Nuorta miestä ammuttiin rintaan käsiaseella – kaksi pidätetty Raaseporin ampumatapauksesta

Kuvituskuva.
Tapahtumaa tutkitaan muun muassa tapon yrityksenä ja ampuma-aserikoksena.Lehtikuva
Julkaistu 21.11.2016 10:28
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Kaksi henkilöä on pidätetty epäiltynä Raaseporissa tapahtuneeseen ampumiseen liittyen.

Eilen kello 4.50 hätäkeskukseen ilmoitettiin Raaseporin Horsbäckin teollisuusalueella sijaitsevassa hallissa tapahtuneesta ampumistapauksesta. Hallissa on ollut jonkinlainen oleskelu- ja kerhotila, ja paikalla oli tapahtumahetkellä toistakymmentä 1980- ja 1990-luvulla syntynyttä henkilöä.

Uhri on vuonna 1992 syntynyt mies, jota oli ammuttu käsiaseella rintaan. Hänet toimitettiin Meilahden sairaalaan, eikä hänen tilansa poliisin tietojen mukaan ole hengenvaarallinen.

Pidätetyn nuoria

Poliisi otti paikalla olleet henkilöt kiinni, ja heistä suurin osa vapautettiin kuulusteluiden jälkeen. Pidätettynä on kaksi henkilöä, joista toinen on syntynyt 1980-luvun loppupuolella ja toinen 1990-luvun alussa. Poliisilla on käsitys ampujasta, ja se selvittää vahingonlaukauksen mahdollisuutta.

Poliisi selvittää aseen alkuperää esitutkinnassa, mutta tämänhetkisten tietojen mukaan ase on luvaton.

Poliisi päättää viimeistään keskiviikkona, vaatiiko se pidätettyjä vangittavaksi. Tapahtumaa tutkitaan muun muassa tapon yrityksenä ja ampuma-aserikoksena.

3:07img

2:30img

Tuoreimmat aiheesta

Rikos