Nordean häiriötilanne on nyt ohi, kertoo MTV Uutisille Nordean henkilöasiakasliiketoiminnan johtaja Jani Eloranta. Hänen mukaansa tämänpäiväiset häiriöt liittyivät järjestelmäpäivitykseen, joka ei mennyt suunnitelmien mukaan.
Nordea kertoi aiemmin viestipalvelu X:ssä, että tekniset häiriöt vaikuttavat mobiili- ja verkkopankin toiminnallisuuksiin, tunnistautumiseen kolmansien osapuolten palveluihin, osaan korttimaksuja sekä käteisen nostoon automaateilta.
– Korttimaksaminen toimii osittain ja käteisnostot kaupan kassalta onnistuvat, Nordea kertoi verkkosivuillaan.
Nordea kertoi lisäksi, että myös puhelimessa, chat-palvelussa ja konttoreissa asiakkaita pystytään palvelemaan vain rajoitetusti, sillä tekninen häiriö vaikuttaa järjestelmien toimivuuteen.
Pankin mukaan häiriötilanne johtui aamuyöllä toteutetusta teknisestä päivityksestä.
– Olemme hyvin pahoillamme tilanteesta ja asiakkaillemme aiheutuneesta haitasta. Häiriöstä johtuen tiedon lisääminen digitaalisiin kanaviimme ei tällä hetkellä onnistu, Nordea jatkoi.
Downdetector-sivuston mukaan Nordean palveluissa alkoi laaja häiriö noin kymmenen aikaan tänään aamupäivällä. Ilmoituksia katkoksista tuli yhä runsaasti puoli kahden aikoihin.
Esimerkiksi MTV Uutisten toimittajan omasta verkkopankista puuttuivat kaikki tili- ja korttitiedot hieman ennen kello yhtätoista.
"Rauhoittelu viranomaisilta tarpeen"
Yksi Nordean häiriöistä tänään kärsineistä asiakkaista on tietokirjailija ja IT-asiantuntija Petteri Järvinen. Hän kertoi viestipalvelu X:ssä, että ei näe verkkopankissa tilitietojaan.
– Palvelu toimii, mutta tilit hukassa. Tämä ei näytä palvelunestohyökkäykseltä, Järvinen kirjoitti.
– Tässä on kyse jo Suomen huoltovarmuudesta, kannanotto ja rauhoittelu viranomaisilta olisi tarpeen. Ei enää yksin Nordean asia.
Järvinen kaipasi Nordealta laajempaa tiedottamista ongelmista.
– Nyt moni ihmettelee, onko valesivulla, kun ei pääse Kelaan, Veroon tai Omakantaan.
Ongelmia myös naapureilla
Nordean pankkipalveluissa on ollut häiriöitä useasti viime viikkoina. Esimerkiksi sunnuntaina aamulla tilitiedot olivat osalla asiakkaista poissa käytöstä jonkin aikaa.
Nordean mukaan ongelma aiheutui siitä, että sen järjestelmissä tehtiin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä teknisiä muutostöitä palvelunestohyökkäysten vuoksi.
Nordean ongelmat ovat kiusanneet pankkia ja sen asiakkaita myös muissa Pohjoismaissa.
Ruotsissa monet Nordean asiakkaat eivät ole voineet käyttää verkkopankkia tai Nordean sovellusta. Myös Ruotsissa laajasti käytetty mobiilimaksupalvelu Swish kangertelee Nordean asiakkailla.
Vastaavista ongelmista kerrotaan myös Tanskassa ja Norjassa.
*Artikkelia täydennetty kello 13.38: Päivitetty tilannetieto häiriöstä ja lisätty Petteri Järvisen kommentit. Kello 15.15 ja 16.23 juttua täydennetty uusilla tiedoilla tilanteesta.