"Olemme erittäin huolissamme" – EU:n alueelle tarvitaan hurja määrä lisää sähköautojen latauspisteitä, kertoo tuore raportti
Asiantuntijat ovat huolissaan julkisten latausasemien määrästä EU:ssa.
Euroopan unionin alueen sähköautojen julkisten latauspisteiden määrällä on vielä valtaisa juopa siihen, mitä tarvitaan EU:n ilmastotavoitteisiin pääsemiseksi.
Asia ilmenee ACEAN:n eli Euroopan autonvalmistajien liiton tuoreesta raportista.
Sähköautojen myynti kasvoi EU:ssa kolme kertaa nopeammin kuin latauspisteiden asennus vuosina 2017–2023, raportti kertoo. Sen mukaan EU:n alueelle tarvitaan tilanteen ratkaisemiseksi laaja julkisten latausasemien infrastruktuuri.
– Olemme erittäin huolissamme siitä, että infrastruktuurin käyttöönotto ei ole pysynyt sähköautojen myynnin tahdissa viime vuosina, ACEA:n pääjohtajan Sigrid de Vries sanoo tiedotteessa.
– Lisäksi tämä infrastruktuurivaje uhkaa kasvaa tulevaisuudessa ja paljon enemmän kuin Euroopan komissio arvioi.
Tahtia on kiristettävä
Euroopan komission mukaan vuoteen 2030 mennessä EU:n alueelle pitäisi asentaa 3,5 miljoonaa latauspistettä.
Tavoitteen saavuttaminen merkitsisi noin 410 000 julkisen latauspisteen asentamista vuodessa. Se on lähes kolme kertaa enemmän viimeisimpään vuosittaiseen asennusmäärään verrattuna.
ACEA puolestaan arvioi, että vuoteen 2030 mennessä tarvitaan 8,8 miljoonaa latauspistettä. Tämän saavuttaminen vaatisi 1,2 miljoonan laturin asentamista vuodessa, joka on kahdeksankertainen määrä viimeisimpään vuosittaiseen asennusmäärään verrattuna.
– Investointeja julkiseen latausinfrastruktuuriin on kiireesti lisättävä, jos aiomme paikata infrastruktuurivajetta ja saavuttaa ilmastotavoitteet, de Vries varoittaa.
Lähde: ACEA
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää