Nuorten huoltajilla ei ollut tietoa toiminnasta, kertoo poliisi.
Teinijoukon epäillään pahoinpidelleen ja uhkailleen väkivallalla heitä nuorempia henkilöitä Liedossa, tiedottaa poliisi.
Väkivallan lisäksi uhreilta vaadittiin omaisuutta, kuten kännyköitä, vaatteita ja rahaa. Lisäksi nuoret kuvasivat tekojaan.
Epäillyt väkivaltarikokset tapahtuivat yleisillä pakoilla syksyllä Liedossa. Poliisi kertoo esitutkinnan olevan nyt loppusuoralla.
Lue lisää: Teinijoukko pahoinpiteli ja ryösti nuorempiaan Liedossa – näin poliisi aikoo estää rikoskierteen
Kiinniottoja ja matkustuskieltoja
Nuorimmat teoista epäillyt ovat alle 15-vuotiaita. Teoista on ollut epäiltynä lähemmäs kymmenen alaikäistä nuorta.
Nuorten kerrotaan saapuneen Lietoon muualta. Poliisin käsityksen mukaan ulkopaikkakuntalaiset nuoret tulivat Lietoon "pönkittämään egoaan".
Nuorten käytöksen ja väkivaltaisen toiminnan kuvataan aiheuttaneen toistuvasti häiriötä ja osittain pelkoa paikallisten nuorten keskuudessa.
Poliisi puuttui nuorten käyttäytymiseen kiinniottojen, matkustuskieltojen, valvonnallisten toimien sekä nuoriin kohdistetun viranomaisyhteistyön avulla.
Esitutkinnassa selvisi, että nuorten huoltajilla ei ollut tietoa nuorten tekemisistä, eikä edes siitä, missä lapset ylipäätään liikkuvat.
– Omille vanhemmille valehdeltiin, missä liikuttiin, komisario Juhani Malmberg kertoo.
Rikoksista epäillyt nuoret ovat edelleen poliisin seurannassa ja moniammatillisten Ankkuri-toimien piirissä.