Elfyn Evans uskoo, että pääsee palaamaan Keski-Euroopan MM-ralliin sunnuntaina, mutta mestaruuteen asti uskoa ei enää tunnu riittävän.
LUE MYÖS: Kalle Rovanperä paljasti koomisen sananvaihdon Jonne Halttusen kanssa – suomalaistähdeltä täpärä pelastus läheltä piti -tilanteessa
LUE MYÖS: Jari-Matti Latvala harmitteli Elfyn Evansin kohtaloa – ylisti Kalle Rovanperän tekoa hetkeä aikaisemmin
Evansin mestaruuskurssi romahti lauantain ensimmäisen lenkin viimeisellä ek:lla, jonka alkuvaiheilla hän ajoi oikealle kääntyvässä mutkassa ulos.
– Olimme pätkän puhtaammalla osuudella, melko uudella asfaltilla. Alkuun auto jarrutti hyvin ja sain vauhtia laskettua. Kun käänsin sisään, pitoa olikin vähemmin kuin oletin, ja sisäpuolen rengas meni lukkoon. Kun ajauduimme leveäksi, ei ollut mitään, mihin mennä.
Evansin auto päätyi oikea kylki edellä puisen piharakennuksen seinästä läpi.
– Käänsin auton sivuttain, jotta voisimme selvitä siitä, mutta osuma taittoi vasemman takapyörän alle.
Edellisellä erikoiskokeella ulos oli ajanut Rovanperä, joka menetti johtomarginaalistaan Hyundain Thierry Neuvilleen nähden 25 sekuntia, ja Evanskin oli yli 20 sekuntia suomalaista nopeampi.
Eroa oli silti edelleen 24,2 sekuntia, ja Evans kiistikin, että Rovanperän ulosajo olisi vaikuttanut hänen tekemiseensä.
– Olin keskittynyt vain omaan ajamiseen. Se, mitä muut tekivät, ei vaikuttanut minun suunnitelmiini. Paikka vain yllätti minut.
LUE MYÖS: Katso: Kalle Rovanperän MM-uhkaaja keskeytti törmättyään latoon! Suomalaistähti yllätettiin löperöllä kysymyksellä
Rovanperän mestaruus ei todennäköisesti ihan vielä varmistunut, sillä Evans uskoo jatkavansa kisaa huomenna.
– Auton pitäisi olla huomenna kunnossa. Uusi jäähdytyspaketti ja takajousitus vain kiinni. Koriin tulleet vauriot olivat aika pienet, joten uskon, että mekaanikot saavat auton kuntoon.
Mestaruussaumat ovat kuitenkin ulosajon myötä olemattomat. Käytännössä Evansin täytyy toivoa, ettei Rovanperä pääsisi ajamaan kisaa loppuun tai ainakin, että tämä putoaisi pois pisteiltä. Lisäksi Evansin pitäisi saada Power Stagelta vähintään kaksi pistettä.
Jos Rovanperä on kisassa kahdeksan joukossa, mikään, mitä Evans tekee, ei enää riitä.
– Tiesimme, ettei mestaruuden voittaminen ollut kovin todennäköistä. Aina kun keskeyttää, se on pettymys. Nyt oli vain vähän enemmän pelissä.
– Mutta nyt se on ohi.