Nuorten omakotiurakka: saunaan lasitiiltä ja muita pinnoitteita

nuor-sauna_valmis
valmis sauna
Julkaistu 04.03.2005 14:22

Saunan tarvikkeet kuuluivat alun pitäen talopakettitoimitukseen. Eräillä messuilla nuoret ihastuivat kuitenkin valmislauteisiin ja ne sattuivat olemaan saman valmistajan tuotetta kuin löylytilan ja kylpyhuoneen välisen seinän lasitus. Valinta oli helppo - varsinkin, kun talopaketin mukana tulleille laudetarpeille löytyi sopivasti ottaja aivan lähipiiristä.

Saunan seinien paneloinnissa ei ollut mitään sen kummempaa. Laudat naulattiin naaraspontista piiloon kuten Reiska edellisessä jaksossa näytti. Katto oli hiukkasen vaikeampi, sillä siellä tuli joitakin jiiriin sahaamisia. Kylpyhuoneen puolella Ari puolestaan innostui valmistamaan halogeenivalaisinten ympärille erityiset koristekuviot. Paneelilaudan pätkistä sahattiin neliöt, joiden ympärille kiinnitettiin tavallaan erillinen urospontti, jonka avulla katon muu panelointi saatiin sovitettua niihin täsmällisesti.

nuor-sauna_katto

saunan katto

Työ vei aikaa enemmän kuin muu panelointi yhteensä, mutta hauskaa se oli.

Materiaali on tervaleppää. Sitä on käytetty lämpökäsiteltynä myös lauteiden istuin- ja kävelyosiin. Nämä voi öljytä, mikä onkin suositeltavaa laikkuuntumisen estämiseksi ja käyttöiän pidentämiseksi. Kunhan kuituvalot on asennettu seinille, vaikutelma tulee olemaan todella kaunis.

Valmislauteiden osat on tehty jo tehtaalla. Työmaalla tehtäväksi jää vain kokoonpano ja säätö. Koolausrimat on tietysti etsittävä paneelin takaa ja seinäpaneelin ja lauderungon väliin on muistettava jättää tuletusrako.

nuor-sauna-kokoam

saunan kokoaminen

Asennustyön suoritti tehtaan oma mies. Kun rungot ovat paikallaan, kiinnitetään istuinlaudat ja selkänojat. Korkeus saadaan tarkasti oikeaksi säätöjaloilla. Alalauteet saa irrotettu siivoamisen helpottamiseksi. Tosin sitä tarvitaan yllättävän harvoin, sillä lauteiden alle mahtuu konttaamaan suhteellisen helposti isokin mies.

nuor-sauna_kannatt

saunan kannattimet

Saunan ja kylpyhuoneen väliin tulevan seinän Ari rakensi siporex-harkoista. Tämä oli ehkäpä kaikkein mittatarkin homma tähänastisista, sillä puolet seinästä on 8 mm paksuista, karkaistua lämpölasia. Sitä ei työmaalla enää muotoilla!

Lasi toimitetaan valmiina elementteinä. Tähän sopi 1100 mm korkea lasi, jonka leveys on oven toisella puolen 400 mm ja toisella puolen 500 mm. Se asennetaan paikalleen eräänlaisen apulistoituksen avulla. Listoituksen paikka on muistettava myös katon paneloinnissa, jotta yläpääkin osuu sopivaan paikkaan. Myös tämä työ on paras jättää valmistajan oman asentajan suoritettavaksi.

Tällainen lasitus on otettava huomioon kiukaan valinnassa: kiukaassa on oltava riittävästi tehoa, jotta se söisi lämpöä itseensä lasipintojen asemesta.

(JKA 6.3.2005)

Tuoreimmat aiheesta

Lifestyle