EU-pamppu kannustaa autovalmistajia jatkamaan polttomoottoreiden tuotantoa – "600 000 työpaikkaa tuhoutuu"

4:32img
Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n toimitusjohtaja Anssi Kujala sanoo, että liikenteen päästötavoitteiden vaikutuksesta talouteen ei uskalleta Suomessa keskustella.
Julkaistu 15.11.2022 06:32

MTV LIFESTYLE – KAUPPALEHTI

EU:n sisämarkkinoista vastaava komissaari on antanut kovia lausuntoja liittyen uusien polttomoottoriautojen myyntikieltoon. Asiasta kertoi Suomessa ensimmäisenä Maaseudun Tulevaisuus.

Vasta parisen viikkoa sitten Euroopan parlamentin ja jäsenmaita edustavan neuvoston neuvottelijat pääsivät sopuun uusia autoja koskevista päästörajoituksista, joiden mukaan vuonna 2035 kaikkien Euroopan unionin alueella myytävien uusien henkilö- ja pakettiautojen tulisi olla päästöttömiä.

Käytännössä kyse oli siis uusien polttomoottoriautojen myynnin kieltämisestä.

Kului hetki, ja nyt EU:n sisämarkkinakomissaari Thierry Breton haluaa tarkastella kieltoasiaa Politico-lehden haastattelussa ”realistisemmin ja kylmäpäisemmin”. Bretonin mukaan näyttää siltä, että EU:n tavoite polttomoottorikiellolle on alan teollisuudelle liian kova.

Lue myös: Pitääkö uusien autojen polttomoottorikieltoa lykätä? – "Veikkaan, että EU joutuu perääntymään"

Polttomoottorikieltoa voidaan viivästyttää

Vaikka polttomoottorikielto on keskeinen osa EU:n suunnitelmaa vähentää päästöjä 55 prosentilla vuoteen 2030 mennessä, polttomoottorin kieltolaki voidaan Bretonin mukaan avata uudelleen vuonna 2026, jotta lain voimaantulopäivää viivästytettäisiin ja autoteollisuudelle annettaisiin enemmän aikaa lisätä sähköautojen tuotantoa.

Komission on tarkoitus arvioida polttomoottorikieltoon kirjattujen tavoitteiden toteutumista vuoden 2026 aikana.

Politico-lehden mukaan suunniteltua uudelleentarkastelua aikaistettiin vuoteen 2026 suurten autonvalmistusmaiden painostuksesta.

Ranska on vaatinut, että ladattavien hybridien valmistamista harkitaan vuoden 2035 jälkeen, kun taas Saksa on tukenut sähköteknisillä polttoaineilla toimivien polttomoottoreiden sallimista – sillä tarkoitetaan synteettisiä polttoaineita, jotka on valmistettu talteen otetusta hiilidioksidista ja vedystä.

Haastattelussa Breton toteaa yksiselitteisesti, että ”meidän pitäisi lähestyä tätä tarkistuspäivää vuonna 2026 ilman tabuja.”

Jopa 600 000 työpaikkaa uhan alla

Breton ei vastusta autoilun sähköistymistä, sillä hän toivoo muutoksen polttomoottorista sähköautoihin onnistuvan, ja että hän "on täysin samaa mieltä tämän tavoitteen kanssa" – mutta sen saavuttamiseksi tarvitaan kylmää realismia.

Lue myös: Ovatko halvat kiinalaiset sähköautot uhka? – "Riippumattomuus on vaarassa"

Bretonin mukaan noin "600 000 työpaikkaa tuhoutuu" prosessissa.

– Emme puhu vain suurista autonvalmistajista – jotka varmasti pärjäävät – vaan puhumme koko ekosysteemistä ja sähköntuotannosta.

Kaikkien perinteisten autojen korvaaminen sähköautoilla vaatii Bretonin mukaan 15 kertaa enemmän litiumia vuoteen 2030 mennessä, neljä kertaa enemmän kobolttia, neljä kertaa enemmän grafiittia, kolme kertaa enemmän nikkeliä.

– Joten meillä on valtava raaka-aineiden kulutus, ja meidän on tutkittava tätä kaikkea.

Haastattelussa Breton toisti autoteollisuuden lobbareiden esittämiä epäilyksiä polttomoottorikiellosta.

Artikkeli jatkuu videon alla.

5:24img

KATSO MYÖS: Miten EU:n ilmastopaketti vaikuttaa ihmisten arkeen?

Muu maailma jatkaa polttomoottoreiden käyttöä

Lisäksi komissaari huomautti, että muu maailma jatkaa polttomoottoriajoneuvojen käyttöä "vuosikymmenien ajan". Hän ehdotti, että autonvalmistajat voisivat silti palvella näitä kuluttajia polttomoottoritekniikalla.

– Kannustan EU:n yrityksiä jatkamaan polttomoottoreiden tuotantoa – niitä, jotka haluavat tehdä niin, Breton totesi Politicolle.

Ranskalaiskomissaarin viesti on todennäköisesti enemmän kuin mieleen EU:n suurille autovalmistajamaille Saksalle, Ranskalle, Italialle ja Espanjalle.

Se, mitä oikeasti tapahtuu vuonna 2026, on toki arvoitus. EU:n parlamenttivaalit käydään runsaan puolentoista vuoden päästä kesäkuun alkupuolella vuonna 2024. Sen jälkeen valittavan uuden komission vastuulla on tehdä polttomoottorikiellon uudelleentarkastelu.

Ensi tammikuussa 68 vuotta täyttävä Breton tuskin on enää vuonna 2024 ranskalaisten valinta komissaariksi, vaikka Bretonilla on maineikas ura niin poliitikkona kuin yritysjohtajana Ranskassa.

Lue myös: SKALin toimitusjohtaja: Liikenteen päästötavoitteita lykättävä, jotta Suomi pärjäisi

Tuoreimmat aiheesta

Autot