Kuinkahan monta kertaa lemmikin omistaja on katsonut karvaturriaan ja miettinyt, että mitähän sen pään sisällä liikkuu? Mitä kissat tai koirat miettivät päivät pitkät, ymmärsiköhän lemmikki, mitä siltä pyydettiin? Muun muassa näihin kysymyksiin haettiin vastausta Viiden jälkeen -ohjelmassa.
Aalto-yliopistossa on käynnissä uusi ja tavanomaisesta poikkeava tutkimus lemmikkien aivoista ja ajatuksista. Siinä kuvataan lemmikin aivoja täysin uudenlaisella tavalla ja välineillä. Menetelmä on kvanttioptisiin antureihin perustuva aivokuvantamislaite.
Menetelmää saatetaan kyetä käyttämään myös vauvojen aivojen kuvantamiseen. Menetelmä perustuu aivotoiminnan sähkömagneettisten kenttien tutkimiseen.
Onko ihminen sittenkään eläintä viisaampi?
Viiden jälkeen -ohjelmassa vieraillut tutkimuksen vetäjän, Aalto-yliopiston professori Lauri Parkkonen sanoo, että tutkimuksen avulla on tarkoitus oppia eläimistä, mutta myös ihmisaivoista.
– Aikaisemmin ei ole ollut yhtäläistä tapaa mitata sekä eläinten että ihmisten aivoja. Nyt sellainen on olemassa, Parkkonen sanoo.
Parkkonen myös muistuttaa, että älykkyyttä on montaa lajia. Eläimet pystyvät esimerkiksi tulemaan toimeen sellaisessa ympäristössä, missä ihminen ei.
– Koskaan ei pidä mennä sanomaan, kumpi on sitten älykkäämpi, kissa vai koira, Parkkonen nauraa.