Oslossa kävellessä havahtuu, kun vieressä liikennevaloista kiihdyttää dieselauto. Reaktio kertoo siitä, kuinka pitkälle tieliikenteen sähköistyminen on Norjassa edennyt. Ennätykset tuntuvat rikkoutuvan samaa tahtia kuin ilmatieteilijät mittaavat uusia lämpöennätyksiä eri puolilla maailmaa.
Syyskuussa Norjassa rekisteröidyistä autoista yli 96 prosenttia oli täyssähköautoja. Samalla sähköautojen kokonaismäärä nousi niukasti suuremmaksi kuin bensiiniä käyttävien autojen. Viimeksi mainittuja rekisteröitiin syyskuussa vaivaiset 48 kappaletta, dieseleitä 135.
Kaikista Norjan autoista reilu neljäsosa hurisee nyt eteenpäin sähkön voimalla. Määrä vaihtelee alueittain, esimerkiksi Oslossa ollaan jo yli 40 prosentissa. Kun kaupungin kaikkien taksien on määrä olla sähköisiä ensi vuoden alusta, tulee polttomoottorin äänestä ja pakokaasun hajusta entistäkin harvinaisempaa bongattavaa Norjan pääkaupungissa.
Norja näyttää siis saavuttavan vuonna 2017 asetetun poliittisen tavoitteen, jonka mukaan kaikki uudet autot ovat vuoden 2025 alusta alkaen päästöttömiä.
Suomessa kaikista autoista oli lokakuun alussa täyssähköautoja vain noin neljä prosenttia. Ensirekisteröinneistä niiden osuus oli syyskuussa 40 prosenttia, koko kuluneena vuonna 28 prosenttia.
Verotetaan autoja, ei polttoainetta
Christina Bu johtaa Norjan sähköautoyhdistystä, tiettävästi maailman suurinta lajissaan. Hän haluaa rikkoa joitain myyttejä, kuten sen, että maan sähköautoihme olisi toteutunut pelkkien tukiaisten avulla. Toki niillä on ollut merkitystä.
– Mutta vähintään yhtä tärkeää on ollut verojen korottaminen bensiini- ja dieselautoille, Bu sanoo STT:n haastattelussa Oslossa.
Auton oston yhteydessä Norjassa maksettava päästöihin ja painoon perustuva rekisteröintimaksu (engangsavgift) on 2020-luvulla yli kaksinkertaistunut polttomoottoriautojen osalta keskimäärin lähemmäs 40 000 euroa. Vuosikausia verovapaudesta nauttineet sähköautotkin on pantu parin viime vuoden aikana verolle, joka on kuitenkin keskimäärin vain noin parituhatta euroa.
Bu neuvoo sähköautoille lisäveroja kaavailevia Suomen päättäjiä malttamaan mielensä ja verottamaan sen sijaan rajummin uusia bensiini- ja dieselautoja, ei niinkään polttoainetta.
– Minusta se ei ole kovin reilua esimerkiksi sellaista henkilöä kohtaan, jolla on vanha dieselauto eikä mahdollisuutta vaihtaa sitä uuteen autoon, Bu sanoo.
Lähes 150 eri sähköautomallia
Bu korostaa joka käänteessä markkinavetoisuutta. Muutos on mahdollinen, myös Suomessa, jos sähköautot ovat edullisin vaihtoehto.
– Emme me norjalaiset ole sen ympäristöystävällisempiä kuin muut eurooppalaisten tai suomalaiset. Pitää olla hyvin idealistinen, että haluaa ostaa polttomoottoriautoa selvästi kalliimman sähköauton, Bu myöntää.
Norjan kaikkien tienkäyttäjien etujärjestön OFV:n johtaja Öyvind Solberg Thorsen on samoilla linjoilla.
– Yksi Norjan sähköautoseikkailun menestyksen salaisuuksia on se, että sähköautot ovat olleet kilpailukykyisiä polttomoottoriautoihin verrattuna, Thorsen sanoo STT:lle.
Thorsen puhuu tarkoituksella "seikkailusta", joka alkoi 1990-luvulla ajatuksesta perustaa Norjaan oma sähköautotuotanto. Näitä Think-merkkisiä autoja valmistettiin myöhemmin myös Uudenkaupungin autotehtaalla Suomessa. Kaksipaikkaiset noin sadan kilometrin toimintasäteen omaavat kotterot olivat vain kalpea aavistus nykyisistä rajusti kiihtyvistä sähköautoista.
Nopea kehitys on kirjavoittanut Norjan autokantaa. Maassa myydään 149:ää eri sähköautomerkkiä, tällä hetkellä eniten Tesloja. Yleisin merkki teillä on kuitenkin edelleen Nissan Leaf, mutta monet aiemmin tuntemattomat kiinalaismerkit ovat myös tulleet vahvasti markkinoille.
Thorsenin mukaan mittavia laatuongelmia ei ole ollut, eikä sähköautoja ole jäänyt joukoittain tienposkeen Norjan vuoristossa edes talvella.
– Ongelmia on ollut oikeastaan hämmästyttävän vähän, hän sanoo.
Latausongelmat on selätetty
Seikkailuhenkisyydestä kertoo myös se, että viime vuosia lukuun ottamatta autojen pikalatausverkosto kehittyi Norjassa vähän minne ja miten sattui. Nyt ongelmat ovat pääosin ohi. Sähköautoyhdistyksen kyselyissä pikalatauspaikkojen vähyys sekä jonojen pituus ovat tippuneet huolenaiheena listan kärjestä selvästi alemmas.
Tätä nykyä Norjasta löytyy yksi pikalaturi jokaista 90:tä sähköautoa kohden. Bu korostaa, että latauspaikat rakennetaan nykyisin kaupallisesti ilman tukia.
Ylivoimainen enemmistö norjalaisista lataa autonsa kuitenkin kotona. Sitä on puolestaan helpotettu lainsäädännöllä, joka käytännössä kieltää esimerkiksi kerrostalojen muita osakkaita estämästä lautaspisteen rakentamista sähköautoilijoille.
Myös Christina Bu allekirjoittaa norjalaisten ennakkoluulottoman suhtautumisen uudistusten läpivientiin.
– Me emme ole kuten ruotsalaiset, jotka aina suunnittelevat kaiken. Me vain kokeilemme jotain, ja toteamme sitten, että okei, ei se toiminutkaan. Minusta asioista ei pidä tehdä liian monimutkaisia, Bu sanoo.
Sähköautoyhdistyksen pääsihteeri vannoo tietysti autoliikenteen täydellisen sähköistämisen tavoitteen nimiin, vaikka jotkut poliitikot ovatkin alkaneet puhua siitä, että ehkä yli 90 prosentin taso olisi riittävän hyvä. Kaksi sähköautoa omistavalta Thorsenilta riittää ymmärrystä tälle kannalle.
– Minusta se olisi ihan oikein, ei bensiini- ja dieselautoja pidä kieltää, Thorsen sanoo.
Öljymaa rauhoittelee omaatuntoaan
Thorsen laskeskelee täyssähköisten henkilö- ja pakettiautojen kokonaismäärän nousevan Norjassa polttomoottoriautojen ohi näillä näkymin noin vuoden 2030 tietämillä. Aivan heti menovettä tankkaavat ajoneuvot eivät siis teiltä ja kaduilta poistu, mutta muutos tuntuu jo nyt ilmassa: Norjan tieliikenteen päästöt vähenivät vuodesta 2022 vuoteen 2023 lähes kahdeksan prosenttia.
Norja on kuitenkin energiaparadoksien maa. Siinä missä autoihinkin virtaava sähkö tuotetaan lähes yksinomaan uusiutuvista lähteistä, pääosin vesivoimalla, on Norja öljyn ja maakaasun suurtuottaja ja -viejä. Fossiilisten polttoaineiden tuotanto aiheuttaa kaksi kertaa suuremmat päästöt kuin tieliikenne. Toisaalta Norjan öljyrahaston tuotto oli esimerkiksi pelkästään tämän vuoden kolmannella neljänneksellä tähtitieteellinen 71 miljardia euroa.
– Mitäpä tuohon voi sanoa, tilanne on outo. Minä olisin ihan tyytyväinen, jos te lakkaisitte ostamasta sitä (öljyä ja kaasua), Bu sanoo.
Thorsen myöntää norjalaisten innokkaan sähköautoilun edistämisen olevan kytköksissä öljyn- ja kaasunporaukseen ja arvelee, että taustalla on osaltaan huonon omantunnon tyynnyttely.