Yksinyrittäjä Niina otti yhteyttä MTV Uutisiin taisteltuaan noin kahdeksan kuukautta sähköyhtiö Nordic Green Energyn kanssa.
Syyskuussa 2022 sähköyhtiö Nordic Green Energy lähestyi kahvilayrittäjä Niinaa ja tarjosi tämän kahvilayritykselle nykyistä halvempaa sähkösopimusta.
Niina kertoo olevansa pitkiä päiviä tekevä yksinyrittäjä, joka herää arkisin ennen kolmea aamulla.
Hyvin vähäisen vapaa-ajan vuoksi hänelle oli tärkeää, että uusi sähköyhtiö ilmoittaisi myös vanhalle sähköyhtiölle uudesta sopimuksesta.
– Sanoin heille silloin, että minä en ryhdy siihen (uuteen sopimukseen), jos minun pitää tehdä jotain, koska teen niin pitkää työpäivää, ettei minulla ole aikaa.
Myyjä lupasi tekstiviestillä, että Nordic Green Energy hoitaisi vanhan sopimuksen irtisanomisen.
– Luotin siihen heidän viestiinsä, sillä siinä sanotaan ihan selvästi, että he irtisanovat vanhan sopimuksen, Niina toteaa.
Myyjän sanaan luottaen Niina allekirjoitti NGE:ltä saamansa kahden vuoden sopimuksen lukematta sopimusehtoja sen tarkemmin.
MTV Uutiset on nähnyt Niinan allekirjoittaman sähkösopimuksen sekä myyjän tekstiviestitse tekemän lupauksen vanhan sopimuksen irtisanomisesta.
Tammikuussa 2023, jolloin uuden sähkösopimuksen Nordic Green Energyn kanssa tuli alkaa, Niina sai kuitenkin suureksi hämmästyksekseen laskun sekä NGE:ltä että vanhalta sähköyhtiöltään.
Vasta silloin kävi ilmi, että Niinan yrityksen vanhalla sopimuksella oli kuuden kuukauden irtisanomisaika, eikä Nordic Green Energy onnistunut ilmoittamaan sopimuksen vaihtumisesta vanhalle yhtiölle.
Niinalle ei kuitenkaan ilmoitettu, että vanha sopimus oli yhä voimassa.
Niina maksoi kahdelle sähköyhtiölle samaan aikaan
Niina irtisanoi vanhan sähkösopimuksensa heti kuultuaan, että se oli edelleen voimassa.
– Olisin osannut tehdä sen jo silloin syyskuussa, jos he olisivat kertoneet (ettei irtisanominen onnistunut). Ja olisimme voineet vaihtaa sopimuksen alkamispäivän kuuden kuukauden päähän, Niina sanoo.
– Ei minulla käynyt mielessänikään, että minulla olisi vanhassa sopimuksessa puolen vuoden irtisanomisaika. He eivät puhuneet mitään, että se olisi edes mahdollista, hän kertoo.
Pian Niinalle kävi ilmi, että hän joutuisi joka tapauksessa maksamaan vanhan sopimuksensa irtisanomisajan aikana Nordic Green Energylle sähkön suojauksista tekemänsä sopimuksen mukaisesti.
Summa oli vajaa 300 euroa kuukausittain. Puolelta vuodelta Niinan tulisi siis maksaa NGE:lle lähes 1 800 euroa, vaikka samaan aikaan hän joutui yhä maksamaan yrityksensä käyttämästä sähköstä vanhalle yhtiölleen.
Niina kertoo, että hän on yrittänyt useaan otteeseen selvittää tilannetta NGE:n kanssa ja kysyä, miksei hänelle ilmoitettu, että edellistä sopimusta ei saatu purettua.
Pari kuukautta sitten yhtiö suostui hyvittämään maksettavasta summasta kolmen kuukauden hinnan. Niinalle tämä tarkoitti yhä lähes 900 euroa maksettavaa.
– Minun mielestäni se on aika iso raha pienyrittäjälle, Niina sanoo.
Niinan mukaan hänen oli pakko suostua maksamaan kolmen kuukauden hinta suojauksista, ettei hänen yrityksensä sähköjä irtisanottaisi tai ettei hän joutuisi maksamaan jopa tuhansien eurojen summaa sopimuksen irtisanomisesta.
– Ei minulla ollut mitään muuta vaihtoehtoa. Heidän mielessään päätös oli tehty yhteisymmärryksessä.
Lue myös: Fortum ei innostu vaatimuksesta kohtuullistaa sähkösopimusten hintoja – "Teemme pitkäaikaisia sitovia sopimuksia"
NGE päätti hyvittää rahat: "Sarja väärinymmärryksiä ja virheellisiä tulkintoja"
Nordic Green Energyn toimitusjohtaja Kenneth Kastrén kommentoi tilannetta MTV Uutisille sähköpostitse. Hän toteaa vastaavansa kysymyksiin pääasiassa yleisellä tasolla.
– Mahdolliset reklamaatioasiat hoidetaan asiakkaan kanssa yhdessä neuvotellen, emmekä koe hyvän tavan mukaisena tuoda esiin meidän ja asiakkaan välisten keskusteluiden yksityiskohtia, Kastrén kirjoittaa.
– Käymme asiakkaidemme kanssa mielellämme keskustelua aiheesta kuin aiheesta ja jokaiseen reklamaatioasiaan annetaan asiakkaalle aina perusteltu vastaus.
Siitä huolimatta Kastrén toteaa, että NGE on käynyt kokonaisuuden uudelleen läpi ja arvioinut tilannetta ”nyt esille nousseiden näkökohtien valossa.”
– Koska kyseessä näyttää olevan sarja osin tahattomia väärinymmärryksiä ja virheellisiä tulkintoja, olemme päättäneet hyvittää loputkin sähkön suojauksesta syntyneet kulut kokonaisuudessaan asiakkaalle, Kastrén kirjoittaa.
– Olemme asiasta myös ilmoittaneet asianosaiselle ja pahoitelleet omalta puoleltamme aiheutunutta mielipahaa.
Niinalle sopimuksen myynyt henkilö ei ollut NGE:n palkkalistoilla, vaan töissä jälleenmyyjällä. Kastrénin mukaan kyseisen jälleenmyyjän ja NGE:n välinen sopimussuhde on päättynyt.
Miksi Niinalle ei ilmoitettu?
MTV Uutiset kysyi NGE:ltä, miksei Niinalle ilmoitettu, että vanhaa sähkösopimusta ei saatu purettua.
Kastrén vastaa toteamalla, että sähkönmyyjien vaihdoksessa sopimuksia ei varsinaisesti pureta, vaan uusi myyjä ilmoittaa asiakkaan senhetkiseen käyttöpaikkaan niin sanotun myyjänvaihtosanoman.
– Mikäli asiakkaan sähkönmyyjän vaihdos estyy, asiakkaaseen ollaan aina yhteydessä. Se, että asiakasta ei kontaktoitaisi kuvatuissa tilanteissa, ei ole ollut eikä ole NGE:n käytäntö.
Kastrén myös toteaa, että yhtiö on käynyt aiheesta keskusteluja Niinan kanssa useaan otteeseen kuluneen vuoden aikana.
Kastrén kommentoi itse sopimusta sanoen, että yritysasiakkaille on tarjolla sopimuksia, joissa asiakas maksaa sopimuksessa määritellyn sähkön hintasuojauksen riippumatta toteutuneesta sähkönkulutuksesta.
MTV otti yhteyttä yritykseen
Niina kertoo MTV Uutisille ihmettelevänsä, miksei NGE ollut aikaisemmin suostunut hyvittämään kuluja, vaikka keskustelua aiheesta on käyty yhtiön kanssa jo useita kuukausia.
NGE oli Niinaan yhteydessä viimeksi maanantaina 7. elokuuta, jolloin häntä muistutettiin maksamaan loput sähkön suojaukseen liittyneistä maksuista seuraavaan päivään mennessä. MTV on nähnyt kyseiset viestit.
Niina kertoo maksaneensa loppusumman eräpäivänä, 8. elokuuta. MTV Uutiset otti yhteyttä Nordic Green Energyyn aiheeseen liittyen ensimmäisen kerran saman päivän iltana.
Torstaina 10. elokuuta NGE ilmoitti Niinalle sekä MTV Uutisille päätöksestään hyvittää loputkin sähkön suojauksesta syntyneet kulut.
Juristi: toiminnassa on kohtuuttomalta kuulostavia piirteitä
Kuluttajaliiton juristi Kristel Pynnönen Andersson kommentoi tapausta yleisellä tasolla. Kuluttajansuoja ei olisi tullut tapauksessa kyseeseen, sillä Niina teki sähkösopimuksen yritykselleen.
Haastattelun aikana ei ollut vielä tiedossa, että NGE päätyi korvaamaan loputkin sähkön suojauksesta kertyneet kulut.
Pynnönen Andersson huomauttaa, että uutta sopimusta solmiessa asiakkaan tulisi tietää, millainen hänen nykyinen sopimuksensa on, eteenkin, jos kyseessä on kuluttajan sijaan yrittäjä.
Hän myös toteaa, ettei uusi sähkömyyjä voi tietää, millaiset ehdot aikaisemmassa, eri yhtiön kanssa solmitussa sopimuksessa on.
– Mielestäni olisi kohtuullista, että he muistuttaisivat, ennen kuin tekevät uuden sähkösopimuksen, että olethan sinä tarkistanut sen voimassa olevan sopimuksen.
Hän kuitenkin toteaa, että laissa tälläistä velvoitetta ei ole.
Samalla Pynnönen Andersson kuitenkin huomauttaa, että yhtiön toiminnassa on myös kohtuuttomalta kuulostavia piirteitä, ja että myyjä on luvannut liikaa luvatessaan, että vanha sopimus irtisanotaan.
– Silloinhan heidän olisi pitänyt olla yhteydessä, että se mitä luvattiin, ei pidäkään paikkaansa.
– Jossain vaiheessahan uuden sähkömyyjän on pitänyt ymmärtää, että he eivät saa kytkettyä heidän sähköään, koska siellä on sähkönmyyjä jo, hän toteaa.
– Kun sopimuskumppani saa tiedon siitä, että he ovat myyneet jotain, mitä toinen ei voi käyttää, siinä vaihteessa tulee se kohtuuttomuus viimeistään.
KKV: Yhtiö on parantanut tapojaan viime vuodesta
MTV Uutiset uutisoi viime vuonna Nordic Green Energyn tekemästä, ikäihmisiin kohdistuneesta aggressiivisesta markkinoinnista.
Lue myös: MTV selvitti: Sähköyhtiö Nordic Green Energy on kohdistanut vanhuksiin aggressiivista myyntiä – 88-vuotias Erkki Karppinen sai hämmentäviä kirjeitä
Kuluttaja- ja kilpailuvirastosta (KKV) kerrotaan MTV:lle, että Nordic Green Energystä on tehty noin 40 kuluttajayhteydenottoa viime marraskuusta alkaen.
– Tämä ei vaikuta erityisen suurelta määrältä erityisesti nämä olosuhteet huomioon ottaen, mitä sähköön ja energiaan liittyen on ollut, sanoo Kilpailu- ja kuluttajaviraston erityisasiantuntija Matias Kinnunen.
Kahdeksan ilmoitusta koski Nordic Green Energyn perimää vakuus- tai panttimaksua, kun kuluttajan sähkölaskumaksut olivat olleet myöhässä tai kun sähkösopimusta oltiin tekemässä.
– Ehkä se vähän pistää silmään ottaen huomioon sen, että yhteensä tämä ilmoitusten määrä on vain se noin neljäkymmentä. Tämä ei käsittääkseni ole yleisimpiä alaa koskevia yhteydenottosyitä tässä kuluneen vuoden aikana, Kinnunen sanoo.
– Näiden ilmoitusten sisältöä en pysty sen tarkemmin sanomaan enempää, mutta se on ehkä kohtuullisen suuri osuus tästä neljästäkymmenestä.
Helmikuun jälkeen yhtiötä koskevia yhteydenottoja on tullut viisi kappaletta, mikä kuulostaa Kinnusesta pieneltä määrältä ottaen huomioon alaa koskevat olosuhteet sähkön hinnan suhteen.
Kinnunen kertoo, että NGE antoi KKV:lle viime kesänä sitoumuksen muun muassa puhelinmyyntimenettelyyn tekemistään parannuksista, mutta sitoumuksesta tehdystä jälkivalvonnasta huomasi, ettei tilanne parantunut heti.
– Vaikutti siltä, että siellä oli ongelmia vielä viime syksynä, mutta sen jälkeen tilanne on kyllä parantunut meille tulleiden yhteydenottojen perusteella. Ei ole mitään viitteitä siitä yhteydenottojen perusteella, että ongelmat olisivat jatkuneet viime marraskuun jälkeen.
Lue myös: MTV selvitti: Sähköyhtiö Nordic Green Energy on kohdistanut vanhuksiin aggressiivista myyntiä – 88-vuotias Erkki Karppinen sai hämmentäviä kirjeitä
Sähkölaskuja ilman sopimusta? Nordic Green Energy lopettaa puhelinmyynnin toistaiseksi – näin toimitusjohtaja vastaa
Kymmenettuhannet suomalaiset jumissa kalliin sähkösopimuksen kanssa – jos yhtiö vaatii irtisanomisesta kohtuuttoman korvauksen, on vielä yksi keino
Katso myös: Huomenta Suomi: Millainen sähkösopimus kannattaa ottaa? (3. helmikuuta 2023)
10:34