Obama: Afrikka nousussa, mutta korruptioon puututtava

obama kenia
Presidentti Obama kätteli Kenian presidentti Uhuru Kenyattaa ennen puhettaan Global Entrepreneurship Summitissa.
Julkaistu 26.07.2015 06:32

MTV UUTISET - AFP - STT

Afrikka on nousussa, mutta korruptiota on kitkettävä kovalla kädellä, arvioi Yhdysvaltain presidentti Barack Obama Kenian-vierailullaan.

– Halusin tulla tänne, sillä Afrikka on liikkeessä. Afrikka on (taloudeltaan) eräs nopeimmin kasvavia alueita maailmassa, Obama sanoi.

Presidentti korosti liike-elämän suhteiden tiivistämisen merkitystä. Samalla hän nosti esiin esimerkiksi Keniaa vaivaavan korruption, joka hänen mukaansa on suurin este talouden vieläkin nopeammalle kasvulle.

Obaman mukaan yksi todiste korruptiosta on se, että viranomaiset kykenevät hankkimaan taloja, jollaisiin heidän palkkansa ei riittäisi.

Presidentti niin ikään otti kantaa homoseksuaalien oikeuksien puolesta. Hän vertasi homofobiaa syrjintään, jota Yhdysvaltain mustat ovat joutuneet kokemaan.

Obaman Afrikan-matka jatkuu hänen isänsä kotimaasta Etiopiaan.  

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat