Nyrkkeilyn japanilaistähti Naoya Inoue otti tyrmäysvoiton filippiiniläisestä Marlos Tapalesista Tokiossa tiistaina. Inouesta tuli näin ylemmän kääpiösarjan kiistaton maailmanmestari.
Inoue, 30, oli tuttuun tapaan armoton. Hän löi Tapalesin kahdesti luvunlaskuun, ratkaiseva näistä tuli 10. erässä. Japanilainen on voittanut uransa kaikki 26 ottelua, niistä 23 tyrmäyksellä.
LUE MYÖS: Nyrkkeilyjytky: Deontay Wilder lyötiin aivan pystyyn!
Joulukuussa 2022 Inouesta tuli kiistaton kääpiösarjan mestari, mutta hän luopui titteleistään tavoitellakseen samaa painoluokkaa ylempänä. Tavoitteen täyttäminen vaati häneltä vuoden ja kaksi ottelua.
Inouesta tuli yhdysvaltalaisen Terence Crawfordin lisäksi vasta toinen miesnyrkkeilijä, joka on yltänyt kahden painoluokan kiistattomaksi – eli kaikkien eri liittojen – mestariksi. Kaikkiaan Inoue on saavuttanut MM-tittelin neljässä eri painoluokassa.
– Luulen, että ylempi kääpiösarja on nyt minulle sopiva painoluokka. Haluan todistaa ensi ja sitä seuraavana vuonna, että minusta voi tulla entistä vahvempi nyrkkeilijä, Inoue kommentoi BBC:n mukaan.
LUE MYÖS: Ruotsalaisjätti sai rajun käsittelyn Anthony Joshualta – valmentajalle kovia syytöksiä
Lempinimellä "Hirviö" tunnettu Inoue hurmasi jälleen kerran nyrkkeilyväen otteillaan.
– Herään katsomaan Inouen ottelua ihan mihin tahansa kellonaikaan. Mikä nautinto. Mikä peto. Taas kiistaton (mestari), tunnettu kamppailulajitoimittaja Ariel Helwani kirjoitti Twitterissä.
– Tapales osoitti suurta sydäntä, hän on todellinen filippiiniläissoturi, mutta mikä ottelija Hirviö-Inoue onkaan. Hän on yksinkertaisesti liian hyvä, kevytsarjan ex-maailmanmestari George Kambosos junior linjasi.
– Naoya Inoue on erityinen ottelija, yksi parhaista, joita olen saanut promotoida, lajilegenda Bob Arum summasi.
Inoueta pidetään tällä hetkellä yleisesti maailman toiseksi parhaana nyrkkeilijänä kaikki painoluokat huomioiden, edellään vain välisarjan ja ylemmän välisarjan supertähti Crawford.