Huonosti nukutusta yöstä paljastui yllättävä haitta – ja se on "tarttuvaa"

Tekeekö univaje ihmisistä itsekkäitä? Yhdysvaltalaistutkijat havaitsivat mielenkiintoisen yhteyden huonosti nukuttujen öiden ja auttamishalun välillä.

Tieteellisessä PLOS Biology -lehdessä ilmestyneen tutkimuksen mukaan jo tunnin univaje vähentää ihmisten halua auttaa kanssaeläjiään. Myös huonon unenlaadun havaittiin olevan yhteydessä tällaiseen itsekkyyteen.

Ottaen huomioon unettomuuden yleisyyden voi ilmiöllä olla laajoja vaikutuksia yhteiskunnan toiminnan kannalta – ihmiset kun eivät pärjää ilman toisiaan.

– Univaje tekee ihmisistä vähemmän empaattisia, vähemmän reilua sekä sosiaalisesti vetäytyviä, ja se on tarttuvaa – yksinäisyys leviää, tutkimusta tehnyt Eti Ben Simon Kalifornian yliopistosta sanoo tiedotteessa.

Yllä olevalla videolla kerrotaan, miksi unta ei kannata laiminlyödä terveytensäkään vuoksi.

Kolme erillistä tutkimusta

Johtopäätös perustuu kolmeen erilliseen tutkimukseen.

Ensimmäistä varten tutkijat suorittivat aivokuvauksen 24 terveelle vapaaehtoiselle kahdeksan tunnin yöunien sekä unettoman yön jälkeen. Valvomisen jälkeen myötäelämisen taitoihin vaikuttavat aivoalueet olivat vähemmän aktiivisia.

Toiseen tutkimukseen osallistui yli sata ihmistä, joiden unta tiimi mittasi kolmen tai neljän yön ajan. Lisäksi osallistujat raportoivat halustaan auttaa muita ihmisiä esimerkiksi pitämällä hissin ovea auki, osallistumalla vapaaehtoistoimintaan tai auttamalla tuntematonta henkilöä tämän loukattua itsensä.

Kolmannessa tutkimuksessa tutkijat perehtyivät 3 miljoonan lahjoituksen aineistoon ja havaitsivat, että kesäaikaan siirtyessä lahjoitukset tipahtivat 10 prosentilla. Samanlaista pudotusta ei nähty alueilla, joissa kelloja ei siirretä tunnilla eteenpäin.

Tutkimusten perusteella univajeen kielteinen vaikutus sosiaalisuuteen heijastui myös läheisiin ihmissuhteisiin. Väsyneenä ihminen on haluttomampi auttamaan sekä tuntemattomia henkilöitä että perheenjäseniään.

Aiemmissa tutkimuksissaan tiimin jäsenet ovat havainneet lisäksi, että univaje saa ihmiset vetäytymään muiden ihmisten seurasta ja lisää yksinäisyyden tunteita. Koska tunteilla on tapana tarttua, vertaavat tutkijat yksinäisyyttä sosiaalisissa tilanteissa leviävään virukseen.

Katso, millaisessa asennossa nukut parhaat unet. Juttu jatkuu videon alla.

Asiantuntija näyttää oikeaoppisen nukkuma-asennon – oikeanlaisella patjalla ja tyynyllä on merkitystä 2:02
KATSO VIDEO: Asiantuntija näyttää oikeaoppisen nukkuma-asennon – oikeanlaisella patjalla ja tyynyllä on merkitystä.

Unettomuus on yleistä

Unettomuus on hyvin yleistä. Terveyskirjaston mukaan ainakin joka kolmas aikuinen kärsii vuoden aikana unettomuuden oireista. Pitkäkestoinen unettomuus vaivaa joka kymmenettä.

Brittilehti The Guardianin haastattelema neurotieteiden professori Russell Foster pitää nyt ilmestynyttä tutkimusta merkittävänä. Erityisesti yötyötä tekevät henkilöt, kuten sairaaloiden hoitohenkilökunta sekä poliisit, ovat Fosterin mukaan usein jatkuvasti väsyneitä, mikä voi vaikuttaa heidän kykyynsä toimia vaativissa tilanteissa.

Sen lisäksi, että univaje lyö leimansa sosiaalisiin suhteisiin, on siitä haittaa myös ihmiselle itselleen. Huonot nukkujat ovat alttiimpia ylipainon kertymiselle sekä erilaisille sydän- ja verisuonielimistön sekä aivojen sairauksille.

Alla olevalla videolla kerrotaan, mitä oireita uniapnea voi aiheuttaa.

Tällaisia ovat uniapnean oireet 0:50
KATSO VIDEO: Tällaisia ovat uniapnean oireet.

Lue myös:

    Uusimmat