Olin pakkaamassa hihnan päässä ostoksia, kun havahduin siihen, että mieheni seisoi ikään kuin pysähtyneenä kassan maksupäätteen edessä. Hän tuijotti kädessään olevaa pankkikorttia. Kysyin, onko kortin kanssa ongelmia, mutta hän ei vastannut.
Levokari tuijotti puolisoaan tyhjällä, lasittuneella katseella. Metso pyysi kassalla työskennellyttä nuorta naista hälyttämään ambulanssin.
Hetki kaupan kassalla muutti kaiken
Marketissa samaan aikaan asioinut lääkäri havaitsi aivoperäisen kohtauksen ja riensi apuun ennen ambulanssin saapumista. Kohtausta seurasi pidempi ja rajumpi kouristuskohtaus.
Sairaalasta päästyään Levokari uskoi pahimman olevan ohi ja elämän jatkuvan ennallaan. Hän palasi työhönsä Mestis-seura Imatran Ketterän myyntimieheksi ja joukkueenjohtajaksi. Pian hänellä todettiin epilepsia.
Epäsopivat lääkkeet aiheuttivat masennusta ja muutoksia Levokarin persoonaan. Magneettikuvissa kävi ilmi, että epilepsiakohtaukset olivatkin vain oire muista neurologisista muutoksista.
Nykyisin Levokari on työkyvytön ja puolisosta on tullut hänen omaishoitajansa. Ex-kiekkoilija väsyy herkästi ja kärsii muistikatkoksista. Hän ei esimerkiksi aina tunnista itselleen tuttujen ihmisten kasvoja.
– Jos menen jäähallin salille siihen aikaan, että on riski törmätä johonkin tuttuun, yritän hiippailla sellaista reittiä, ettei kukaan vain tulisi vastaan. Se tuntuu minusta tosi pahalta ja mietin, olenko oikeasti näin ilkeä ihminen.
– Ristiriita siihen, mitä olen ollut, on niin iso. Sitä puolta aivovammasta en oikeastaan ole käsitellyt lainkaan. Sitä, että osa minusta on muuttunut, Levokari kertoo kirjassa.
Liigaseurat riensivät apuun
Levokari ehti edustaa SM-liigaurallaan vuodesta 1997 lähtien Ässiä, HIFK:ta, Jokereita, Lukkoa, SaiPaa ja KalPaa. Hän lopetti uransa Ketterän kapteenina vuonna 2016.
Neurologin sanelu Levokarin tilasta on pysäyttävää luettavaa. Siitä huolimatta eläkevakuutusyhtiö hylkäsi hänen hakemuksensa päästä työkyvyttömyyseläkkeelle. Hän on menettänyt myös ajokorttinsa.
– Olen ymmärtänyt sen, että vamma tuo rajoitteita, mutta on paljon niitäkin päiviä, kun tuntuu, ettei mikään ole vikana. Ehkä isoin muutos elämässäni on ollut se, että ennen oli aina pakko jaksaa ja painaa menemään. Nyt olen pystynyt olemaan niin, että ei ole pakko, Levokari sanoo.
LUE MYÖS: Hurjat kulissivideot ilmestyvät edelleen Marko Tuomaisen silmille – SM-liigavalmentaja paljastaa syyn kohukäytökseensä: "Ei tunnista itseään"
Sairastumisensa jälkeen Levokari on ajoittain tehnyt osa-aikaista työtä kouluavustajana, mutta on tällä hetkellä sairauslomalla.
– En tiedä, opinko koskaan löytämään balanssia jaksamiseni ja tekemisen välille. Huomaan selvästi, jos rasitan aivojani liikaa. Ajatus ei toimi, en saa asioista enää kiinni ja tuntuu, että pää on ihan tyhjä.
Levokari on viime vuosina saanut paljon apua ennen kaikkea pitkään edustamansa Ässien alumneilta. Seuran entisten pelaajien Patakarhut-yhdistys järjesti marraskuussa 2023 Levokarin kuntoutuksen tukemiseksi alumniottelun Ässien ja TPS:n välillä.
Oman kortensa kekoon kantoivat myös Levokarin edustamat Lukko, KooKoo ja kasvattajaseura Luvian Kiekko.