Nordean verkkopankissa oli jälleen häiriö – yksi palvelu ei toiminut

Nordea AOP
Julkaistu 04.01.2018 15:18(Päivitetty 04.01.2018 16:17)
Toimittajan kuva

Carlos Sunila

carlos.sunila@mtv.fi

Nordean verkkopankissa oli jälleen häiriö aiemmin tänään. Häiriö vaikeutti sijoituksien ja omien säästöjen tarkastelua sekä kauppojen tekemistä.

Häiriö vaikutti torstaina Nordean säästämisen ja sijoittamisen verkkopalveluihin. Lisäksi asiakkaat eivät voineet kirjautua Investoriin.

– Osa asiakkaista ei pääse säästämisen ja sijoittajan palveluun. Myös Investorissa on häiriöitä. Verkkopankki toimii kuitenkin muuten normaalisti ja esimerkiksi laskut voi maksaa, Marko Mettenranta Nordean viestinnästä kertoi MTV:lle hieman ennen kello kolmea, häiriön ollessa yhä käynnissä.

Aikaisemmin tällä viikolla Nordean verkkopankissa oli ongelmia sisäänkirjautumisessa. Mettenrannan mukaan tämänhetkinen häiriö ei liity verkkopankin aikaismpiin ongelmiin.

– Silloin osa asiakkaista ei päässyt kirjautumaan verkkopankkiin. Kirjautuminen toimii nyt normaalisti, mutta tämä nimenomainen verkkopankin palvelu on pois käytöstä.

Juttu päivitetty kauttaaltaan kello 16.17: Kyseinen häiriö on saatu korjattua.

Tuoreimmat aiheesta

Digi