Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentaja Jussi Ahokas ja huippu-urheilujohtaja Rauli Urama tekivät selonteon Suomen jääkiekkoliiton hallitukselle siitä, mitä vuodenvaihteen Buffalon kisoista jäi käteen. Uraman mukaan kansainväliseen kiekkokalenteriin on pakko tehdä muutoksia.
Urama ei lähtenyt kiistämään sitä, etteikö turnauksen tuloksellinen anti olisi jäänyt pettymykseksi. Suomi tipahti ulos puolivälierissä, kun Tshekki oli parempi rankkareiden jälkeen.
– Se puolivälieräottelu oli täysin hallussa, mutta maalintekopeli tökki. Onhan se selvää, että nyt jäätiin vajaaksi siitä, mitä lähdettiin tavoittelemaan, Urama myönsi MTV Sportille.
– Pelillisesti turnauksessa oli yksi ottelu, missä ei pelattu voitosta. Silloin sitä on pakko pelata hyvin, Urama nosti esille myös positiivisen puolen.
Selonteossa Uraman rooli oli avata hallitukselle kansainvälisen pelin nykypäivän vaatimuksia ja miten ne näkyivät tuoreessa turnauksessa. Ahokas taas kävi läpi sitä, miten Suomi pystyi vastaamaan koviin vaatimuksiin.
– Erottavat tekijät olivat luistelu-, liikkumis- ja kamppailukyky. Niiden on pakko parantua. Sitä kautta päästään paremmin kiinni myös siihen maalintekopelaamiseen, Urama miettii.
– Toki sitten on myös se itse maalinteko. Siinä laukominen, pelaaminen maalivahtia vastaan, yllätyksellisyys ja laukominen rajallisen ajan ja tuon tilan keskellä.
– Kokonaiskuvassa urheilullisesti pitää olla parempia. Niin kovasta turnauksesta on kyse, Urama tiivisti.
Urama nosti esille myös joukkueen yhtenäisyyden. Huippu-urheilujohtaja perää muutoksia niin kotimaiseen kuin kansainväliseen kiekkokalenteriin.
– A-maajoukkue painii ihan saman ongelman kanssa. Joukkue ei saa olla yhdessä, kun on kaikennäköisiä päällekkäisyyksiä.
– Ne joukkueet, joilla on menestytty alle 20-vuotiaiden tasolla ovat olleet helmikuusta lähtien yhdessä. Tuota meidän täytyy jollain tapaa pystyä turvaamaan. Nyt joukkue oli yhdessä vasta MM-leirin aikana, Urama perkaa.
Nykyinen kiekkokalenteri on varsin täynnä erinäköisiä tapahtumia. Syksyn aikana on riittänyt puhetta muun muassa siitä, että minkälaisen peliruuhkan keskellä monet yksilöt ovat.
– Tässä voi katsoa esimerkiksi länsinaapuriin päin. Ovatko he voittaneet yli 40 kertaa putkeen alkulohkonpelejä 20-vuotiaiden tasolla. Heillä kaikki pelaajat ovat mukana silloin, kun turnaus on ohjelmassa. (Alexander) Nylander oli ainut, joka oli Pohjois-Amerikassa. Kaikki muut olivat paikalla valmistavissa turnauksissa. Meidän täytyy pyrkiä samaan.
– Maajoukkuetauoilla ei voi pelata CHL:ää tai SM-liigaa. Silloin kun pelaajilla on kansainvälisiä karkeloita, niin silloin pelaajalla ei voi olla mitään muita päällekkäisyyksiä. Toki silloin kun kotimaan sarja pyörii, niin silloin ei mennä maajoukkueen kanssa mihinkään, Urama käy läpi selkeää jakoa.
Uraman mukaan kokouksessa esitettiin muutamia kysymyksiä hänelle ja Ahokkaalle.
– Sitten keskusteltiin ja se oli siinä. En tiedä sitten, että mitä sen jälkeen on keskusteltu, kun me poistuimme huoneesta.
Urama kuitenkin vahvisti Ahokkaan jatkavan päävalmentajan tehtävässä myös ensi kaudella.
– Päävalmentaja pysyy samana, mutta muuten valmennusryhmässä on muutamia henkilökohtaisia asioita. Sitä johtoryhmää joudutaan varmaan vähän muuttamaan, Urama uskoo.