Nobelin kemian palkinto proteiinien rakenteen tutkijoille

Nobel kemia 2024
Palkinto jaettiin tänä vuonna kolmen tutkijan kesken.Ruotsin Kuninkaallinen Tiedeakatemia
Julkaistu 09.10.2024 13:17(Päivitetty 09.10.2024 15:01)

Lotta Stenroos

lotta.stenroos@mtv.fi

Palkinnon saavat tänä vuonna yhdysvaltalainen David Baker sekä brittiläinen Demis Hassabis ja yhdysvaltalainen John Jumper.

Kemian Nobel-palkinto menee tänä vuonna kolmelle proteiinien tutkijalle. Palkinnon saavat yhdysvaltalainen David Baker sekä brittiläinen Demis Hassabis ja yhdysvaltalainen John Jumper.

Ruotsin kuninkaallinen tiedeakatemia kertoi palkinnon myöntämisestä lehdistötilaisuudessa Tukholmassa puolenpäivän jälkeen Suomen aikaa.

Lue myös: Fysiikan Nobel-palkinto tekoälyn tutkijoille

Nobel-lautakunnan mukaan Baker, Hassabis ja Jumper saivat palkinnon työstään proteiinien tutkimuksessa. Proteiineista osa on ihmisen elintoiminnoille välttämätöntä ravintoa ja ihmisen solujen rakennusainetta.

Äskettäin muitakin palkintoja saanut Baker sai puolet kemian Nobel-palkinnosta uudenlaisen proteiinin kehittelystä, kun taas Hassabis ja Jumper jakoivat toisen puolen proteiinirakenteen ennustamisesta, tuomaristo sanoi.

Isoja harppauksia lääketieteelle

Proteiinien parempi ymmärtäminen on johtanut valtaviin harppauksiin lääketieteessä, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Yhdysvalloissa asuva tutkija David Baker on suunnitellut uutta proteiinia, jota voidaan tulevaisuudessa käyttää esimerkiksi lääkkeissä ja rokotteissa.

– Seisoin jättiläisten harteilla, hän kuvaili työtään BBC:n mukaan palkinnon saatuaan.

Demis Hassabis puolestaan on tutkija ja yrittäjä. BBC:n mukaan hän oli mukana perustamassa tekoälytutkimusyritystä, josta myöhemmin tuli Google DeepMind.

Hassabis ja John Jumper käyttivät tekoälyä ennustamaan lähes kaikkien tunnettujen proteiinien rakenteita ja loivat työkalun nimeltä AlphaFold2. Nobel-komitea kutsui työkalua "täydelliseksi vallankumoukseksi" kemiassa.

Lue myös: Nobelin rauhanpalkintoa veikataan muun muassa Etyjin vaalitarkkailijoille tai Kansainväliselle tuomioistuimelle

Voittajat jakavat palkinnon, jonka arvo on vajaat 970 000 euroa. Baker saa palkinnosta puolet, ja Hassabis ja Jumper jakavat toisen puolikkaan.

Kemian Nobel-palkinto luovutetaan saajilleen Tukholman palkintogaalassa 10. joulukuuta.

Nobel-palkinto syntyi dynamiitin keksijän ja varakkaan liikemiehen Alfred Nobelin testamenttia noudattaen ja ne myönnetään niille, jotka ovat edellisen vuoden aikana tuottaneet ihmiskunnalle suurimman hyödyn.

Palkinnot jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1901, 15 vuotta Nobelin kuoleman jälkeen, ja ne myönnetään saavutuksista lääketieteen, fysiikan, kemian, kirjallisuuden ja rauhan alalla. Taloustieteen palkinto on Ruotsin keskuspankin rahoittama myöhempi lisäys.

Kunkin kategorian saajat jakavat palkintosumman, jota on mukautettu vuosien varrella.

Lue myös: Lääketieteen Nobel kahdelle yhdysvaltalaistutkijalle mikro-rna:n tutkimisesta

Tuore nobelisti varoittaa mahdollistamansa kehityksen vaaroista

Nobelin rauhanpalkintoa veikataan muun muassa Etyjin vaalitarkkailijoille tai Kansainväliselle tuomioistuimelle

Tuoreimmat aiheesta

Nobel