Onko tässä sähköautoilijan unelmamaa? Kirkkaasti eniten latausasemia Euroopassa

2:06img
KATSO VIDEO: Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä kertoo, mitkä asiat hidastavat sähköautoilun yleistymistä Suomessa.
Julkaistu 04.08.2022 17:58

KAUPPALEHTI - MTV LIFESTYLE

Missä Euroopan maassa on eniten sähköautojen latausasemia? Tilastojen perusteella sähköautoilijan unelmamaa on Hollanti, mutta ei Saksakaan ole huono vaihtoehto.

Euroopassa erottuu vankka kahden kärki, kun ynnätään sähköautojen latausasemien lukumääriä eri maissa. Hollannissa on 90 000 pistettä ja Saksassa 60 000. Tämä on puolet koko Euroopan latausasemista.

Hollannin ja Saksan pinta-alan on noin 10 prosenttia EU:n koko pinta-alasta. Toinen puolisko latausasemista jakautuu siis 90 prosentin alueelle.

Tilastoista kertoo saksalainen Focus -julkaisu. Sen tiedot perustuvat Euroopan autonvalmistajien yhdistyksen (Acea) laskelmiin.

Kahden kärkimaan jälkeen kolmanneksi eniten latauspisteitä on Ranskassa, yhteensä 37 000. Seuraavina tulevat Ruotsi 25 000 pisteellä ja Italia 23 500 pisteellä.

Acean selvitys koskee vain EU:ta, mutta Norja kuuluisi myös Europan top 5 maihin latausasemien määrällä mitattuna. Visit Norway -sivuston mukaan Norjassa oli jo pari vuotta sitten liki 17 000 latauspistettä.

Lue myös: Vuoden paras auto on valittu – kahmi peräti puolet kaikista palkinnoista

Kyproksella vain 57 latauspaikkaa

Erot eri maiden kesken ovat valtavat. Hollannissa on latausasemia 1 600-kertaisesti Kyprokseen verrattuna. Kyproksella on vain 57 latauspaikkaa. Maltalla on 98 pistettä.

Myös Baltian maat ovat melko lähtökuopissaan latauspisteiden rakentamisessa. Liettuassa on 207, Virossa 385 ja Latviassa 420 pistettä.

Hollannin ylivoimaa kuvaa, että maassa on enemmän latausasemia kuin yhteen laskien 23 häntäpään muussa maassa. Kaikkiaan EU:ssa on 307 000 latauspistettä.

Suomen kanssa samassa suuruusluokassa latausasemien määrässä ovat muun muassa Puola ja Unkari. Suomen taakse jäävät Tshekki, Romania ja Bulgaria.

Lue myös: Töpseliautot yleistyvät vauhdilla, mutta riittääkö niille kaikille sähköä? Yksi asia saa alan ammattilaisen mietteliääksi: "Se vähän huolettaa"

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!

Tuomaksen Teslaan murtauduttiin keskellä kirkasta päivää – varkaiden sähläys tallentui alla olevalle videolle.

1:00img

KATSO VIDEO: Tuomaksen Teslaan murtauduttiin keskellä kirkasta päivää – varkaiden sähläys tallentui videolle.

Tuoreimmat aiheesta

Sähköautot