Onko Ultra Bran paluu mahdollinen, Vuokko Hovatta?

Vuokko Hovatta
Vuokko Hovatta kävi Huomenta Suomen vieraana.MTV3 Oy
Julkaistu 06.02.2013 14:17(Päivitetty 06.02.2013 14:37)

Muusikko-näyttelijä valmistelee parhaillaan uutta levyään, jonka tiimoilta hän aikoo jäädä virkavapaalle ensi syksynä.

– Levy on siinä vaiheessa, että osa kappaleista on jo nauhoitettu. Teimme ennen joulua ensimmäiset pohjat. Alkukeväällä saadaan toivottavasti single ulos ja levy valmistuu näillä näkymin ensi syksyksi, Vuokko Hovatta kertoo MTV3.fille.

Levyn sanoitukset tulevat vanhoista runoista, jotka yhdistetään pop-musiikkiin. Hovatta kuvaileekin tulevaa albumia aikaisempia levyjään popimmaksi.

Aulikki Oksanen on ollut niin sanottu luottorunoilijani jo aikaisemmin, mutta mukana on myös vanhaa venäläistä ruonoutta. Haluaisin, että ihmiset miettivät kappaleita kuunnellessaan, että kenenköhän teksti tämä voi olla, Hovattaa selittää.

Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämön musikaaleissa näytellyt Hovatta tunnetaan myös viime kesänä levyn julkaisseesta Kerkko Koskinen Kollektiivista, sekä takavuosien supersuositusta Ultra Bra -yhtyeestä.

Viime keväänä Ultra Bra teki yhden comeback-keikan tukeakseen Pekka Haaviston presidentinvaalikampanjaa. Mittavampi paluu ei tällä hetkellä tunnu ajankohtaiselta.

– Tuollaisen puhtaasti kannatuksen vuoksi tehdyn keikan jälkeen olisi ollut tyhmää lähteä tekemään paluuta, siitä olisi jäänyt vain paha maku. Siksi asia ei nyt tunnu kovin ajankohtaiselta. Mutta emme me koskaan sano ei koskaan, Hovatta miettii.

Hän myöntää nauttineensa täysillä vanhojen bändikavereiden kanssa esiintymisestä.

– Mielettömän hauskaa se oli. Emme olleet olleet yhdessä kymmeneen vuoteen ja yhtäkkiä olimme kaikki siinä lavalla, Hovatta muistelee.

(MTV3–KATI PUKKI)

Tuoreimmat aiheesta

Vuokko Hovatta