Onko Petri virkamiehen pahin painajainen?

Julkaistu 11.12.2013 16:19
Toimittajan kuva

Salla Vuorikoski

salla.vuorikoski@mtv.fi

@svuorikoski

Lahtelainen Petri Honkanen tunnetaan hyvin muun muassa oikeuskanslerin virastossa.

Honkanen on ahkera viranomaistoiminnasta kantelija. Pääosa valituksista on liittynyt miehen omiin huoltajuusriitoihin.

Aktiivisuus ei ole kuitenkaan jäänyt henkilökohtaisiin kolhuihin, vaan hänellä on riittänyt mielenkiintoa aina hallituksen toimiin asti. Valtiotieteen tohtoriksi väitelleen Honkasen etuna on sinnikkyys ja se, että hän tuntee lainsäädännön esimerkiksi asiakirjojen julkisuuden suhteen. 

MTV:n 45 minuuttia -ohjelma selvittää tänään ministeriön vakuusjärjestelyjen konsulttihankintoja. Ohjelma alkaa kello 20.05.  

Mediakeskustelu innoitti 

Viime keväänä Honkanen kanteli oikeuskanslerille siitä, että valtiovarainministeriö ylipäätään käytti ulkopuolista konsultointia Kreikan ja Espanjan vakuusjärjestelyissä.

- Seurasin mediakeskustelua siitä, kuinka paljon voidaan ulkoistaa tehtäviä ja mikä on ministeriön omalla vastuulla. Sitten päätin tehdä kantelun, Honkanen kertoo.

Lokakuussa oikeuskansleri antoi tehtyjen kanteluiden pohjalta pyyhkeitä ministeriölle asiakirjojen julkistamisesta ja siitä, että julkisuuslain tulkintaan oli ostettu ulkopuolista konsultointia.

Honkanen on kannellut oikeuskanslerille myös hallituksen kehysriihen osinkoveropäätöksistä. 

Uusimpia toimia ovat kantelut oikeuskanslerille ja Valtiontalouden tarkastusvirastolle siitä, että ministeriö ei kilpailuttanut asianajotoimistojen käyttämistä.

"Aito huoli valtiontaloudesta"

Onko Petri Honkanen parjattu ammattivalittaja, joka työllistää viranomaisia vain huvin vuoksi? Mies itse vakuuttaa olevansa aidosti huolissaan viranomaistoiminnasta ja julkisen rahan käytöstä.

- Haluaisin viranomaiselta lainmukaista käyttäytymistä, sitä, että asiat tehtäisiin lakien ja sääntöjen mukaan. Myös valtiontalouden tila on sellainen, että nyt jo pitäisi kellojen soida sen suhteen, millaista viranomaistyötä eri puolilla tehdään.

Yksittäinen kansalainen voi saada isonkin pyörän liikkeelle. Valtiontalouden tarkastusvirasto tutkii nyt perusteellisesti ministeriön konsulttihankinnat. Virasto oli jo aiemmin saanut oikeuskanslerilta pyynnön tutkia, kuinka tarpeellisia ulkopuoliset konsulttiostot ovat. Nyt Honkasen kantelun myötä oston yksityiskohdat kilpailuttamisineen tutkitaan perinpohjaisesti.

Tämä tuskin jää viimeiseksi kanteluprojektiksi.

- Ihan varmasti rustaan vielä uusia kanteluita, niitä kyllä tulee, Honkanen myhäilee.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa