Olivatko entisten PS-nuorten vastuuhenkilöiden some-päivitykset rikollisia? Oikeus antaa tuomion

PS nuoret
Jessica Vahtera
Julkaistu 18.11.2020 06:35

MTV UUTISET - STT

Pirkanmaan käräjäoikeus antaa tänään tuomion jutussa, jossa kolmea henkilöä syytetään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Kaikki kolme syytettyä olivat tapahtuma-aikaan vuonna 2019 Perussuomalaiset nuoret -järjestön vastuuhenkilöitä.

Syytteistä kaksi liittyy perussuomalaisten nuorten Twitter-tilillä julkaistuun kuvaan ja tekstiin. Kolmannessa on kyse syytetyn Facebook-päivityksestä. Some-päivitykset julkaistiin kevään 2019 eurovaalien alla.

Syyttäjä on vaatinut syytetyille 70–80 päiväsakkoa kullekin. Syytetyt ovat kiistäneet syyllistyneensä rikokseen.

PS-nuorten Twitter-tilillä julkaistussa kuvassa oli tummaihoinen perhe. Kuva oli peräisin Euroopan parlamentin mainoksesta, jossa kehotettiin äänestämään eurovaaleissa. PS-nuorten tviitissä siihen oli lisätty saateteksti: "Äänestä perussuomalaisia, jotta Suomen tulevaisuus ei näyttäisi tältä."

Syyttäjä: Ei mahdu sananvapauteen

Syyttäjän mukaan tviitti ja siihen liittynyt kommentti olivat kiihottamista kansanryhmää vastaan.

Syyttäjän mukaan kumpaakaan ei voi pitää sellaisena liioitteluna tai provosointina, joka olisi hyväksyttävää osana poliittista sananvapautta.

Puolustuksen mukaan tarkoitus ei ollut solvata mitään ihmisryhmää, vaan arvostella Euroopan unionia.

Tviitti johti siihen, että opetus- ja kulttuuriministeriö päätti periä yhdistykselle myöntämiään avustuksia takaisin. Järjestö on valittanut takaisinperinnästä hallinto-oikeuteen. Kesäkuussa Perussuomalaiset nuoret ry asetettiin konkurssiin.

Facebookissa oli burkakuva

Facebook-päivityksessä taas oli kuva kahdesta mustaan burkaan pukeutuneesta henkilöstä. Kuvassa oli teksti: "Haluatko maamme näyttävän tältä? Älä jää nukkumaan. Äänestä."

Syyttäjän mukaan Facebook-päivityksessä solvattiin islaminuskoisia ryhmänä uskonnon perusteella.

Puolustuksen mukaan siinä vaadittiin burkan käytön kieltämistä Suomessa.

Nuorisojärjestö ja perussuomalainen puolue katkaisivat myöhemmin siteensä, ja puolueella on nyt uusi nuorisojärjestö.

Tuomio on käräjäoikeuden mukaan määrä antaa tänään virka-aikana eli kello 16.15 mennessä.

Tuoreimmat aiheesta

Sosiaalinen media