Pankin asiakkaat ovat lyhentäneet lainojaan tavalliseen tapaan korkeista korkomenoista huolimatta.
Nordean velalliset eivät ole lisänneet lainojensa lyhennysvapaita tai -joustoja vaikka korkomenot ovat olleet korkealla, sanoo Huomenta Suomen lähetyksessä vieraana ollut Nordean ekonomisti Juho Kostiainen.
– Ihmiset ovat hyvin hoitaneet lainojaan ja tulleet vielä toimeen, vaikka korot ovat nousseet, hän arvelee.
Poikkeuksen yleistilanteeseen tekevät Kostiaisen mukaan kuitenkin lapsiperheet ja pääkaupunkiseudulla asuvat, joiden lainojen lyhennysvapaat ja -joustot ovat hieman lisääntyneet korkojen nousun myötä.
Yleisin asuntolainojen viitekorko, 12 kuukauden euribor, oli vielä lähellä nollaa huhtikuussa 2022, josta korko kipusi aina yli neljän prosentin lukemiin marraskuussa 2023.
10:27
Kesällä nähtiin ensimmäinen Euroopan Keskuspankin koronlasku ja korot ovat jatkaneet laskuaan.
Laskevat korot ovat Kostiaisen mukaan jo hieman elvyttäneet asuntokauppaa, joka pysähtyi korkojen nousussa kuin seinään.
– Kun korot jatkavat laskuaan, nähdään varmasti piristymistä sille puolelle.