Olisitko uskonut? Pelit voivat edistää mielenterveyttä – parannuskeino jopa masennukseen

Assembly pelaaminen pelaaja
Lehtikuva
Julkaistu 06.10.2017 10:14
Toimittajan kuva

Carlos Sunila

carlos.sunila@mtv.fi

Pelaaminen saattaa olla tehokas hoitomenetelmä esimerkiksi masennuksen hoidossa.

Tämän selittää Jyväskylän ammattikorkeakoulun Pelaten osalliseks-hankkeen mukaan se, että digipelit voivat lisätä sitoutumista hoitoprosessiin sekä itse- ja lääkehoitoon.

Pelit voivat tarjota esimerkiksi tietoa sairaudesta, tukea terveyttä edistäviä valintoja, rentouttaa ja lievittää ahdistusoireita.

– Vaikka tieto pelien mahdollisista hyödyistä lisääntyy, niin sosiaali- ja terveysalan ammattilaisilla saattaa silti olla ennakkoluuloja uusia digimenetelmiä kohtaan. Samanaikaisesti heitä haastetaan kuitenkin ottamaan uusia työmenetelmiä yhä aktiivisemmin käyttöön, kertoo hankkeen projektipäällikkö Katja Raitio.

Elektroninen urheilu

Pelaajabarometrin mukaan yli 60 % Suomen väestöstä pelaa aktiivisesti digitaalisia pelejä ja mobiilisovellusten suosio oman hyvinvoinnin seurannan ja tiedon välineinä kasvaa jatkuvasti.

Projektin tavoitteena oli ottaa digipelaaminen ja jo olemassa olevat hyötypelit aktiivisesti käyttöön mielenterveystyössä. Pelien avulla kuntoutujat harjoittelivat esimerkiksi arjen- ja terveydenhallintaa.

***

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Tuoreimmat aiheesta

Digi