Kristine Stavås Skistad kyykytti kilpakumppaneitaan sprinttiladulla ja teki taas kyseenalaisen tempun maaliviivalla.
Norjan Skistad oli koko sunnuntain ylivoimainen naisten vapaan sprintissä Lahdessa. Varsinkin viimeisestä laskusta maaliin Skistad oli aivan omaa luokkaansa, eikä muilla ollut häntä vastaan toivoakaan. Vaikutti siltä, että Skistadilla oli täysin ylivoimainen suksi, kun taas ruotsalaiset tuntuivat jäävän hänestä metrikaupalla.
Ruotsin Johanna Hagströmin mukaan se ei ollut koko totuus.
– Minusta meillä oli ihan hyvä suksi. Oli selvää, että Skistad tuli kovaa takaa, mutta on kyse myös siitä, kuinka kovaa tekee töitä laskuun. Minusta meidän suksissa ei ollut oikeastaan vikaa, Hagström sanoi.
Skistadin salaisuus oli tänään hyvien suksien lisäksi kova satsaus viimeiseen laskuun. Norjalainen teki huomattavasti enemmän töitä kuin muut laskuun lähdettäessä, jotta sai kovan vauhdin alamäkeen. Esimerkiksi välierissä ja finaalissa Skistad otti monta potkua enemmän kilpakumppaneihin verrattuna, ja se näkyi alamäen jälkeen. Välierissä hän suorastaan lensi Jonna Sundlingin ja Linn Svahnin ohi, ja finaalissa Skistad lisäsi johtonsa jopa kymmeneen metriin, minkä jälkeen häntä ei saatu kiinni.
Norjalaisen loppukiri oli myös totutun vahva, ja hän voitti loppukilpailun metrikaupalla ennen Saksan Coletta Rydzekiä ja Ruotsin Maja Dahlqvistia.
Skistadilta nähtiin jälleen kerran hieman ylimielinen ele, kun hän ylitti maalilnjan. Norjalainen katseli viimeisillä metreillä taakseen ja kohautti olkapäitään kuin todeten, että tänään ei muista ollut vastusta. AIkaisemmin tällä kaudella hän aiheutti kohua, kun hän lähetti lentosuukon taaksepäin maaliviivalla kohti takaa tulevia ruotsalaisia Kanadassa.
Suomen Jasmi Joensuu oli finaalin kuudes.