Oppositiosta arvosteltiin kulttuurin leikkauksia – "Taide ja kulttuuri ovat demokraattisen yhteiskunnan perusta"

AOP Sakset seis 5.12.2024
Helsinki, Kansalaistori. Sakset Seis! mielenilmaus. Kuvassa mielenosoittajia Kansalaistorilla.Jaakko Stenroos/All Over Press
Julkaistu 05.12.2024 19:11

MTV UUTISET – STT

Aiemmin torstaina kulttuurin leikkauksia vastustava Sakset seis! -adressi oli jätetty päättäjille ja asiaa koskeva mielenilmaus järjestetty Helsingissä.

Oppositiopuolueiden edustajat vaativat hallitusta tilille kulttuurialan leikkauksista torstain kyselytunnilla. Aiemmin samana päivänä kulttuurialan leikkauksia vastustava Sakset seis! -adressi oli jätetty päättäjille ja asiaa koskeva mielenilmaus järjestetty Helsingissä.

Järjestäjien mukaan adressiin kerättiin yli 90 000 allekirjoitusta ja mielenilmaukseen osallistui 4 000–5 000 ihmistä.

Kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta (sd.) totesi kyselytunnilla, että hallituksen politiikan seurauksena kulttuurilaitoksia ja museoita suljetaan, esittävän taiteen ryhmiä lakkautetaan, lippujen hinnat nousevat, kulttuurialan osaajia jää työttömäksi ja yhä harvempi suomalainen pääsee kokemaan kulttuuria esimerkiksi paikallisessa teatterissa.

– Leikkaukset vaikuttavat suomalaiseen kulttuurikenttään vuosikymmeniksi eteenpäin. Varapääministeri Riikka Purra (ps.) on todennut, että kulttuuri on luksustuote. Pääministeri Petteri Orpo (kok.), oletteko te samaa mieltä, Eloranta kysyi.

Pääministeri Orpo vakuutti kulttuurin tärkeyttä ja merkitystä eri tavoin. Hän kuitenkin huomautti, että opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuuribudjetista ollaan leikkaamassa noin parikymmentä miljoonaa euroa, joten sinne jää vielä 530 miljoonaa euroa, ja lisäksi kulttuuria tuetaan kunnissa.

– Lisäksi kulttuuri ei ole pelkkää tukea, vaan meillä on tuhansia toimijoita, jotka eivät saa tukea, vaan ne harjoittavat kulttuuria yritystoimintana. Eli älkää antako näin yksipuolista kuvaa, Orpo sanoi.

Myös tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala (kok.) sanoi olevansa sitä mieltä, että valtion rahoitus kulttuurille on vahvaa. Seuraavien vuosien rahoituksen osalta hän totesi, ettei voi luvata mitään muun muassa siksi, että hallituksen ensi kevään puoliväliriihen kaikki päätökset ovat vielä tekemättä.

"Leikataan yhteiskuntakritiikistä ja moniäänisyydestä"

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela sanoi, että kun leikataan taiteelta ja kulttuurilta, leikataan samalla yhteiskuntakritiikistä, moniäänisyydestä ja demokratiasta. Hän totesi monien muiden puheenvuoroja käyttäneiden edustajien tapaan, että leikkaukset ovat valtion budjetissa pieniä, mutta kulttuurikentällä todella suuria.

– Mitä autoritääriset johtajat tekevät ensimmäisenä päästessään valtaan? Leikkaavat taiteelta ja kulttuurilta, koska ne ovat demokraattisen yhteiskunnan perusta. Pidän surullisena ja erittäin huolestuttavana, että Suomen hallitus toimii juuri siten, miten autoritäärisissä maissa toimitaan, Koskela sanoi.

Orpo vaikutti suivaantuvan kommentista.

– Kyllä tämä nyt oli aika paksua. Siis autoritäärinen hallitus, autoritääristä johtamista, mistä te näitä tekstejä haette? Orpo kysyi.

– Tässä salissa ei ole yhtään puoluetta, joka ei arvostaisi suomalaista kulttuuria. Ja täällä ei ole yhtään puoluetta hallituksessa, joka haluaisi jollain tavalla hiljentää kritiikin.

Tuoreimmat aiheesta

Yhteiskunta