Sisko löysi veljensä puhelimesta seksuaalissävytteisiä viestejä aikuiselta mieheltä ja teki rikosilmoituksen. Kyseessä on miehen toinen seksuaalirikostuomio alle puolen vuoden sisään.
Oulun käräjäoikeus antoi viime viikolla tuomionsa seksuaalirikostapauksessa, jossa oululaisyrityksen toimitusjohtaja oli kahdella eri kerralla käyttänyt seksuaalisesti hyväkseen 15-vuotiasta poikaa. Rikos tapahtui loppukesästä 2018.
Syytteen mukaan mies oli kosketellut nuorta reidestä, sukuelimistä ja paidan alta kahdella eri kerralla. Nuoren mukaan hän oli tutustunut mieheen Kik-viestipalvelussa tarkoituksenaan saada hakija alkoholin hankintaan.
Mies oli vastannut hänen viestiinsä ja juttelu oli jatkunut myös Snapchatissa ja Whatsappissa. Mies oli kertonut olevansa 22-vuotias yrittäjä. Todellisuudessa hän oli kymmenen vuotta vanhempi.
Kyseessä oli jo toinen miehen rikostuomio lyhyen ajan sisään. Mies tuomittiin viime vuoden lopulla yli kahden vuoden vankeuteen vastaavantyyppisestä rikoksesta.
Uuden tuomion myötä vuonna 1986 syntyneen miehen vankeus piteni entisestään.
Lue myös: Oululainen toimitusjohtaja tuomittiin hyväksikäytöistä: Puolusteli yhdyntöjä lapsen kanssa ja yritti saada lievemmän tuomion vetoamalla yritykseensä
Näin tapahtumat etenivät
Mies oli hakenut nuoren autollaan ajelulle Oulun keskustasta. Toisen tällaisen tapaamiskerran aikana mies oli alkanut hivellä ja kosketella nuorta sukupuolielinten alueelta. Nuoren kielloista huolimatta mies aloitti aina uudelleen.
Samalla reissulla mies oli ajanut auton syrjäiseen paikkaan. Kun nuori oli noussut ulos autosta tupakoimaan, mies seurasi ja tuli nostamaan hänen paitaansa.
Nuori kertoi tavanneensa miehen kolme tai neljä kertaa parin viikon aikana. Hän kävi myös miehen omakotilalolla pelaamasa biljardia, jolloin mies alkoi jälleen lähennellä häntä eri tavoin.
Mies kiisti syytteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja piti someviestiensä seksuaalissävytteisiä lauseita vitseinä. Hän väitti, ettei tiennyt nuorukaisen olevan alle 16-vuotias.
Lue myös: 34-vuotias mies käytti 9-vuotiasta lasta törkeästi seksuaalisesti hyväkseen – sai alle kaksi vuotta ehdollista vankeutta
Mies myös kiisti nuoren kertomukset monilta osin. Hänen mielestään viestittely ja autoajelut olivat olleet täysin tavanomaisia. Hän myönsi kerran toimittaneensa nuorelle viinapullon.
Kirjallisina todisteina oikeudessa tarkasteltiin muun muassa Whatsapp-keskusteluita, joissa mies oli kirjoittanut nuorelle muun muassa “Vois juottaa sut kännii ja sit viiä ajelulle johki syrjäsee paikkaa”, “Menisköhä sulla helposti päähän” ja “Jos tarjoisin sulle vähä vodkaa”.
Nuori oli tiedustellut mieheltä viinapullon ostosta ja kertoi, että hänellä oli vain kymppi rahaa. “Voit maksaa luonnossa”, mies oli vastannut. Tähän nuori ei ollut suostunut.
Mies jäi kiinni, kun nuorukaisen sisko oli löytänyt kyseiset viestit pojan puhelimesta ja tehnyt rikosilmoituksen.
Lue myös: Kuopiolaismies houkutteli 13-vuotiasta filippiiniläistyttöä vaimokseen – tietokoneelta löytyi törkeää lapsipornoa
Taustalla aiempi vankeustuomio
Oikeuden mukaan tietyt seikat nuoren kertomuksissa eivät olleet täysin riidattomia, mutta miehen syyllisyydestä ei jäänyt varteenotettavaa epäilyä. Tuomiolauselman mukaan miehen ilmeisenä tarkoituksena on ollut seksuaalinen kanssakäyminen 15-vuotiaan pojan kanssa.
Nuori oli kokenut tilanteet ahdistavina jo tapahtumahetkellä, mutta hän kertoi tajunneensa vasta myöhemmin mitä olisi voinut tapahtua. Uhri joutui hakemaan ammattiapua traumaattisista tapahtumista kummunneiden oireiden vuoksi.
Oulun käräjäoikeus tuomitsi 1986 syntyneen miehen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kuuden kuukauden vankeuteen. Lisäksi hänet määrättiin korvaamaan uhrille lähes 3 000 euroa erilaisia korvauksia.
Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun mies sai tuomion lapseen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta. Oulun käräjäoikeus tuomitsi hänet viime vuoden lopussa kahden vuoden ja neljän kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Rikos tapahtui vuoden 2016 lopulla niin ikään Oulun seudulla.
Miehen aiemman tuomion vuoksi myös puolen vuoden uusi vankeustuomio määrättiin ehdottomana.
Tuomio ei ole vielä lainvoimainen, sillä siitä voi valittaa hovioikeuteen.