Italian pääministerin Giorgia Melonin jälkifasistinen Italian veljet -puolue haukkui italialaistuomareiden päätöstä poliittiseksi.
Italia ei olisi saanut lähettää aiemmin tällä viikolla turvapaikanhakijoita Albaniaan turvapaikkaprosessin ajaksi, linjasi italialainen oikeusistuin perjantaina.
Oikeuden mukaan Albaniaan siirrettyjen egyptiläis- ja bangladeshilaismiesten tilanne ei vastaa kriteerejä, joista Italia ja Albania ovat sopineet, ja heidät pitää noutaa takaisin Italiaan.
Oikeusistuin perusteli päätöstään tuoreella EU-tuomioistuimen päätöksellä, jonka mukaan vain kokonaisia lähtömaita voidaan julistaa turvallisiksi, ei pelkästään osia niistä. Italian pääministerin Giorgia Melonin jälkifasistinen Italian veljet -puolue haukkui italialaistuomareiden päätöstä poliittiseksi.
12 haettava takaisin
Italia kuljetti ensimmäiset Välimeren yli pyrkineet siirtolaiset Albaniaan keskiviikkona. Jo aiemmin siirrettäviksi suunnitelluista 16 turvapaikanhakijasta neljän todettiin olevan haavoittuvassa asemassa, ja heidän siirtonsa peruttiin. Perjantainen päätös koski loppuja kahtatoista miestä.
Italian pyrkimyksiä siirtää turvapaikkaprosessi EU:n ulkopuolelle on seurattu kiinnostuneina muissa EU-maissa, ja siitä on toivottu laajasti esimerkkimallia.
Menettelyä on arvosteltu sekä kalliiksi että turvapaikanhakijoiden ihmisoikeuksien kannalta epäilyttäväksi. Viisivuotisen projektin on arvioitu maksavan Italialle noin 160 miljoonaa euroa vuodessa.
Albaniaan lähetetään sopimuksen mukaan vain aikuisia siirtolaismiehiä, jotka Italian merivoimat tai rannikkovartiosto on tavannut kansainvälisillä vesillä, mutta Italian etsintä- ja pelastusalueen sisällä.