Ohjaaja David Lynch sairastui keuhkolaajentumaan – ei pysty enää poistumaan kotoaan

David Lynch sairastui keuhkolaajentumaan pitkään jatkuneen tupakoinnin seurauksena. 

Yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja David Lynch, 78, kertoo Sight and Sound -lehdelle antamassaan haastattelussa, ettei voi enää poistua kotoaan keuhkolaajentuman eli emfyseeman vuoksi. Lynch sanoo sairastuneensa keuhkolaajentumaan koko ikänsä jatkuneen tupakoinnin seurauksena.

Duodecimin Käypä hoito -sivuston mukaan keuhkolaajentumassa keuhkorakkulat ovat laajentuneet, ja hapen siirtyminen elimistöön ja hiilidioksidin poistuminen elimistöstä on häiriintynyt.

Lynch kertoo haastattelussa pitävänsä epätodennäköisenä, että palaisi enää ohjaamaan. Jos hän kuitenkin palaa, pitää hänen harjoittaa ammattiaan etänä, jottei hän sairastu esimerkiksi flunssaan tai koronaan.

– Sain keuhkolaajentuman pitkään jatkuneesta tupakoinnista, joten minun pitää pysytellä kotona, pidin siitä tai en. Minulle olisi todella paha juttu sairastua edes flunssaan, Lynch sanoi ja lisäsi, että pystyy kävelemään vain lyhyen matkaa ennen kuin häneltä "loppuu happi".

Lynch kertoo sairastumisestaan myös X:ssä julkaisemassaan postauksessa. Postauksessaan hän julistaa, ettei aio koskaan jäädä eläkkeelle.

– Naiset ja herrat, kyllä, minulla on keuhkolaajentuma useita vuosia jatkuneen tupakoinnin takia. Minun on pakko sanoa, että nautin tupakoinnista todella paljon ja rakastan tupakkaa – sen hajua, tupakan sytyttämistä, sen polttamista – mutta tästä nautinnosta on maksettava hinta, ja minulle se hinta on keuhkolaajentuma, Lynch kirjoittaa.

– Olen nyt ollut tupakoimatta yli kaksi vuotta. Hiljattain minulle tehtiin useita testejä ja hyvä uutinen on, että olen loistavassa kunnossa keuhkolaajentumaa lukuun ottamatta. Olen täynnä onnea, enkä koskaan jää eläkkeelle. Haluan teidän tietävän, että arvostan huolenpitoanne. Rakkaudella, David, hänpäättää tekstinsä.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Lynchin tunnetuimpia ohjauksia ovat muun muassa elokuvat Elefanttimies, Blue Velvet ja Mulholland Drive sekä tv-sarja Twin Peaks.

Lähde: Independent

Lue myös:

    Uusimmat