Sähköautojen ja ladattavien hybridien myynti kasvoi Euroopassa huimat 42 prosenttia viime vuoteen verrattuna, ja nyt maanosamme teillä niitä on jo yli miljoona. Jopa ranskalaisen öljy- ja kaasuyhtiön toimitusjohtaja ajaa omat ajonsa sähköllä.
Pääkuvan videoCheek osti suomalaisen sähköveneen – hinta yli 200 000 euroa! |
Totalin toimitusjohtaja Patrick Pouyanne kertoi maanantaina Norjan Stavangerissa järjestetyssä öljykonferenssissa ajavansa vaimonsa kanssa "oikein kivalla" Renault-merkkisellä sähköautolla – viitaten mitä ilmeisimmin ranskalaisvalmistajan Zoe-malliin.
– Ajan sillä aina viikonloppuisin. Se on henkilökohtainen autoni, Pouyanne kertoi yleisölle.
– Työsuhdeautossani on toki polttomoottori, hän jatkoi hieman puolustellen ja täsmensi ajavansa pidemmät matkat yhtiönsä kustantamalla autolla.
Pouyannen mukaan hänen sähköautoinnostuksen takana on Totalista siivun omistavan norjalaisen rahaston johtaja Yngve Slyngstad.
Miljoona myytyä sähköautoa
Tuoreen raportin mukaan Euroopassa oli myyty kesäkuun loppuun mennessä yhteensä miljoona sähköautoa ja ladattavaa hybridiä. Yhdysvalloissa niitä on myyty 900 000 kappaletta, mutta esimerkiksi Kiinassa miljoonan raja rikottiin jo viime vuonna.
Tämän vuoden ensimmäisen kuuden kuukauden aikana Euroopassa myytiin noin 195 000 uutta ladattavaa autoa, mikä oli 42 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Kuluvan vuoden jälkimmäisestä puoliskosta odotetaan niiden myynnin kannalta alkuvuottakin vahvempaa.
Reilut kaksi prosenttia Euroopassa myytävistä uusista autoista on jo ladattavaa mallia. Suomessa luku on vieläkin korkeampi, noin neljä prosenttia. Sähköautoilun edelläkävijämaassa Norjassa uusista autoista 37 prosenttia on täysin sähköisiä tai ladattavia hybridejä – yksittäisinä kuukausina jopa yli puolet.