Terje selvisi vakavasta nokkakolarista sattumalta ohi ajaneen Jaripetrin ansiosta – pelastaja ja pelastettu kohtasivat vuosien jälkeen: "Ei sitä tiedä, miten sellaista ihmistä oikeasti kiittää"

Terje Vainio on kokenut nokkakolarin sellaisissa nopeuksissa, että harva selviää vastaavasta hengissä. Paikalle sattunut pelastaja on yksi suurimmista syistä siihen, että Terje on vielä hengissä. Hän pääsi tapaamaan pelastajansa yli 10 vuotta onnettomuuden jälkeen.

Tammikuisena aamuna vuonna 2006 Terje Vainio oli ajamassa töihin Naantalista Kyröön. Auran kohdalla valtatie 9:n leveäkaistaosuudella hän lähti ohittamaan edessä ajavaa ajoneuvoa.

Samoissa aikeissa oli vastakkaiseen suuntaan ajanut kuljettaja, joka aloitti ohituksen Vainion kanssa samaan aikaan.

Tilanne sattui niin nopeasti, että kumpikaan ei ehtinyt väistämään. Autot törmäsivät väistämättä toisiinsa.

Törmäyksen seurauksena auton ratin takana olleen Vainion pää retkahti alaspäin ja hänen hengityksensä katkesi. Hänet kuljetettiin onnettomuuspaikalta Turun yliopistollisen keskussairaalan teho-osastolle.

Vainion onnettomuudessa saamat vammat olivat vakavia, ja hänen saamansa ennuste oli todella huono.

Hän sai useita luunmurtumia ja ruhjeita ympäri kehoa. Mutta onnettomuus olisi voinut viedä häneltä hengen ilman paikalle saapunutta pelastajaa. 

"Kävi ilmi, että hän on yksi pelastajistani"

Vainio tapasi kyseisen hengenpelastajan 13 vuotta tapahtumien jälkeen.

Terjen poika sai tänä syksynä ajokortin. Kun Vainion veli kuuli tapahtuneesta, hän halusi henkilökohtaisesti onnitella veljenpoikaansa.

– Menimme käymään hänen [veljen] luona ja siellä oli sattumalta pelastuslaitoksen ihminen samassa seurueessa. Kun tämä ihminen kysyi, mitä teen työkseni, vastasin olevani eläkkeellä, koska olen ollut vakavassa liikenneonnettomuudessa.

– Sitten kävi ilmi, että hän oli yksi pelastajistani, Vainio kertoo.

Kyseinen henkilö oli yksi Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen työntekijöistä, joka oli auttamassa Vainiota liikenneonnettomuuden jälkeen.

Henkilö päätti soittaa kollegalleen, joka oli ollut ensimmäisenä paikalla Aurassa sattuneen liikenneonnettomuuden jälkeen. Hän on Varsinais-Suomen pelastuslaitoksella palotarkastajana työskentelevä Jaripetri Kinnunen

Hän oli ajamassa samaan aikaan samaa valtatietä pitkin töihin Turkuun, ja oli ensimmäinen onnettomuuteen joutuneita pelastamaan tullut henkilö.

Pelastusalan koulutuksen saaneena hän tiesi miten toimia, ja hän teki välittömästi tarvittavat ensiaputoimenpiteet ja hälytti paikalle apua.

Kinnusen toimilla oli ratkaiseva merkitys siihen, kuinka Vainion ja toiseen kolariin joutuneen oli mahdollista selvitä hengissä.

Hengenpelastajan kohtaaminen veti sanattomaksi

Vainio ja Kinnunen tapasivat toisensa Turun keskuspaloasemalla lokakuussa. Vaikka onnettomuudesta on kulunut jo 13 vuotta, oman hengenpelastajan kohtaamiseen liittyy monenlaisia tuntemuksia.

– Se on aika sanoinkuvaamaton tunne. Ei sitä tiedä, miten sellaista ihmistä oikeasti kiittää, joka on pelastanut toisen ihmisen hengen siinä tilanteessa, Vainio sanoo.

Kinnunen muistaa onnettomuuspäivän edelleen hyvin. Hänen mukaansa tilanne onnettomuuden jälkeen oli vakava.

– Tuollaisissa nopeusrajoituksissa, kun sattuu nokkakolari, tulee aina rumaa jälkeä. Oli ihme, että molemmat selvisivät hengissä, Kinnunen toteaa.

Nopea apu pelasti hengen

Kinnunen arvelee, että osapuolet selvisivät hengissä sen ansiosta, että apu tuli paikalle niin nopeasti. Hän myös korostaa sitä, että hyvällä sairaalahoidolla oli merkittävä rooli eloonjäämisen kanssa.

– Hälytin apua ja neuvoin kollegoita, jotka olivat tulossa paikalle. Se helpotti työtä sillä tavalla, että he pääsivät heti tekemään oikeita toimenpiteitä.

– Taitava henkilökunta sairaalassa jatkoi siitä eteenpäin. Ilman heitä uhrit eivät olisi selvinneetkään.

Myös Kinnusen mukaan autettavan kohtaaminen vuosien jälkeen oli mieltä lämmittävä kokemus. Hänen mukaansa on harvinaista, että tällaisissa tapauksissa ihmiset ottavat jälkeenpäin yhteyttä pelastuslaitoksen henkilökuntaan.

– Kyllä se ihan mieltä lämmittää. Oli ihan hienoa kuulla kuulumiset.

Vainio arvelee, että hän olisi menehtynyt ilman Kinnusen apua. Hän on ikuisesti kiitollinen Kinnuselle.

– Se on tosi, että hän oli pelastava enkelini.

– Selviytymisen kannalta oli tärkeää, että paikalle sattui henkilö, joka tiesi miten toimia ja soitti välittömästi apua paikalle. Apu olisi tullut liian myöhään, jos paikalle olisi sattunut sellainen ihminen, joka ei tiedä mitä tehdä.

Kuntoutuminen jatkuu edelleen

Heti liikenneonnettomuuden jälkeen Vainio ei pystynyt kääntämään päätään ensimmäiseen 1,5 vuoteen kuin vain hieman oikealle.

Sen lisäksi hänen puhekykynsä oli mennyt todella heikoksi. Kuntoutuminen on ollut pitkä prosessi, joka jatkuu edelleen.

– Olen joutunut opettelemaan kaiken uudelleen, kuten kirjoittamisen ja puhumisen.

Onnettomuuden seurauksena Vainio sai aivovamman, jonka vuoksi hän joutui työkyvyttömyyseläkkeelle. Nykyään elämä etenee päivä kerrallaan.

– Sen [aivovamman] kanssa on opittava elämään. En koskaan toivo kenellekään tällaista. Kokemustoimijana koitankin aina painottaa sitä, että hartioiden välissä on ihmisen tärkein pääoma, Vainio sanoo.

Vaikka Vainio ei aivovammansa vuoksi kykene työelämään, hän toimii Aivovammaliitossa vapaaehtoisena kokemustoimijana oman jaksamisensa puitteissa.

– Annan vertaistukea muille aivovamman saaneille ihmisille, Vainio kertoo.

Kaunaa ei kanneta

Molemmat onnettomuuden osapuolet selvisivät hengissä ja he ovat nykyään puheväleissä keskenään. Vainio ei ole katkera eikä kanna kaunaa kolarin toiselle osapuolelle tapahtuneesta.

Hän korostaa, että kyseessä oli vahinko, jota tuskin olisi voitu välttää.

– Se oli vahinko, jota ei voinut ennakoida. Kumpikaan meistä ei rikkonut mitään tieliikennelakia, kun ohitusta lähdettiin tekemään.

Lue myös:

    Uusimmat