Miten laitat hiuksesi nukkumaan mennessäsi? Tietyt mokat voivat vahingoittaa hiuksia.
Moni miettii kampaustaan päivän mittaan, mutta entäpä yöllä? Hiuksiin kannattaa uhrata ajatusta ennen nukkumaanmenoa, sillä ei ole ihan sama, millaisessa kampauksessa nukut.
Esimerkiksi husvinkkejä sosiaalisessa mediassa nimellä Your Best Hair jakava hiusstylisti muistuttaa, ettei nukkumaan kannattaisi koskaan käydä hiukset auki tai märkinä, kertoo The Sun.
Hiusstylisti muistuttaa, että vapaana olevat kutrit hankaavat ikävästi tyynyä vasten, mikä aiheuttaa hiusten vaurioitumista eli lopulta kaksihaaraisia.
Videolla hiusstylisti havainnollistaa, mitä auki oleville hiuksille käy yön aikana. Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Vaurioiden välttämiseksi voi kuitenkin tehdä monta asiaa.
1. Vaihda tyynyliinaa
Puuvillaisen tyynyliinan vaihtaminen silkkiseen tai satiiniseen vaihtoehtoon, on hyväksi hiuksille. Silkkistä tyynyliinaa vasten hiukset eivät hankaudu niin kovin eivätkä siis katkeile.
Lue myös: Mikä auttaa hiustenlähtöön? Unohda ihmepillerit ja sampoot – asiantuntija kertoo, miksi niistä ei ole hyötyä
2. Laita hiukset kiinni, mutta älä liian tiukalle
Hiukset menevät helposti takkuun yön aikana. Hiukset kannattaakin laittaa yöksi kiinni, mutta liian tiukkoja ponnareita tai nutturoita on syytä välttää. Löysä letti tai nuttura päälaella ovat parhaita valintoja hiusten katkeilun ehkäisemiseksi.
Hiusstylisti esittelee parhaimman kampauksen yöksi. Muista käyttää donitsia, joka on hellävaraisempi hiuksille kuin tavallinen hiuslenkki. Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Byrdie-sivuston haastattelema Fallon Toni Chavez suosittelee ehdottomasti löysää nutturaa, sillä päälaella olevan hiuskasan päällä ei tule nukuttua.
Hiuslenkiksi kannattaa valita silkkinen tai satiininen donitsi.
Eikö löydy donitsia? Näin saat hätätapauksessa hiukset letille ilman hiuslenkkiäkin:
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Lue myös: Hilse voi kertoa jotain terveydestäsi – ihotautilääkäri nimeää seitsemän eri tyyppiä
3. Anna hiusten kuivua ennen nukkumaanmenoa
Märkä tukka venyy enemmän ja on entistä alttiimpi vahingoittumiselle. Siksi märkiä hiuksia ei tulisi raivokkaasti harjata tai hieroa pyyhkeellä. Märillä hiuksilla ei kannata myöskään kömpiä petiin. Mahdollisten yöllisten vauroiden lisäksi myös aamuiset toimenpiteet saattavat olla rankempia kutreille, jos nukkumaan on menty tukka märkänä.
– Minusta sänkyyn ei pidä mennä märillä hiuksilla. Se tietää aina enemmän työtä aamulla, koska hiukset saattavat kuivua superhullulla tavalla ja joudut käyttämään ylimääräisiä välineitä, kuten suoristusrautaa tai kiharrinta, mikä pitkällä tähtäimellä tietää enemmän vaurioita, sanoo julkkisten hiusstylisti Scotty Cunha Byrdie-sivustolla.
Lue myös: Miten sinä peset hiuksesi? Kampaaja muistuttaa, että väärä taktiikka "jättää hiukset superlikaisiksi"
Lue myös: Kampaaja näyttää helpon kikan: Selvitä sekunneissa, paljonko hiuksiasi kannattaisi leikata
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
1:50
Lähteet: @yourbesthair/TikTok, Byrdie, The Sun