Niina Kuhta avautuu koronan aiheuttamasta pelosta – kollegoita lopettanut liikkeensä: "Tämä vetää peruspositiivisenkin likan mielen matalaksi"

4:01img
Kuhta kertoi kesäkuussa MTV:n haastattelussa draamaattisesta lääkärikäynnistä ja uudesta sinkkuelämästään. Nykyään pari on palannut yhteen.
Julkaistu 25.11.2020 18:25
Toimittajan kuva
Katariina Kähkönen

katariina.kahkonen@mtv.fi

Plusmissi Niina Kuhta pyörittää suosittua Niinatar-liikettä, joka on erikoistunut hää- ja juhlapukuihin. Koronan myötä ala on joutunut ahdinkoon.

Niina Kuhta kertoo yrityksensä liikevaihdon laskeneen 10-15 prosenttia vuositasolla.

– Meillä oli todella vahva alkuvuosi ja sitten kammottava kevät. Kesä oli hyvää aikaa, vaikka yleensä silloin myynti laskee.

Kuhta puhuu aiheesta nyt, sillä alalla loka-marraskuu ovat yleensä tärkeimmät kuukaudet. Aikavälille sijoittuvat juhlapukuyrittäjän näkökulmasta muun muassa Linnan juhlat, itsenäisyyspäiväjuhlat ja vanhojen tanssit.

Hän myös painottaa, että jo pelkästään Linnan juhlat työllistävät esimerkiksi tarjoilijoita, turvamiehiä ja auton kuljettajia.

– Tuo lista on loputon.

Erityisesti vanhojen tanssien epävarmuus heijastuu yrityksen toimintaan.

– Vanhojen pukuja ei olla edes tultu katsomaan, tämä loistaa poissaolollaan. Frakit on yleensä vuokrattu samalla viikolla, kuin koulut alkavat. Niitä on vieläkin jäljellä.

Puvut pitäisi tilata viimeistään nyt

Kuhta painottaa, että puvut pitäisi tilata nyt, jotta esimerkiksi morsiamet saavat ne huhti-toukokuussa. Juhlapukujen teossa kestää keskimäärin noin puoli vuotta. 

Hän kertoo oman yrityksensä olevan vahvoilla tilanteessa pukujen paljouden vuoksi, mutta kaikilla ei ole sama tilanne. Lisäksi liikkeissä olevat hääpuvut eivät myöskään riitä kaikkien juhlijoiden tarpeisiin.

– Nyt on superkiire. Pian hääpukuja ei ehdi tilata ensi kesälle. 

Yrittäjä kertoo, että tästä vuodesta povattiin upeaa vuotta juhlien kannalta. Vuosittain morsiamia on noin 25 000, joista suuri osa pitävät juhlansa kesällä. Lisähaasteita tulee siitä, että nyt monet ovat peruneet häänsä ja siirtäneet ne ensi kesälle.

– Ensi vuosi on täynnä patoutunutta juhlan tarvetta.

Kuhta tuntee kollegoita, jotka ovat lopettaneet yrityksensä. Hän kuvailee surun ja pelon olevan päällimmäisimmät tunteet tässä tilanteessa.

– Yhtäkkiä tässä mentiin radikaalisti huonompaan suuntaan. Tämä vetää peruspositiivisenkin likan mielen matalaksi.

Kuhta kertoo hääkauppojen olevan yrittäjille koko elämä ja tilanteen parantumista odotetaan viikko toisensa jälkeen.

Liikkeessä erityisjärjestelyjä

Kuhta kertoo liikkeessä olevan tarkat erityisjärjestelyt, jotta juhlapukujen sovittaminen on mahdollisimman turvallista. Myyjillä on maskipakko ja puuvillahanskat käytössä.

– Olemme tehneet kaiken. Pyydämme myös asiakkaita käyttämään maskeja, sillä suojelemme heitä ja samalla pyydämme heitä suojelemaan myös meitä.

Hänen mukaansa liikkeessä ei kätellä ja alueita on eriytetty. 

– Asiakas saa olla omissa oloissaan, jos haluaa. Palvelumuotoja on monia erilaisia.

Kuhta kertoo alan toimivan vähillä kontakteilla ja liikkeissä pitäisi olla niin turvallista, kuin vain on mahdollista. Juhlapukuliikkeet pysyvät myös auki, jotta ihmisten työpaikat säilyvät ja esimerkiksi ompelijoille riittää töitä.

– Ettei tässä nyt koko maailma seisahtuisi.

Lue myös: Niina Kuhta vahvistaa – palasi yhteen miesystävänsä kanssa: "Mitä sitä nyt rakkautta peittelemään"

Tuoreimmat aiheesta

Niina Kuhta