Ulkomaalaisten vankien määrä Suomen vankiloissa on kasvanut viime kahdenkymmenen vuoden aikana. Rikosseuraamuslaitoksen tilastojen perusteella tämän vuoden lokakuun alussa vankiloissa istui 275 ulkomaalaista vankeusvankia.
Video: Tällainen oli yö Helsingin vankilassa – MTV Uutisten toimittaja kokeili
Heistä noin puolet on saanut tuomionsa huumausainerikoksista. Seuraavaksi suurin yksittäinen syy vankilatuomiolle on väkivaltarikos.
Tutkintavangit pois lukien Suomen vankiloissa oli kaiken kaikkiaan reilut 2 300 vankia lokakuun alussa.
Kun yksi vankeuspäivä maksaa noin 200 euroa, ulkomaalaisten vankeusvankien vuosittainen hintalappu Suomelle on reilut 20 miljoonaa euroa vuodessa.
Tämä on noin kymmenen prosenttia Rikosseuraamuslaitoksen vuosittaisista menoista.
– Vankien määrä on kasvanut suht tasaisesti viime kahdenkymmenen vuoden aikana. Tämän vuoden lokakuun alussa vankiloissa istui 275 ulkomaalaista vankeusvankia ja sen lisäksi 187 tutkintavankia.
Tästä on kyse:
– Ulkomaalaisista vangeista noin puolet on saanut tuomionsa huumausainerikoksista. Seuraavaksi suurin yksittäinen rikoslaji ovat väkivaltarikokset.
– Vielä vuonna 1998 ulkomaalaisia vankeja oli alle sata.
– Myös ulkomaalaisvankien suhteellinen osuus on kasvanut, sillä Suomen vankiluku on alhaisella tasolla, kun verrataan aiempaan.
– Kaikkiaan vankeja oli suomalaiset mukaan lukien Suomessa lokakuun alussa 2 888. Heistä tutkintavankeja oli 583, eli rangaistusta suorittavia vankeusvankeja oli 2305.
– Kun yksi vankeuspäivä maksaa noin 200 euroa, ulkomaalaisten vankien vuosittainen hintalappu Suomelle on reilut 20 miljoonaa euroa vuodessa. Se on noin kymmenen prosenttia Rikosseuraamuslaitoksen vuosittaisista toimintamenoista.
– Suomi ottaa lähes kaikki Suomeen siirtoa haluavat suomalaisvangit vastaan