Moni kokee, että uni on yksi parhaista lääkkeistä ikävään oloon. Tuoreen australialaistutkimuksen mukaan liian pitkät yöunet voivat kuitenkin olla terveydelle haitallisia.
Viime vuosina useissa tutkimuksissa on osoitettu, että istuminen ei tee hyvää terveydelle. Sydneyn yliopistossa pyrittiin ensimmäistä kertaa tutkimaan istumisen ja nukkumisen yhteisvaikutusta terveyteen. Kun tähän yhtälöön lisätään vielä vain vähäinen liikunta, todettiin yhdistelmän olevan kohtalokas.
Nukuitko yli yhdeksän tuntia viime yönä?
Tutkimustulosten mukaan liian pitkät yöunet yhdistettynä istumiseen ja liikunnan puuttumiseen ovat kohtalokas yhdistelmä. Yli yhdeksän tunnin yöunet voivat tutkimuksen mukaan nostaa tässä yhtälössä pahimmillaan ennenaikaisen kuoleman riskiä.
– Tutkimuksemme osoittaa, että meidän tulisi kiinnittää näihin asioihin (istumiseen ja nukkumiseen) huomiota kokonaisuutena aivan samaan tapaan kuin arvioimme muun muassa alkoholinkäyttöä ja epäterveellisiä ruokailutottumuksia yhdessä, tohtiri Melody Ding arvioi.
Tutkimuksen mukaan myös alle seitsemän tunnin yöunet voivat nostaa ennenaikaisen kuoleman riskiä – etenkin, jos ne yhdistetään tupakointiin sekä alkoholin suurkulutukseen.
Daily Mail -kertoo Australiassa tehdyn tutkimuksen osoittaneen, että yli yhdeksän tunnin yöunet voivat olla jopa yhtä haitallisia terveydelle kuin tupakointi ja alkoholi. Tutkimuksessa oli mukana 230 000 osallistujaa.
Lähde: Daily Mail