Nuorta MacGyveriä näyttelevä Lucas Till: "Astuin isoihin kenkiin"

Lucas Till (2)
Lucas Till.
Julkaistu 11.08.2017 18:02

STT- KALLE KINNUNEN - MTV

Torstaina 27 vuotta täyttävä Lucas Till näyttelee pääosaa Nuori MacGyver -sarjassa, joka on uusi tulkinta 1980-luvun rakastetusta Ihmemiehestä. Sarjan alkamiseen asti sitä kritisoitiin ja nälvittiin sosiaalisessa mediassa ja lehdissä, ikään kuin alkuperäissarjan Richard Dean Anderson voisi olla ainoa oikea Angus MacGyver.

Mikäli Lucas Till olisi aavistanut, millaisia faniprotesteja on luvassa, hän ei olisi ottanut vastaan ihmemies MacGyverin roolia uudessa sarjassa.

– Kuvausten aikaan yritin olla kiinnittämättä keskusteluun huomiota. Muuten työni olisi ollut todella vaikeaa, Till kertoo.

– Vasta kun sarja alkoi Yhdysvalloissa, ymmärsin miten voimakkaasti siihen reagoitiin. Jotkut inhosivat ajatusta, että MacGyver tehdään uudelleen.

Nuoresta MacGyveristä tuli kuitenkin menestys, ja toinen tuotantokausi alkaa syyskuussa Yhdysvalloissa. Suomessa MTV3 esittää ensimmäistä kautta.

– Astuin isoihin kenkiin ja paine oli kova. Ei toki ihan samanlaiset odotukset kuin uusia Tähtien sota -leffoja kohtaan, mutta melkein, Till pohtii.

Perinteistä perheviihdettä

Lucas Till (1)

Lucas Till.

Ihmemies

– Alun perin vuonna 1985 käynnistynyt sarja MacGyver sai Suomessa nimen Ihmemies ja alkoi syksyllä 1986.

– Sarja oli Suomessa erittäin suosittu.

– Sankaria esitti Richard Dean Anderson, joka on nähty myöhemmin Tähtiportti-sarjassa.

– Uusi sarja Nuori MacGyver alkoi tänä vuonna, ja sitä on tilattu jo toinenkin kausi.

– Uuden sarjan MacGyveriä esittävä Lucas Till on nähty aiemmin sivuosissa X-Men-elokuvissa sekä Johnny Cashin veljenä elokuvassa Walk the Line.

Television arvostus on muuttunut valtavasti 1980-luvulta. Myös alkuperäisen Ihmemies-sarjan fanittamiseen kuuluu nykyään nostalgian rinnalla ajatus, että sen lapsellisuudessa on jotain hellyttävää.

Nuori MacGyver ei kuulu sellaisten palkintoja keräävien ja katsojaa haastavien laatusarjojen joukkoon, joista HBO ja Netflix tunnetaan. Se on tunnin pituisista, melko itsenäisistä jaksoista koostuvaa kevyttä viihdettä, ja Till myöntää asian.

– Väitetään, että tällaisten sarjojen kokomuoto kuolee. Mikäs siinä, itsekin katson kausisarjoja, joissa on 10–13 jaksoa ja yhtenäinen juoni. Mutta toistaiseksi Nuori MacGyver on suuri menestys, näyttelijä tokaisee.

– Ennustaminen on vaikeaa. Kukaan ei viisi vuotta sitten tiennyt, miten sarja-ala muuttuisi. Joskus voi tulla saturaatiopiste, jossa hyvää ja vakavaa televisiota tuotetaan enemmän kuin sitä ehditään katsoa.

Aseeton sankari

Lucas Till

Nuori MacGyver Lucas Till.

Mikä on MacGyverin suosion salaisuus? Hahmon erikoisuutena on taito rakentaa kojeita ja apuvälineitä mitä ihmeellisimmistä osista ja raaka-aineista. MacGyveristä on tullut käsite, joka tarkoittaa keksijää ja käden taitojen mestaria.

– Lähes kaikki, mitä sarjassa teen, on tosielämässä mahdollista. Lähes kaikki, Till painottaa.

– Käsikirjoittajien tutkimat ja tarinoihin kirjoittamat kemialliset ja mekaaniset oivallukset ovat minullekin aika käsittämättömiä.

Hahmon suosioon liittyy myös se, että sekä uudessa että vanhassa sarjassa on suhteellisen vähän väkivaltaa. Leimallinen sankarin piirre on yhä se, ettei hän tartu aseisiin lainkaan.

– MacGyver on aina rauhallinen, luotettava herrasmies. Hän ei muistuta minua itseäni. Olen aikamoinen hötkyilijä.

Tuoreimmat aiheesta

TV-ohjelmat