Poliisi tutkii nuorten väkivaltaisia rikoksia Liedossa Varsinais-Suomessa.
Poliisille on ilmoitettu kahdesta alkuviikolla Liedossa tapahtuneesta tilanteesta, joissa noin 14–16-vuotiaiden nuorten joukko on kohdistanut väkivaltaa nuorempia uhrejaan kohtaan.
Nuorten joukko on pahoinpitelemällä tai väkivallalla uhkailemalla vaatinut uhreilta omaisuutta, kuten kännyköitä, vaatteita ja rahaa. Uhrit eivät ole loukkaantuneet vakavasti.
Ilmoitetut ryöstörikokset ovat tapahtuneet maanantaina ja tiistaina, ja molempiin tekoihin liittyy osittain samoja henkilöitä.
Poliisi on tehnyt tapauksiin liittyen kiinniottoja ja selvittänyt tapahtumien kulkua. Poliisilla on siten käsitys tapahtumien kulusta ja epäiltyihin tekoihin liittyvistä henkilöistä.
– Koska niin epäillyt rikoksentekijät kuin uhrit ovat alaikäisiä, poliisi ei yksityiskohtaisemmin voi avata tapahtumien kulkua julkisuudessa, sanoo tutkinnanjohtaja, komisario Juhani Malmberg.
Kierre poikki, sosiaaliviranomaiset mukana
Poliisin tietojen mukaan selvitettävissä tapauksissa ei ole käytetty teräasetta, eikä poliisi myöskään ole löytänyt sellaisia tehtyjen kiinniottojen yhteydessä.
Poliisi on kiinnittänyt huomiota tapauksia koskevaan somekirjoitteluun ja kehottaa keskustelijoita olla levittämättä huhuja ja olettamukseen perustuvia tietoja.
Asiat ovat nyt moniammatillisen Ankkuritiimin hoidossa. Tiimiin kuuluu asiantuntijoita niin poliisista, sosiaali- ja terveydenhuollosta kuin nuorisopalveluista.
– Esitutkinnan jälkeen epäiltyihin nuoriin tullaan jatkossakin kohdistamaan moniammatillisia toimia ja heidän toimintaansa seurataan.
– Tavoitteena on, että perheiden kanssa tehtävällä yhteistyöllä nuorten alkuvaiheessa oleva rikollinen käyttäytyminen saadaan loppumaan, jotta ei syntyisi rikoskierrettä ja kiinteässä ryhmässä tehtäviä rikoksia, Malmberg kertoo.
Poliisi tehostaa valvontaa ja näkyvää läsnäoloa Liedossa sekä tiivistää koulujen kanssa tehtävää yhteistyötä.